Miten esittelette itsenne työttömänä? Jos on koulutus ja työkokemusta..
Minulla on korkeakoulututkinto ja yli 10 vuotta sen alan työkokemusta. Eipä se estänyt sitä, että jäin työttömäksi viime vuonna. Nyt olen hukassa identiteettini kanssa, kun työttömyys omalta alaltani on pitkittynyt. Minulla on kyllä työ nytkin, sanotaan nyt vaikka kaupan kassalla. En sillä että siinä olisi mitään vikaa, mutta se "en ole minä", enkä halua tulla tunnetuksi kaupan kassana. Yritän aktiivisesti löytää alani uusia verkostoja ja työmahdollisuuksia ja olen osallistunut joihinkin koulutuksiin. Sielläpä tulee se ongelma, miten esitellä itsensä? En voi enää ratsastaa vanhalla työpaikallani koska työsuhteeni siellä on päättynyt. Mitä sanon, kuka olen? Nimenomaan ammatillisissa piireissä. Oletteko törmänneet samaan ongelmaan, vai onko teille helppoa kertoa avoimesti työttömyydestänne?
Kommentit (23)
Se on vähän niin ja näin. Osa työnantajista karsastaa aukkoja työhistoriassa ja mikä tahansa tuökokemus on parempi kuin työttömyys ja osa työnantajista nimenomaan palkkaa vain ja ainoastaan työttömiä ja jos oletkin töissä, ihan missä tahansa töissä, tällä hetkellä muualla niin se on ehdoton turn off.
Ainoat jotka tällaista kyselevät ovat työväenluokkaa. En vastaisi yhtään sen enempää kuin siihenkään jos joku kysyisi alapääni karvoituksesta. Erittäin rahvasta ja mautonta