Ero kesken talonrakennuksen/remontin
Kannattaako? Pääseekö raksa-ajan epäoikeudenmukaisuuden tunteista yli?
Meillä rakennusprojekti käynnissä, teetetään koko homma ulkopuolisella. Tästä huolimatta projektiin on kuulunut paljon suunnittelua, valintoja, yhteydenpitoa eri tahojen välillä, budjetointia ja muuta hallinnollista. Puoliso on jättänyt koko homman minulle. Kumpikaan ei siis ole raksalla mukana. Projekti lähenee loppuaan ja tekisi mieli erota. Meillä on lapsia, jotka olen myös tämän koko ajan hoitanut. Puoliso on tehnyt enemmän töitä kuin koskaan ja ollut poissa kotoa. Työ on kuitenkin sen luonteista, ettei mitään ylityökorvauksia saa. Realiteetti on, että erossa muuttaisin lasten kanssa todennäköisesti vuokralle huomattavasti pienempään asuntoon ja lasten elintaso laskisi. En myöskään usko, että hän ottaisi lapsia 50-50, koska työt. Hänellä ehkä olisi mahdollista pitää talo tai sitten se menisi myyntiin. Tuntuu, että katkeruus toisen vastuunpakoilusta kasvaa koko ajan, ja on vaikea kokea lämpimiä tunteita. Miten tästä eteenpäin? En jaksa olla työnarkomaanin kanssa.
Kommentit (28)
Kiitos tsempeistä. Pitkäaikaisen liiton päättymisen lisäksi harmittaa, että en ehkä pääse asumaan kotiin, jossa olen valinnut jokaisen asian ovenkahvoja myöden. Mutta ehkä nyt kuitenkin on tärkeämpää rakentaa omaa elämää puitteista riippumatta. Lasten puolesta surettaa.
Ap
Klassista. No laita talo myyntiin, todennäköistä on että myytte reilulla tappiolla mutta se on vain hyväksyttävä.
Olet väsynyt. Älä tee mitään isoja päätöksiä just nyt. Puhukaa.
Ihan ensimmäiseksi puhuisin puolison kanssa asiasta. Tarvittaessa vaikka ulkopuolisen avun, kuten parisuhdeterapian avulla. Vaikka päätyisittekin eroon, niin ainakin asia olisi loppuun käsitelty ja ehkä se arki tulevaisuudessa olisi vähän tasapuolisempaa. Lasten takia yrittäisin ensin selvittää asian mutta itseään ei kannata uhrata vaan pitää osata luovuttaa, jos näyttää, että toinen ei halua yrittää korjata tilannetta.
Normisettiä.
Niin kai se äijä joutuu tietenki painaa duunia, eipä noi yleensä halpoja projekteja ole. Ja tässä vaiheessa jos laitatte lusikat jakoon tulee eniten takkiin.
Elämä on valintoja
Aikuinen ihminen osaa siirtää tarpeitaan.
Hoitakaa se remontti nyt loppuun ja katso eroasiaa uudelleen muutaman vuoden päästä.
Syy. Miksen. Tee. Nuorille. Pareille. Omakotitalosuunnitelmia.
t: arkkitehti, joka on nähnyt aivan liian monta kesken jäänyttä projektia. Joihin kumminkin arkkitehti ja vastaava mestari jää roikkumaan rikosoikeudelliseen vastuuseen, siihen kesken jääneeseen rakennuslupaan. Ai meni sinne 5v tyhjänä olleelle työmaalle lapset leikkimään ja yksi delasi pudotessaan monttuun? Joo kyllä minä mielelläni otan tästä ehdollista vankeutta ja rikosrekisterin...
Vierailija kirjoitti:
Olet väsynyt. Älä tee mitään isoja päätöksiä just nyt. Puhukaa.
Olin juuri kirjoittamassa samaa. Tällaisia päätöksiä ei kannata tehdä siinä vaiheessa, kun on ihan puhki sellaisen projektin takia, joka on kuitenkin ohi vuoden tai viimeistään kahden päästä. Et menetä mitään siinä, että odotat pari vuotta ja katsot sitten tilannetta. Yritä kuitenkin järjestää itsellesi omaa aikaa.
Puolisollasi saattaa myös olla toisenlainen kokemus tilanteesta. Hän voi vilpittömästi ajatella, että hän on tehnyt töissä ympäripyöreitä päiviä varmistaakseen työpaikkansa säilymisen ja siten perheenne talouden vaikeassa taloustilanteessa, jossa monet menettävät työnsä.
Saman läpikäyneenä.Arvelen et mies tekee töitä maksaakseen lainat ja kulut.
Odota. Tuo on tosi raskas vaihe, jossa helposti erotaan. Se erokin voi kuitenkin kaduttaa ja on lasten kannalta niin iso koko loppuelämään vaikuttava asia, että älä tee sitä ennenkuin olette vielä yrittäneet. Koita suhtautua puolisoon niin, että on ilo myös palvella häntä siinä liitossa, johon olet sitoutunut. Vaikka et aina saisi takaisin 50/50. Voimia ja nautinnollisia hetkiä uuteen hienoon kotiin!
Ap, oletko töissä vai kotona hoitamassa lapsia? Jos olet kotona, puolisollasi voi olla aidosti se käsitys, että sinä pääset tässä helpommalla, kun taas hän paiskii töitä, jotta raksaprojektiin olisi varaa. Usein töissäkäyvällä puolisolla on aika huono käsitys siitä, millaista on kotona usean pienen lapsen kanssa.
Hohhoijaa, taas joku lumihiutale uupuu rakentamisen seuraamisesta!?
Raksaprojektissa (myös silloin vaikkei itse tee mitään) sovitaan vastuut ja työnjako etukäteen ja niissä pysytään. Samoin vapaat, lomat, vuorottelut jne.
Ilmeisesti rakentaminen ei ollut miehesi idea?
T 3 taloa rakentanut ja 1 rempannut. Sama puoliso edelleenkin, onnellisesti yhdessä
Olet AP todella itsekeskeinen ajatuksinesi. Kai se miehesi töitä tekee ihan syystä. Työpaikoilla on erilaisia tilanteita ja nyt on muutenkin epävarmat ajat. Kuinka pystyt edes ajattelemaan noin.
Mies ei saa ylityökorvauksia työn luonteen vuoksi. Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun ikäviä velvollisuuksia paetaan töihin, joten en mitenkään usko, että mies kokee tekevänsä perheelle palveluksen. Esimerkiksi lasten vauvavuodet menivät näppärästi töissä ja sen varjolla mies ei hoitanut ainuttakaan yöherätystä. Sitten, kun vähän helpotti ei töitäkään tietenkään ollut niin paljon.
Ap
Huh huh. On paljon töitä mistä ei saa ylityö korvauksia. Työn luonne on se, että työt tulevat tehdyksi ja sillä tavalla mittaroidaan. Ei ole olleenkaan poikkeuksellista toimistotyössä.
Käyn itse myös täyspäiväisesti töissä, vien ja haen lapset ja hoidan suurimman osan muistakin kodin ja perheen arkeen liittyvistä asioista. Tämä ei ole minun valintani, minulle on jotenkin kasaantunut kaikki. Mies ei tee oma-aloitteisesti mitään, ainoastaan, jos annan selkeät ohjeet. Vaikkapa ripusta pyykit tai tee ruuaksi kanaa ja riisiä, aloita klo 17 niin ehditään vielä syödä ennen nukkumaanmenoa.
Ap
No miksi sä lähdit rakentamaan taloa tuon kanssa, kun tiesit hänen pakoilevan vastuuta töihin?
Olen ollut samassa tilanteessa, tosin sillä erotuksella että minä keskityin enemmän uran edistämiseen ja mies rakennusprojektin juokseviin asioihin. Kyllä se väkisinkin hiersi parisuhdetta, mutta siitä selvittiin lopulta ajan kanssa ja puhumalla. Nyt meillä on kaikki hyvin, uusi kiva talo ja minulla hyväpalkkainen työ, jonka ansiosta elintaso on oikein mukava talolainasta huolimatta.
Eli suosittelen keskustelemaan asiasta kunnolla, vaikka sitten pariterapiassa sen sijaan, että heittäisit nyt hanskat tiskiin. Rakentaminen on rankkaa, mutta ei se ikuisesti kestä.
Kova paikka mutta oma mielenterveys on nyt ensi sijalla, jos olet umpikujassa. Hommaa kämppä valmiiksi jo nyt.