Hyvää äitienpäivää sinulle, jonka päivä ei ole ruusuinen

Näin äitienpäivän aattona halusin tulla antamaan vertaistuellisen etähalauksen äideille, joilla syystä tai toisesta ei ole huomenna kiiltokuvamainen äitienpäivä.

Yksi minun lapsistani on autismin kirjolla.

Ilman selkeää syytä tämä lapsi on päättänyt, että minä olen ilkeä ja haluan hänelle pahaa. Tämä ilkeys ja pahantahtoisuus on hänelle yhtä kuin että vaatii häntä olemaan välillä hiljaa ja pistää tilille töykeistä puheista. (Pohjalla on kaiketi valtaisa väärinymmärretyksi tulemisen kokemus ja se, että aina häntä komennetaan.)

Sisarus kun puhui äitienpäivästä, tämä kaveri tokaisi juhlivansa ennemmin isänpäivää.

Jos tulen vaikka normaalia aiemmin töistä, tämä lapsi tervehtii minua sanomalla, että tyhmää että tulit kotiin.

Minua saattaa ohi mennen hutaista tai yrittää tarttua jalkaan.

Omasta fiiliksestä riippuu, pistänkö lapsen koville sanoistaan ja teoistaan (mistä ei tunnu ikinä olevan mitään hyötyä) vai sanonko vaan kerran ja lähden itse pois.

Isänsä ei saa osakseen tällaista, paitsi melttarin aikana. 

Toisessa hetkessä on sitten taas niin äidin rakas ja syli kelpaa. Eikä ymmärrä, että minun mieleni on matalana hetkeä aiemmin latelemistaan sanoista. Hän ei kerta kaikkiaan ymmärrä, miten hänen sanasta ja tekonsa vaikuttavat muihin.

Tänäkin äitienpäivänä juhlistan myös sitä, että olen tämän lapsen äiti. Vaikka se tuntuu hankalalta tehtävältä, enkä aina koe suoritutuvani tehtävästäni kovin hyvin. Rakastan, vaikka lapseni käyttäytyy välillä suorastaan vihamielisesti minua kohtaan.