Onko onnellisen avioliiton salaisuus todellisuudessa se, että molemmilla on omat elämät?

Kun lapset muuttivat pois kotoa, järjestettiin niin että molemmat saivat omat huoneet. Lisäksi on sitten vielä meidän makuuhuone kuten ennenkin. 

Miehen huoneessa on tietokoneet, pelit ym. sekä runkopatjasänky. Itse remontoin itselleni viihtyisän huoneen, tapetoin ja sisustin. Nyt minulla on harrastusvälineille oma kaappi, oma lukunurkkaus ym. 

Näin voidaan vetäytyä tekemään rauhassa omia juttuja eivätkä ne enää valloita olohuoneen lattiaa tai keittiön pöytää. Tämä järjestely on ollut todella positiivinen ja ilmapiirikin kotona on paljon mukavampi.

Vierailija kirjoitti:

Miettikääpä sitä kuinka moni pitkässä liitossa elää vaan taloudellisesta pakosta ja siksi ettei oikein enää osaa / ei viitsi lähteä omilleen kun on oltu 25v yhdessä.

On helpompaa olla saman katon alla ihan vaan tottumuksesta, lapset on jo aikuisia, joten niiden takia ei ole tarve olla yhdessä mutta ei välttämättä ole mitään rakkaudellisia / romanttisia tunteita toista kohtaan, pikemminkin toisen naama ärsyttää enenevässä määrin. Ollaan kuin sisko ja veli saman katon alla kun ei tässä nyt isompaakaan riitaa ole. 

Vasta sitten lähdetään jos sattuu käymään niin onnekkaasti että ihastuisi ja rakastuisi johonkin toiseen ja sitten vaihdetaan lennossa kumppania. Se että eroaisi ja lähtisi asumaan yksin johonkin pikkuyksiöön ja "joutuisi hoitamaan KAIKKI kotityöt" yksin tuntuisi hirvittävältä, eli on helppoa vaan pysyä totutussa vaikkei oikeesti ees kiinnosta. 

Tiedän eräänkin tällaisen miehen joka haik

No kai nyt aikuinen mies osaa rahansa hoitaa, pelkkä tekosyy.

Meilläkin minä hoidan perheen talouden koska se kiinnostaa minua ja olen meistä säästäväisempi mutta jos eroaisimme mies saisi kyllä pitää omat rahansa.

Ei edes jäisi tyhjän päälle koska olen sijoittanut hänenkin puolestaan vuosia ja kummallekin jäisi omaisuutta rivarikolmion verran. Ei iha. pikkuraha täällä pks

Itse näkisin, että kumppanin tulisi olla paras kaveri, jolle haluaa aina ensimmäisenä kertoa jos ja kun jotain tapahtuu, jotta suhde voisi kestää.

Molemmilla omaakin elämää, eli työ ja kavereita, mutta sen, mitä niissä piireissä tapahtuu haluaa heti jakaa puolison kanssa kotiin päästyään.

Mulla on tuttu, joka elää kokonaan miehensä elämää tai miehensä mielen mukaan. Joka asiaan hän kertoo, että "Kalle" oli sitä  mieltä jne. Kerran sanoin hänelle, että minua ei nyt sen Kallen jutut kiinnosta, vaan ihan haluaisin tietää sinun mielipiteesi. Rouva meni ihan hiljaiseksi.

Se Kalle oli muuten aika veijari naisten suhteen. ( nimi on keksitty)

Heillä oli vain miehellä omaa elämää. Naisella ei ollut edes omia ajatuksia.

Vierailija kirjoitti:

Kun lapset muuttivat pois kotoa, järjestettiin niin että molemmat saivat omat huoneet. Lisäksi on sitten vielä meidän makuuhuone kuten ennenkin. 

Miehen huoneessa on tietokoneet, pelit ym. sekä runkopatjasänky. Itse remontoin itselleni viihtyisän huoneen, tapetoin ja sisustin. Nyt minulla on harrastusvälineille oma kaappi, oma lukunurkkaus ym. 

Näin voidaan vetäytyä tekemään rauhassa omia juttuja eivätkä ne enää valloita olohuoneen lattiaa tai keittiön pöytää. Tämä järjestely on ollut todella positiivinen ja ilmapiirikin kotona on paljon mukavampi.

Meillä on sama systeemi. Jos mies kuorsaa ja herään, niin hiivin omaan huoneeseen nukkumaan ja annan mienikin nukkua. 

Olen havainnut pitkään yhdessä olevat tekevät enemmän yhdessä asioita ja käyvät myös yhdessä juhlissa.

Kysypä puolisoltasi, ap!

Vierailija kirjoitti:

Ei. Yleensä tuollaiset liitot ajautuu eroon, kun kuvioon tulee helposti silloin kolmansia osapuolia. Onnellisen avioliiton salaisuus on se, että molemmilla on yhteiset tavoitteet, joita kohti halutaan mennä.

Yhteiset tavoitteet eivät sulje pois sitä, että on paljon eri elämää puolisoilla. Eroon emme ole ajautuneet ainakaan vielä, 54 vuotta olemme suunnanneet yhteisiin tavoitteisiin😍

Vierailija kirjoitti:

Me juteltiin ystävän kanssa tästä onnellisen parisuhteen salaisuudesta. Meillä molemmilla on yli 20 vuoden liitot kumppaneidemme kanssa ja olemme 40+ ikäisiä. Elämme erittäin  onnellisissa parisuhteissa.

Meillä nousi esiin muutama hieman yllättäväkin yhdistävä tekijä parisuhteissamme. 

-molemmat koki että kumppanin kanssa on tosi hauskaa. Kun ollaan  kaksin, ilman lapsia, niin naurua ja leikkisyyttä on vieläkin paljon. 

-seksi on aina ollut hyvää

-molemmissa talouksissa nukutaan eri huoneissa (miehet kuorsaa) 

-molemmissa perheissä miehet ja naiset tekee yhtälailla kotihommia, mutta on myös asioita joita vain mies tekee tai vain nainen tekee. (Osaamisen ja mielenkiinnon mukaan) eli molemmat eivät tee tismalleen samaa määrää samoja juttuja. 

-molemmilla on omia harrastuksia ja ystäviä, myös reissuja voidaan tehdä omien ystävien kanssa. Tietysti myös yhdessä.&n

Kuvasit hyvin mieheni ja minun suhdettani, toivon sinulle ja ystävällesi hyvää pitkää liittoa. Meillä menossa noilla spekseillä 54. vuosi.😘

Sopiva itsenäisyys on yksi onnellisen pitkän parisuhteen tekijä. Itse en olisi onnellinen suhteessa, jossa minulla ei olisi omaa tilaa tai aikaa lainkaan. Kokisin myös ahdistavana sen, jos puoliso liiaksi ripustautuisi minuun hylkäämällä omat harrastuksensa, ystävänsä jne. Toinen ääripää ei oo mun toiveissa, eli se,  että puoliso eläisi täysin omaa elämäänsä. Eikä se edes lapsiperheessä toimisi

Minä olen jo vähän aikaa haaveillut siitä että muuttaisimme miehen kanssa erillemme. Uskon, että se parantaisi suhteen laatua, kun molemmilla olisi aivan konkreettisesti omaa tilaa. Tätä ideaa on vaan vähän vaikea myydä, kun niin moneen on iskostettu ajatus, että avioparin pitää asua yhdessä. 

Sanoisin, että onnellisin suhde syntyy kahden sellaisen yksilön välillä, jotka haluavat elää elämää yhdessä. Ymmärtävät, että se parisuhde(kin) on sitä omaa elämää.

Outo tämä nykyajan ajatus, että liiton osapuolet liitää omissa menoistaan elämässä sitä omaa elämää ja se parisuhde säilyy siinä hyvänä ja muuttumattomana edellyttämässä seksillä/rahalla/kodinhoidolla sitä omaa elämää. Ei, ei se niin toimi. 

Olkaa sinkkuja, kunnes olette valmiita jakamaan elämänne toisen ihmisen kanssa.

Taas yleistyskysymys. Vastaus on sama kuin kaikkiin muihinkin. Se riippuu ihmisestä.

Vaimon kanssa oli yhteistä aikaa kerran kahdessa viikossa. Kumpikin aktiivisia harrastajia ja sosiaalinen elämä vilkasta. Vaimo sitten tapasi harrastuksessaan toisen miehen. En ole katkera, mutta olisihan sitä voinut tehdä aiemmin muutaman valinnan toisella tavalla.

Olemme olleet yhdessä vuodesta 1976 ja edelleen onnellisia. Me viihdymme hyvin yhdessä, mutta myös yksin. Meillä on samanlaiset elämän arvot ja myös yhteisiä harrastuksia. Minä ehkä kaipaan myös aikaa ihan yksin enemmän kuin mieheni, ja siksi lähden toisinaan yksin lomalle, mökille. Olemme toistemme parhaita ystäviä ja meillä riittää iloa ja naurua, syödään kauniisti katetun pöydän ääressä joka ilta ja jutellaan ummet ja lammet.