Purra: perussuomalaisten kannattaja on omillaan toimeentuleva työssä käyvä ihminen
Purran mukaan keskimääräinen perussuomalaisten kannattaja on "omillaan toimeentuleva ihminen, joka kantaa leivän pöytään työllä, haluaa tulla toimeen ja päättää itse asioistaan."
Kannattajamme eivät halua valtion tuhlaavan rahoja ideologiseen hömppään tai maailmanparantamiseen, Purra lisää.
Kommentit (240)
Vierailija kirjoitti:
Aika looginen väite Purralta. Persuthan ovat suosituin puolue myös niin sanottujen duunarien joukossa, siis ansiotyössä käyvien itse itsensä ja perheensä elättävien.
Asiallinen syy riittää irtisanomiseen on hyvä uudistus.
Töitä nuorille.
Vierailija kirjoitti:
Riikka ei ole tehnyt päivääkään töitä. Eikä Jussi.
Tee itse väitöskirja kirkkoslaavista, ja kerro, oliko leppoisaa.
Vierailija kirjoitti:
Pakko sanoa että en tiedä mistä Purra on tuollaisen käsityksen saanut. Jokainen peru jonka henkilökohtaisesti tunnen on matalapalkkatöissä tai työtön. Jokainen asuu joko vuokralla tai halvalla alueella halvassa asunnossa. Koulutustasoltaan heistä jokainen on alle keskitason. Toki ymmärrän että pitää luoda mielikuvia mutta kun faktat ovat hieman hukassa.
Ehkäpä itse asut halvalla alueella ja olet matalapalkkainen tai työtön? Se selittäisi tuon miksi niin vääristynyt tilannekuva sinulla. Itse olen vanhempi akateeminen persunainen. Tuntemissani persuissa ei ole yhtään työtöntä eikä tyhmää. Useilla on korkea koulutus, miehillä varsinkin. Insinöörejä ja koodareita. Muutama yrittäjäkin porukassa. He ymmärtävät että valtion talous on hoidettava kuntoon sillä muuten meillä ei enää ole hyvinvointivaltiota.

Uskomatonta sontaa, hölmöyttä ja typeryyttä. Noin kirjoittavat ja rääkyvät yllä keskellä kirkasta työpäivää toimettomat luuserit samaan aikaan kun mainitut ihmiset puurtavat töissä raskaissa tehtävissään. Ja enemmistö peukuttaa tätä tietämättömyyttä, Alan uskoa siihen totuuteen, että joukossa tyhmyys tiivistyy,

Mihin tuotakin väitöstä on tarvittu? Yhteiskunnan rahanhukkaa.
Tuo akka on enemmän sekaisin kuin peukun käyttäjä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riikka ei ole tehnyt päivääkään töitä. Eikä Jussi.
Tee itse väitöskirja kirkkoslaavista, ja kerro, oliko leppoisaa.
Mihin tuotakin väitöstä on tarvittu? Yhteiskunnan rahanhukkaa.
Niin, vasemmisto ei ymmärrä tiedettä eikä sivistystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riikka ei ole tehnyt päivääkään töitä. Eikä Jussi.
Tee itse väitöskirja kirkkoslaavista, ja kerro, oliko leppoisaa.
Mihin tuotakin väitöstä on tarvittu? Yhteiskunnan rahanhukkaa.
Pitäisi vapauttaa tällainen rahanhukka kehitymaanaisten kynsisalonkitutkiskeluille.
PS tulee nousemaan, samoin KOK.
Ja merkittävin syy tulee olemaan se että nostettiin maahanmuuton haittapuolet esille sekä naapuri on näyttänyt miten viis veisaa siviileistä kun yrittävät tehdä paluuta johonkin tsaarin aikaan.
Alkaa loppua valttikortit oppositiolta myös koska ruma totuus sotesta alkaa paljastumaan.
Sanna sodassa omiensa kanssa. Kepulla ei ole ollut mitään järkevää sanottavaa enää vuosiin.
Ja viherpesu huuhdotaan myös viemäristä alas koska meillä ei edes sähkö riitä omasta takaa.
Vasemmisto nyt on aina mässäillyt kun menee huonosti, luoja kiitos tuo on täysin marginaalipuolue, koska ottaa käskyjä rajan takaa.
Vierailija kirjoitti:
PS tulee nousemaan, samoin KOK.
Ja merkittävin syy tulee olemaan se että nostettiin maahanmuuton haittapuolet esille sekä naapuri on näyttänyt miten viis veisaa siviileistä kun yrittävät tehdä paluuta johonkin tsaarin aikaan.Alkaa loppua valttikortit oppositiolta myös koska ruma totuus sotesta alkaa paljastumaan.
Sanna sodassa omiensa kanssa. Kepulla ei ole ollut mitään järkevää sanottavaa enää vuosiin.
Ja viherpesu huuhdotaan myös viemäristä alas koska meillä ei edes sähkö riitä omasta takaa.
Vasemmisto nyt on aina mässäillyt kun menee huonosti, luoja kiitos tuo on täysin marginaalipuolue, koska ottaa käskyjä rajan takaa.
Persut ja kokkareet vajoaa sinne minne kuuluvatkin eli tunkiolle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riikka ei ole tehnyt päivääkään töitä. Eikä Jussi.
Uskomatonta sontaa, hölmöyttä ja typeryyttä. Noin kirjoittavat ja rääkyvät yllä keskellä kirkasta työpäivää toimettomat luuserit samaan aikaan kun mainitut ihmiset puurtavat töissä raskaissa tehtävissään. Ja enemmistö peukuttaa tätä tietämättömyyttä, Alan uskoa siihen totuuteen, että joukossa tyhmyys tiivistyy,
Eihän ne ole tehneet oikeita töitä. Vaikka se kuinka sun sieluun sattuisi, niin Riikan CV on mäkkärin kassa vuonna kivi ja perse. Sinnekin oli liian paska.
Vierailija kirjoitti:
"Verottajalle suunnitellaan pääsyä kansalaisten tilitietoihin."
Verottaja pääsee näkemään yrittäjien tilit.
Tuossa tapauksessa kannattaisi alkaa äkkiä luomaan edellytyksiä uusien työpaikkojen syntymiselle. Nyt todella moni on menettänyt työpaikkansa ja joutunut tahtomattaan työssäkäyvästä työttömäksi. Onko niin, että työtön ei kelpaa persuille edes äänestäjäksi?
Onko ministeri Purra viime aikoina kertonut muita hyviä vitsejä?
Vierailija kirjoitti:
Tuossa tapauksessa kannattaisi alkaa äkkiä luomaan edellytyksiä uusien työpaikkojen syntymiselle. Nyt todella moni on menettänyt työpaikkansa ja joutunut tahtomattaan työssäkäyvästä työttömäksi. Onko niin, että työtön ei kelpaa persuille edes äänestäjäksi?
Irtisanomissuojaa heikennetään ensi vuonna myös julkisella. Irtisanomiseen riittää asiallinen syy. Enää ei tarvita painavaa syytä irtisanomiseen.
Vierailija kirjoitti:
No minkä takia meidän asioita sitten koko ajan huononnetaan?! Työpaikat ja mahdollisuudet häviää alta! Sain lapsen enkä tiedä millä lapsen elämän oikein kustannan. Töitä on koko ajan vähemmän ja vähemmän. Ei enää edes ole mitään ns. varmoja aloja. Kevätkin on kylmä niin liekö metsässäkään lähteitä lisätuloille tänä vuonna.
Tämä oli muuten kirjoittamani kommentti toukokuulta. Mulla on työpaikka, mutta epävarma sellainen ja osa-aikainen. Ei paljoa naurata. Eikä muutakaan näytä saavan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pakko sanoa että en tiedä mistä Purra on tuollaisen käsityksen saanut. Jokainen peru jonka henkilökohtaisesti tunnen on matalapalkkatöissä tai työtön. Jokainen asuu joko vuokralla tai halvalla alueella halvassa asunnossa. Koulutustasoltaan heistä jokainen on alle keskitason. Toki ymmärrän että pitää luoda mielikuvia mutta kun faktat ovat hieman hukassa.
Ehkäpä itse asut halvalla alueella ja olet matalapalkkainen tai työtön? Se selittäisi tuon miksi niin vääristynyt tilannekuva sinulla. Itse olen vanhempi akateeminen persunainen. Tuntemissani persuissa ei ole yhtään työtöntä eikä tyhmää. Useilla on korkea koulutus, miehillä varsinkin. Insinöörejä ja koodareita. Muutama yrittäjäkin porukassa. He ymmärtävät että valtion talous on hoidettava kuntoon sillä muuten meillä ei enää ole hyvinvointivaltiota.
Minä hieno minä korkeakoulutettu minäminä ja minun kaverit minä

Sama. Tunnen vauraita yritysjohtajia, jotka ovat perussuomalaisia. Eläkeläisnaiset myös suuri äänestäjäryhmä. Jopa kristillisdemareista on loikattu. Kaikilla sama syy: viha m. muuttajia kohtaan. Kyllä nuo taas aktivoituvat, kun vaalit lähestyvät. Itsensä elättävät eivät katso ollenkaan pahalla leikkauksia. Jokainen on oman onnensa seppä.
T: perussuomalainen nainen
Ja sekin on harmi, että persut tekee vain eliittiä suosivia päätöksiä. Duunarin asema on nyt onneton. Ei ole työelämässä suojaa eikä myöskään perusturvaa kun sairastuu tai jää työttömäksi.
Itsekin toivoisin juuri näissä töihin liittyvissä seikoissa vasemmistolaisuutta mutta ilmaston, muualta tulevien ja sateenkaarien suhteen kovaa laitaoikeistolaisuutta.