Sisko sai kirjallisen varoituksen töissä
Oli kuulemma tullut asiakkailta huonoa palautetta, palautetta siskoni ei koskaan nähnyt. Annettiin vain heti kirjallinen varoitus. Olen itse myös tehnyt asiakaspalvelua monta vuotta eri firmoissa ja aina on asiakkaita joilta tulee huonoa palautetta, mutta ei niistä ole koskaan varoitusta annettu. Johtajat on kuulemma siskoni firmassa vaihtunut huonompaan suuntaan. Uudet johtajat aloittanut puoli vuotta sitten. Hybridi pakko myös tullut, vaikka aikaisemmin luvattu täysi etätyö. Siskolla töihin matkaa 200 km yhteen suuntaan. Siskoni tunnollinen työntekijä eikä kertaakaan edes ole ollut sairaana reilun kahden vuoden aikana mitä ollut nyt töissä. Olen kehottanut katsomaan muita töitä, koska mielestäni tuo ei ole normaalia. Olen hiukka hämmentynyt, kun tosiaan itse myös olen tehnyt asiakaspalvelua ja koskaan ei ole esimies varoituslappu kädessä juossut perässä, vaikka asiakkailta törky palautetta onkin tullut. Kummallinen tilanne. Onko muilla kokemuksia?
Kommentit (23)
Olen myöskin joutunut perheiden kiusaamisen kohteeksi varhaiskasvatuksessa. Naamani ja olemukseni ärsytti erästä äitiä no, alkoi puhumaan minusta huonoon sävyyn muille perheille. Soppa oli valmis.
SIsko sai potkut ja veli vaikeroi
oliko potkut oikeat sitä tietää ei voi
mutta loi loi loi
Luottikseen yhteys ja keskustelu, mistä on valitettu, että on pitänyt ihan kirjallinen varoitus antaa. Asiakkaan valitus voi olla myös ihan keksitty tai liioiteltu, eikä työnantaja kai voi ihan suoriltaan sen perusteella toimia?
Tuskin yhden asiakkaan takia tuollaista tulee. Eri asia on, jos valittajia on monta ja kaikilla sama valituksen aihe. Meillä ainakin tutkitaan kaikki valitukset ja annetaan niistä ensin työntekijälle tieto että tälläistä on tullut ja pyydetään kiinnittämään asiaan huomiota. Jos tilanne ei korjannut, tulee se kirjallinen varoitus. Jos edelleenkään ei muutu, tulee seuraava kirjallinen varoitus.
Hänen pitää ottaa yhteys luottamusmieheen tai ammattiliittoon.
Vierailija kirjoitti:
Hänen pitää ottaa yhteys luottamusmieheen tai ammattiliittoon.
Miksi ? Ei ne varoitusta peru
Varoitusten antaminen on yksi keino saada epätoivottu työntekijä itse eroamaan.
Voisiko alkaa antamaan positiivista palautetta työntekijöistä? Kävin perjantaina asiallisen syyn vuoksi vaatekaupassa ja tapasin todella avuliaan myyjän. Hän oli itse asiassa poikkeuksellisen avulias ja kuunteli, mitä minulla oli sydämellä ja siten hän osasi kaivaa jostain juuri sellaiset täsmätuotteet, jotka kaipasin ihan kuitujen laatua myöten.
Vaatekaupassa on lukuisia tuotteita ja pidän kyllä myyjää asiaansa paneutuneena, jos hän tuosta noin vain pystyy hakemaan sopivan vaatteen rekistä minulle. Minullahan oli kauppaan mennessä tiedossa vain omat mieltymykseni ja tarpeeni. Kaupan valikoimasta en tiennyt juuri yhtään mitään. Olen kyllä nähnyt mainoksia, mutta en ole jäänyt niitä tutkimaan.
Mielestäni hyvän asiakaspalvelijan voi palvella vaikka kehulla. Asiakaspalvelijalle sanottuna se ei taida hyödyttää yhtä paljoa kuin hänen esihenkilölleen kerrottuna. Luulisi sen olevan liikkeellekin harmi, jos asiantunteva myyjä saa kenkää jonkun satunnaisen kiukuttelijan vuoksi.
On olemassa ihmisiä, jotka eivät pysty itse käsittelemään vastoinkäymisiään tai vaikeita tunteitaan. He purkavat ne muihin. Tielle voi sattua melkein kuka hyvänsä eikä siltä voi edes ystävällisin ihminen välttyä.
"Epätoivottu"on hyvin usein TOTUUDEN PUHUJA. Ei haluta maton alla muhivaa metrin korkuista roskaläjää päivänvaloon siivottavaksi. Pyritään vuosia pitämään mätäpaiseet eli nuo selvittämättömät asiat visusti piilossa.
Vierailija kirjoitti:
Varoitusten antaminen on yksi keino saada epätoivottu työntekijä itse eroamaan.
Kai ne varoituksen syyt pitää kuitenkin jotenkin perusteltuja ja todennettavissa olevia asioita olla, ettei työntekijä pääse juhlimaan oikeudessa?
Minä kanssa sain kirjallisen varoituksen seitsemän vuotta sitten. Vuoden kattelin firman menoa. Ja sitten erosin. Olisin luultavasti kumminkin saanut potkut seuraavaksi yrityksestä.
400 km päivässä työmatka? Ei mitään järkeä
Onko hyvännäköinen? Isot tissit? Millainen p_llu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varoitusten antaminen on yksi keino saada epätoivottu työntekijä itse eroamaan.
Kai ne varoituksen syyt pitää kuitenkin jotenkin perusteltuja ja todennettavissa olevia asioita olla, ettei työntekijä pääse juhlimaan oikeudessa?
Monikaan ei näitä asioita vie oikeuteen saakka, vaan tyytyy hiljaa kohtaloonsa, vaikka irtisanomistilanteessa kannattaisi viedä. Suomessa on monta lakifirmaa, jotka näitä hoitaa. Työpaikkaansa näillä ei takaisin saa, mutta kunnon korvauksen perusteettomasta irtisanomisesta voi saada.
Tuo 200 km ilmaisi, että provohan tämä on.
Työmatka 200 kilsaa yhteen suuntaan, joopajoo.
"Siskolla töihin matkaa 200 km yhteen suuntaan"
Vierailija kirjoitti:
Tuo 200 km ilmaisi, että provohan tämä on.
Niinpä! "Siskolla töihin matkaa 200 km yhteen suuntaan"
Jos saa varoituksen asiakkaan palautteen takia niin tietysti työnantajan pitää kertoa palautteen sisältö ja käsitellä se työntekijän kanssa. Kannattaa ehdottomasti vaatia palautetta nähtäväksi ja jos se ei onnistu niin yhteys liittoon.
Tapa saada irtisanotuksi, ja muka suomessa vaikea irtisanoa, pah. Kokenut tuon.