Olen kateellinen sisarusteni lapsille

Oletko siis kateellinen lapsille (jolloin lapsilla on jotain, mitä sinäkin haluaisit, mutta et saa) vai lapsista (jolloin ne lapset ovat se jokin, jonka haluaisit, mutta et saa)?



pääset eroon kateudesta kun alat miettiä omien lastesi hyviä puolia ja ymmärrät, että he eivät olisi omia itsejään ilman myös haasteitaan.

Kateus on normaali tunne. Salli se itsellesi. Tottakai toivoisit omille lapsillesi samaa hyvää, mitä veljen lapsilla on. Sallisin tunteen itselleni, mutta en ikinä sanoisi ääneen mitään omien lasten kuullen. Yleensä tunteen hyväksyminen kuitenkin auttaa.

Menestyjillä on kuoren alla sama paskasaavi kuin niillä ketkä eivät piilottele. Rahalla ja oveluudella pystyy rakentamaan kiiltokuvaa, mutta kulisseilla on tapana romahtaa.

Kateellinen voi tosiaan olla jollekin tai jostakin. Olisi kiva, jos näissä jutuissa kirjoittaja tajuaisi nämä erot. Helpottaisi tulkintaa. Lisäteksti tietysti asiaa aukaisee, mutta onhan tuo puolikielinen kirjoittelu ärsyttävää. Sivistymätön vaikutelma tulee väkisin.

Lähinnä surettaa oman lapseni tilanne, kun elämä on rämpimistä ja vieressä toiset porskuttaa. Itseäni en tässä sääli vaan toivoisin lapselleni samaa hyvää kuin serkuilla. Ap

Vierailija kirjoitti:

Menestyjillä on kuoren alla sama paskasaavi kuin niillä ketkä eivät piilottele. Rahalla ja oveluudella pystyy rakentamaan kiiltokuvaa, mutta kulisseilla on tapana romahtaa.

No, kuka mistäkin lohtunsa ammentaa. 

Olet tunnistanut, että kateuden alla on oikeasti suru. Toivot omalle lapsellesi hyvää, jota muilla on. Tässä ei ole mitään negatiivista. Vertailu on tilanteessa  ymmärrettävää. ADHD lapsen vanhempana on ajoittain todella kuormittavaa, anna itsellesi lupa kokea myötätuntoa myös itseäsi kohtaan.

Elämä on epäreilua, mutta kaikilla on oma marssi matkattavana. Suhteuta asiat & iloitse kaikesta mistä voit; tänään ei tullut yhtäkään wilma-merkintää, aamulla ei ollut mitään vääntöä jne. Iloitse ääneen myös serkusten tekemisistä vaikkei huvittaisi, mutta älä vertaile tai puhu omista negatiiviseen sävyyn.

Voit myös kertoa sisaruksellesi tunteistasi, jolloin hän voi trimmata omaa käytöstään& ottaa huomioon paremmin muut ympärillä- ihan jokaisesta kympistä ei tarvitse aina huudella, lasten ansioilla jatkuvasti kehuminen on muutenkin vähän noloa.

Ja ottakaa apua vastaan, taistele sopeutumisvalmennukset ym. jos sellaista et ole saanut.

Tsemppiä <3

Kiitos paljon! Nämä jo lämmittävät mieltä. 

 

Onko kellään samoja kokemuksia? Ap

Minua ärsyttää työkaverin jatkuva leuhkiminen miten hänen tyttärensä on kaikin puolin täydellinen. Erinomainen koulussa saa vain kymppejä, kilpailee joukkuelajissa Suomen mestaruus tasolla ja hänellä on rikas ja komea poikakaveri. Ja hän pääsee koulun järjestämille ulkomaan reissulle ja niistä sitten myös leuhkitaan. Ja sama työkaveri sanoo ärsyyntyvänsä miten yksi toinen kollega leuhkii miten hänen lapset pärjää hyvin urheilussa.

Ymmärrän sinua, tuollainen tilanne voi olla myös lasten välillä, siis samassa perheessä eli sisarus alkaa kadehtia paremmin pärjäävää. Onneksi ovat sentään eri perheessä.

Kateus ei auta yhtään parantamaan lastesi tilannetta. Keskity lapsiasi ja tue niitä 

Ymmärrän. Itselläni on ADHD-tyttö, jonka koulunkäynti on jatkuvaa vastamäkeä ja tarvitsee paljon apua vanhemmiltaan.

Toiset vanhemmat mainitsevat, miten omat lapsensa hoitavat koulunkäyntinsä täysin itsenäisesti ja saavat vielä hyviä numeroitakin jokseenkin koulikirjoja avaamatta. Sitten marmattavat, kun kyseiset lapset eivät suostu jotain roskapussia viemään tai valvovat liian pitkään.

Vaikka elämä näyttäisi kuinka täydelliseltä niin harvoin se sitä on ja kaikilla tulee elämässä jossain vaiheessa myös vastoinkäymisiä.

Tiedän, että tämä saa alapeukkuja, mutta analyyttisena ihmisenä kiinnostaa, oletko bongannut, mistä ero johtuu? Onko miehesi suvussa adhd-taustaa vai onko raskaudenaikaisessa ympäristössä ollut eroja näillä perheillä?

Oltiin pikkusiskoni kanssa yhtä aikaa raskaana. Minun lapseni syntyi ensin, mutta hän teki itsemurhan, siskon lapsi valmistui yliopistosta, sai hyväpalkkaisen työn ja meni naimisiin. Olenko kateellinen? En.

Britanniassa puhutaan autismiin autattavan mahdollisesti muutamat lisäravinteiden: folaatin, B12-vitamiinin ja raudan. Aika halpaa olisi vitamiineilla kokeilla muutama viikko, josko auttaisi näihin nepsy ym ongelmiin.

Tai voisi tarjota noita sisältäviä ruokia. Eihän tuo ota jos ei annakaan.

Yritän ajatella, että kateus vie kalatkin vedestä. Olen ekaa kertaa tämän tunteen kanssa pulassa. En ikinä ole oikein kadehtinut muita. Olen ihan tyytyväinen elämääni. Mutta Suru se on vahva, kun katsoo oman lapsen surua ja vaikeuksia. Emme juuri puhu serkuista, joten eniten tämä on oman pääni sisällä. 

 

Tiedän, että monet erityislasten perheet kamppailevat tämän asian kanssa. Hyviä tekstejä tulikin!

Ehkä tilannetta pahentaa veljeni, joka on täysin sokea. On  empaattinen välillä, jos kerron pojasta, mutta seuraavassa hetkessä tulee kuvia  kuinka upeita juttuja taas tehtiin ja voitettiin! Grrrr..

Velipuoleni tuli aikoinaan perheensä kanssa meille rippijuhliin ja heti eteisessä alkoi kehumaan omaa tytärtään sanomalla johonkin asiaan että sinähän olet niin viisas ja fiksu että se juttu hoituu sinulta helposti. Muutenkin ylistää aina kaunista ja viisasta yleisurheilevaa tytärtään kuin tytär olisi täydellisin ihminen maailmassa, hyvän työnkin sai pelkällä ylioppilastodistuksella kun onhan hän niin kaunis ja viisas ja täydellinen.

Vanhempiakin  on kyllä niin moneen junaan. Grr