Voi hemmetin 16 en ymmärrä tällaista järjenjuoksua, en sitten millin vertaa!
Tilasin nahkakengät. Aitoa nahkaa. Joka ikinen kenkäparini on aitoa nahkaa, koska leveät jalkani vaativat joustavaa materiaalia. Olen siis luontainen nahka-asiantuntija. Tilasin kengät. Niissä oli vika x. Jalassa ne olivat kuitenkin hyvät, kantapää liikkui millin verran, mutta kengät eivät lonksuneet kuin viimeistä päivää. Muutenkin laitan pohjalliset kenkiin, joten minimaaliset liikkumiset saa kuriin niilläkin. Tilasin tismalleen identtiset toiset, tismalleen sama koko. Ei mitään eroa. Paitsi se, että kauppa oli mukavasti työntänyt nahkakenkiin venytystikut :) että venyvät varmasti oikein äärimmilleen ennen minulle saapumista. No ne sitten lonksuvat mukavasti jalassa, kiitos taas v*tusti 👏🏻 en voi käsittää millainen ihminen saa mieleensä, että työnnänpä luontaisesti venyvään nahkakenkään tikut, jotka venyttävät sitä vielä lisää, niin että oikein maksimoidaan kengän lenksuminen ja lonksuminen. 🙃🙃🙃🙃🙃🙃🙃
Kommentit (35)
Tämä saakelin sekoboltsi räyhää jatkuvasti jostain asiasta tällä palstalla. Tyylin tunnistaa jo. Kiihtyy nollasta sataseen ihan itsekseen niin, että ihan ruudun taaksekin näkyy, kuinka ohimosuoni on vaarassa poksahtaa :D :D :D
Olisikohan siinä käynyt niin että saamasi kengät ovat jonkun palauttama ja sitten myyty uudelleen sinulle? Ovat olleet jo toisen jaloissa?
Vai laitetaanko palautuskengät roskiin? En usko.
Vierailija kirjoitti:
Tämä saakelin sekoboltsi räyhää jatkuvasti jostain asiasta tällä palstalla. Tyylin tunnistaa jo. Kiihtyy nollasta sataseen ihan itsekseen niin, että ihan ruudun taaksekin näkyy, kuinka ohimosuoni on vaarassa poksahtaa :D :D :D
Mitä olet mieltä: Haittaako Sinua, mikäli saat esim. numeroa liian isot kengät? Nettikaupan riskejä.
-eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaihto ja palautusoikeus? Ei kai tossa hätää ole ellet oo ite kenkiä jo mennyt tuhrimaan.
Hienosti meni pointti taas ohi niin että humahti 👏🏻👏🏻👏🏻👏🏻 MINULLE AIHEUTUU AIVAN TURHAAN YLIMÄÄRÄISTÄ VAIVAA TÄLLAISEN PELLEILYN TAKIA!!!! EN KOHTA EHDI SAAMAAN KESÄKENKIÄ ENNEN HELTEITÄ!!!! Kaikki vain siksi että myyjät eivät voi yhtään miettiä mitä tekevät. 🙄🙄🙄
Voisitko ostaa kivijalkaliikkeestä kenkäsi, voisitko ? Siellä ei kenkääsi tukita tikkuja, jooko ?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaihto ja palautusoikeus? Ei kai tossa hätää ole ellet oo ite kenkiä jo mennyt tuhrimaan.
Hienosti meni pointti taas ohi niin että humahti 👏🏻👏🏻👏🏻👏🏻 MINULLE AIHEUTUU AIVAN TURHAAN YLIMÄÄRÄISTÄ VAIVAA TÄLLAISEN PELLEILYN TAKIA!!!! EN KOHTA EHDI SAAMAAN KESÄKENKIÄ ENNEN HELTEITÄ!!!! Kaikki vain siksi että myyjät eivät voi yhtään miettiä mitä tekevät. 🙄🙄🙄
Tajusin pointin. Mutta asian vakavuus on silti tasoa voivoi.. Jos kengän valinta on sinulle hyvin tarkkaa, mikä on aivan ymmärrettävää, niin paikanpäältä ostaminen ja sovittaminen on todennäköisesti paras ratkaisu. Tuet samalla liikkeen harjoittajaa ja varmistat valinnan laadun.
En muuten edes tiedä mikä on venytystikku. Saati että niitä
Tuossa unohtui muuten itseltä kommentoida, että todennäköisesti saamasi kengät ovat jonkun palauttamat. Ja nämä venytyskappaleet eivät välttämättä ( Ehkä jopa todennäköisesti?) Ole myyvän tahon asentamia.
Joku ei ole ollut tyytyväinen kenkiinsä, koittanut niitä venyttää, mutta palauttanut ne silti. Osuivat nyt valitettavasti sulle. Tuo vaihto ja palautushimmeli on sen verran kiivasta, että tuskin kovin tarkasti vaihdokkeja ehtivät syynäämään kun laittavat vaan eteen päin seuraavalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaihto ja palautusoikeus? Ei kai tossa hätää ole ellet oo ite kenkiä jo mennyt tuhrimaan.
Hienosti meni pointti taas ohi niin että humahti 👏🏻👏🏻👏🏻👏🏻 MINULLE AIHEUTUU AIVAN TURHAAN YLIMÄÄRÄISTÄ VAIVAA TÄLLAISEN PELLEILYN TAKIA!!!! EN KOHTA EHDI SAAMAAN KESÄKENKIÄ ENNEN HELTEITÄ!!!! Kaikki vain siksi että myyjät eivät voi yhtään miettiä mitä tekevät. 🙄🙄🙄
Tajusin pointin. Mutta asian vakavuus on silti tasoa voivoi.. Jos kengän valinta on sinulle hyvin tarkkaa, mikä on aivan ymmärrettävää, niin paikanpäältä ostaminen ja sovittaminen on todennäköisesti paras ratkaisu. Tuet samalla liikkeen harjoittajaa ja varmistat valinnan laadun.
En muuten ed
Niin, voi toki olla jonkun typerän asiakkaankin tekosia. Toisaalta palautetut tuotteet pitäisi aina tarkastaa ennen kuin ne laitetaan seuraavalle (jos laitetaan.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä saakelin sekoboltsi räyhää jatkuvasti jostain asiasta tällä palstalla. Tyylin tunnistaa jo. Kiihtyy nollasta sataseen ihan itsekseen niin, että ihan ruudun taaksekin näkyy, kuinka ohimosuoni on vaarassa poksahtaa :D :D :D
Mitä olet mieltä: Haittaako Sinua, mikäli saat esim. numeroa liian isot kengät? Nettikaupan riskejä.
-eri
En osta kenkiä koskaan sovittamatta, eli en tilaa netistä.

Mutta jos tilaat esim. viisi eri kokoista paria samaa kenkää, voit sovittaa kotona ja palauttaa ne mitkä ei käy.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä saakelin sekoboltsi räyhää jatkuvasti jostain asiasta tällä palstalla. Tyylin tunnistaa jo. Kiihtyy nollasta sataseen ihan itsekseen niin, että ihan ruudun taaksekin näkyy, kuinka ohimosuoni on vaarassa poksahtaa :D :D :D
Mitä olet mieltä: Haittaako Sinua, mikäli saat esim. numeroa liian isot kengät? Nettikaupan riskejä.
-eri
En osta kenkiä koskaan sovittamatta, eli en tilaa netistä.
Hienoa, asia ei siis koske sinua!
En tiedä, mitkä ovat nämä sinun saamat venytystikut. Mutta aidoissa nahkakengissä on ihan syytä pitää puisia tukia silloin, kun kenkiä ei käytä. Ne eivät venytä, vaan pitävät kengät mallissaan (kuivuessa nahka käpristyy) ja puiset tällaiset pitävät ne hajuttomina.
Ehkä sait sellaiset kaupanpäälle.
Nahkakenkä -jankuttaja on uusi palstalla.
AP'lle eli naiselle tarralenkkarit jalkaan ja suu auki kärpäsiä pyytämään....
Asiakas saanee itse kokeilla ja päätellä lonksumiset. Venytykseen tarpeen mukaan vasta.