Kenen vanhan kansanedustajan putoaminen ilahdutti sinua?
Kommentit (37)
Vaikka on kerran tuomittukin niin sama meno on jatkunut siitä asti! Kansanedustaja tulee olla nimensä mukaan kansanedustaja ja ehdottomasti luotettava ihminen.
hän oli yksi parhaita naisia ja pienten lasten äitien puolestapuhujia koko eduskunnassa.
Vierailija:
Luhtanen, Karttunen, Juhantalo. Ja Lankia! Eikös hän jättänyt adoptiolapsensa ja perheensä toisen naisen takia? Tuo toinen nainen oli muistaakseni raskaana hänelle
Jotenkin säälittää monen kohtalo. Hirvee häpeä ja harmitus, kun putoaakin pelistä pois.
Leena Luhtasesta en ole koskaan pitänyt, mutta säälittää, kun on jo sen ikäinen, että olis voinut jäädä eläkkeelle tyylikkäästi, eikä tuolla tyylillä putoamalla kaikkien epäselvyyksien kanssa.
ja myös kauko Juhantalon putoaminen hymyilytti. Hän taisi aikanaan saada tuomionkin jostain talousrikoksesta tai vastaavasta. Minusta kansanedustajalla pitää olla puhtaat paperit, jotta päätöksetkin olisivat uskottavia. Kun kerran kiinni jää, aina epäillään. Varsinkin kun heillä on käsissään koko kansan langat.
että itseäni hieman ilahdutti Petri Neittaanmäen (keskusta, Keski-Suomi) putoaminen, vaikka samalla kävi sääliksi. Terhistä kyselin siksi, että kansanedustajana ja kunnallispoliitikkona hän on minulle tuntematon ja olisin kiinnostunut tietämään, miten hän on hommansa hoitanut.
BTW, nämä molemmat pudonneet keskustalaiset ovat samana vuonna syntyneitä ja käyneet lukionsa JKL:n Norssissa :)
t. 3
Ei niinkään vaalirahoitussotkun itsensä, vaan sen käytöksen, jolla ko. ministeri esiintyi tapauksen yhteydessä
Luuli varmaan olevansa varma läpimenijä, entinen ministeri ja SDP:n eduskuntaryhmän johtaja.
ois äitiyslomalla varmaan 2 kertaa seuraavan neljän vuoden aikana. Kai sille Peltokorvelle jo pukkaa kuudetta, ku edellinen on jo varmaan vuoden?
kaksi em. ketkuja. Peltokorpi olisi kohta alkanut lisääntyä, ja sitten saanut aiheetta palkkaa luottamustehtävästä.
Voi jee, kun istui silloin pressanvaalien aikaan jossain tentissä Tarja Halosen takana tukijokoissa. Nyökytti päätään koko halvatun tentin ajan kuin lelukoira mäkkärin mainoksessa, muistatteko:)?
Goodbye myös Luhtanen ja Backman, ei tule ikävä.
Olisi kannattanut alusta alkaen puhua totta, olisi saattanut paikka säilyäkin.
sopimattomasta ylimielisestä ja asiattomasta käytöksestä median edessä asiaa selvitettäessä. Jos kerran mitään epäselvää ei olisi ollut, olisi luullut asianomaiselle olevan ilo saada median huomio, jotta voi asian oikaista julkisesti.
Maija-Liisa Lindqvist
Uusi veri tekee ihmeitä jokaiseen työpaikkaan, tuo uutta näkemystä ainakin vähäksi aikaa...
Perussuomalaisten ja kokoomuksen paikkojen lisääntymisestä olen tosi iloinen
Opiskeluaikana tuli jollain tavalla tutuksi yhteisten tuttujen kautta. Esim. opiskelijabileissä muut piti hauskaa, ja jutteli korkeintaan opiskeluihin liittyviä asioita, niin Neittaanmäki puhui politiikkaa koko illan. Hohhoijaa!
Lupasi tammikuussa viskipullon sille, joka Kaakkois-Suomessa " päästää suden pois päiväjärjestyksestä niin sanotusti hiljaisen menetelmän kautta" . On lisäksi lausunut legendaarisia sanoja muunmuassa parisuhdelaista ja homoliitoista. Harmi, kun ei ole enää muistissa, mitä tarkalleen ottaen sanoi. Voitte varmaan kuvitella!
Ja täytyy myöntää: Kauko Juhantalo myös täälläkin.
selvää demarien venkoilua koko akan touhu. Juhantaloakaan ei tule ikävä. Todettiin huijariksi ihan valtakunnanoikeudessa. Kummaa porukkaa kun pääsi jatkamaan. Terhi Peltokorpi pääsi Jäätteenmäen paikalle varasijalta, ja heti käytti tilaisuuden ja lisääntyi. Näitä ahdasmielisiä ei tarvita vouhottamaan ja samalla suuria äitiysrahoja nauttimaan. Nyt ei hänelläkään omat eväät riittäneet. Bryggare jouti myös ylimielisenä demarina siirtymään takavasemmalle.