Lapsella uhma, ja myös isällä.
Lapsella on voimakas 4-vuotisuhma. Ja sitten kiukuttelee isä siihen päälle, sillä kokee keinottomuutta ja turhautumista, kun tilanne on jatkunut kuukausia, tätä ennen ei ongelmia ole ollut esim. lapsen 2v uhmakautena.
Lapsemme ei ole esimerkiksi lainkaan väkivaltainen, on todella kiltti perusluonteeltaan, joskin jäärpäinen ja todella itseohjautuva. Tekisi siis liikaakin, eikä meinaa uskoa käskyjä, kuten että parkkipaikalla ei voi yhtäkkiä pyrähtää juoksuun, ei saa mennä koskemaan hellaan tms. Vastaavissa tilanteissa yleensä sitten syntyy konflikti.
Nykyään lapsi selvästi välillä pelkää isäänsä, kun tulee vihaisesti tai hermostuneena puuttumaan tilanteisiin. Ehdottomasti mielestäni pitääkin puuttua kaikenlaiseen häiriökäytökseen ja kasvattaa lasta mutta tilanteet saavat käsittämättömät mittasuhteet isän päässä. Isän käsitys näyttää olevan, että ikäänkuin lapsi tuntuu olevan paha tai ilkeä tahallaan ja nyt myös manipuloi, kun itkee. Lapsi yrittää vältellä jo näin pienenä konflikteja tai valehtelee, koska pelkää isän reagointia. Nykyään lapsi alkaa monesti huutamaan ja itkemään kurkkusuorana, kun isä tulee puuttumaan tilanteisiin.
Välillä saamme sovittua konkreettisia toimintaohjeita tilanteisiin, ja silloin mies on rauhallinen ja johdonmukainen sekä empaattinen, eli osaisi kyllä olla. Jostain syystä ei vain pidä sitä linjaa. Varmasti lasta pelottaa, kun ei koskaan tiedä millainen isänsä on. Hänellä vaikea lapsuus, eikä nähtävästi osaa tai suostu käyttämään mitään työkaluja muutamaa kertaa pidempään. Joskus isä muuttuu täysin marttyyriksi, ja olen itsekin useamman kerran huutanut hänelle kun ylireagoi kohtuuttomasti ja lähestulkoon haukkuu lasta tämän kuullen.
Isä aina pyytää anteeksi jos on suuttunut ja sanonut väärin, mutta eihän se poista noita tilanteita ja lapsi monesti itkee silloinkin eikä halua ottaa anteeksipyyntöä vastaan.
Tilanne on todella raastava, harkitsen todella tämän takia eroa. Onneksi emme ole naimisissa vielä, enkä haluaisi helpolla erota. En vain tiedä enää, miten saan lasta suojeltua.
Kommentit (4)
Eikö kenelläkään ole mistään vastaavasta kokemusta? Tai esimerkiksi tällaisen vanhemman lapsena olosta? Itse muistan omasta lapsiudestani, että kunnioitin isääni hieman liikaakin, eli pelkäsin..
Lisäyksenä vielä: Isä tekee todella paljon lapsen kanssa yhdessä asioita, esim. ulkoilua, piirtämistä, lautapelejä, metsäretkiä jne. Päivittäin on siis useampi hyväkin hetki, ja arki muuten sujuu. Lapsi tinttailee minullekin, joskus huutaa myös minullekin. Isä ei kykene näkemään, että tämä on negatiivinen itseään ruokkiva kehä ja hänen on vaikea nähdä omassa käytöksessään vikaa. Se saa minut huolestuneeksi.