Muita, joiden on vaikea sietää muiden ihmisten takertuvuutta ja tarvitsevuutta?

"Tämä on varmaan se syy, miksi en ole tehnyt lapsia. En vain jaksaisi sitä että joku olisi minussa kiinni 24/7."

Pisteet sinulle itsetuntemuksesta!

Minulla sama syy, miksi en tehnyt lapsia! Ja mitä vanhemmaksi tulen, niin sitä vähemmän näköjään kaipaan seuraa..

Kaverilla ex, joka tarvitsi apua ihan perus elämiseen.. Siis esim. laskujen maksaminen, junalippujen osto ym. Hyvä, ettei enää töistäänkin soittanut apua! Heillä ei ollut lapsia eikä mitään muuta syytä pitää yhteyttä kuin tuon exän avuttomuus. Ihan aikuinen ihminen on. Lopulta meni välit, kun toista vuotta soitteli vähintään viikoittain ja uusi kumppanikaan ei enää jaksanut.

Mä olen allerginen sellaiselle kaveritakertuvuudelle. Joka paikkaan pitäisi mennä yhdessä, eikä ystävä voi mitenkään ymmärtää että mä voin suorittaa asioita ihan yksinkin. Jos vaikka kerron käyneeni elokuvissa tai jollain keikalla yksin, sitä jotenkin ihmetellään ja paheksutaan. 

Mä tykkään, että on ihmisiä joille voi puhua jos haluaa. En tykkää olla vastuussa jonkun muun viihdyttämisestä ja seuralaisena olemisesta.

Lapsia minulla on kolme, ja onnekseni he pienenä takertuivat yhtälailla tai enemmänkin isäänsä, kuin minuunkin, ettei ne sillain rasite ollut. 

Minua ei omat lapset haittaa mutta takertuvat aikuiset ovat horroria. Kuljetaan perässä sepostamassa omia asioita, odotetaan jatkuvasti jotain tukea ja olkapäätä. Henkinen roikkuminen on kauheinta! Tuntuu ettei saa aina edes henkeä ja nousee itselle vieras raivo jos toinen ei tajua lopettaa vihjeistä.

En vieläkään ymmärrä miksi jotkut on niin kiinnostuneita ihmisen sex-suuntautumisesta? Mikä siinä oikein kiinnostaa??

Minulla on ajoittain vaikeuksia noissa asioissa. Ajattelen, että olen jäänyt lapsena usein yksin ongelmien kanssa, minua ei ole kuunneltu ja olen kehittänyt yksin pärjäämisestä suojakuoren. Toisten tarvitsevuus koskettaa tätä traumaani ja minun on ajoittain vaikeaa kestää sitä, vaikka olen pohtinut asiaa paljon ja yritän kehittyä.