Miten jotkut ei ymmärtänyt Käärijän ja Erikan sarkasmia tuossa itsenäisyyspäivän heitossa?
Kertokaa mulle? Tuohan oli selkeästi sarkastista, typerään itsestäänselvään kysymykseen. Ja hyvä se on heittää vettä niin sanotusti myllyyn, kun sarkasmia ymmärtämättömät ei huomaa pientä läppää.
Kommentit (112)
Olen sen aiemman pitkän ketjun tekijä, jossa puhutaan asiasta.
Mielestäni kyseessä ei ole vakava asia, eikä siitä tarvitse sellaista tehdäkään. Huvittaa vain, ettei joku tiedä asiaa kun siitä puhutaan esimerkiksi koulussa ja telkkarissa joka vuosi itsenäisyyspäivänä. Lisättäköön vielä, että tiedostan kyllä, etten ole täydellinen minäkään, todellakaan. Mutta en ole myöskään hakeutunut julkisuuteen ehdoin tahdoin. Suoraan sanottuna hieman ottaa päähän seksuaalisuudella myyminen, joten mielestäni toimittajan kysymys oli onnistunut. Hänkin on varmasti tottunut haastattelemaan ihmisiä asiakysymyksillä.
Ja ennen kuin joku mainitsee kateuden Ei, en ole hänelle kade. Erikaa pidän kauniina naisena ja olen jotenkin saanut ihan empaattisenkin vaikutelman hänestä. Toivoisin, että hänellä on kaikki hyvin. En vaan samastu häneen laisinkaan.
Lisään vielä.
Kyllä meillä on sitten erilainen käsitys sarkasmista, ei voi muuta sanoa. Ymmärsin, että se -64-heitto oli ilman muuta vitsi, mutta heitettiin tietämättömyyden verhoksi.
T. se aloittaja
Erika on tehnyt itsestään tuotteen, jota muualla kutsutaan dildonreiäksi. Aivotoimintaa ei tarvita.
Jos tuo vuosiluku oli sarkasmia, niin sehän vain tarkoitti sitä, että Erika ottaa roolinsa vakavissaan. Yläpäällä ei ole merkitystä, hän elää alapäällään.
Kyllä ne autistit on lähinnä välimeren maissa.
Yhteisesiintymisestä julkaistuissa kuvissa Käärijällä housut munarajalla .. ja Vikmanin pakarat hyvin esillä!
Mätsäävät hyvin kuvissa toisiinsa!
Vai sarkasmia? Sivistymattömyyttä ja tietämättömyyttä se on.
Vierailija kirjoitti:
Koska sitä se ei ollut. Erikan yleistiedot on ainakin nolla, se on monta kertaa nähty ja kuultu. Nyt ne vaan kihersivät sut sumeeksi, että jengi luulis, että ne muka tietää.
Mun mielestä typerä kysymys kuitekin. Ei kaikkea tarvii koko ajan muistaa.
Ei koko ajan. Mutta jos lähtee edustamaan Suomea, voisi lukea koosteen.
Sarkasmia :D
Hahahahaha :D
Nuo tyhjäpäät eivät edes tiedä mitä sarkasmi on.
Vierailija kirjoitti:
Lisään vielä.
Kyllä meillä on sitten erilainen käsitys sarkasmista, ei voi muuta sanoa. Ymmärsin, että se -64-heitto oli ilman muuta vitsi, mutta heitettiin tietämättömyyden verhoksi.
T. se aloittaja
No Erikasta näkee ainakin, ettei hänellä ole asiasta hölkäsen pöläystä, kun kääntyy nauraen ja vähän nolona kohti Käärijää. Käärijä sitten pelastaa tilanteen lyömällä asian leikiksi.
Vierailija kirjoitti:
6.12.1917
Kahden vuoden päästä 110v
Erikan ratsu.