YLE: Ennätysmäärä yrityksiä lopetti toimintansa viime vuonna
Yle: Ennätysmäärä yrityksiä lopetti toimintansa viime vuonna, kertoo Tilastokeskus tiedotteessaan. Keskiviikkona julkaistujen tilastojen mukaan vuonna 2024 yhteensä 43 935 yritystä lopetti toimintansa. Seuraavaksi suurin luku on 30 837 vuonna 2023.
Yksi selitys lopettaneiden yritysten määrän kasvulle voi olla, että EU:n pienyritysdirektiivin myötä pienet yritykset eivät ole enää oikeutettuja arvonlisäveron alarajahuojennukseen vuodesta 2025 alkaen, arvioi Tilastokeskuksen yliaktuaari Mira Kuussaari.
Kevennys on koskenut alv-rekisterissä olevia yrityksiä, joiden tilikauden liikevaihto on alle 30 000 euroa.
Tilaston aineiston perusteella ei kuitenkaan voida tarkemmin tietää, kuinka suuri osa kasvusta johtuu lakimuutoksesta ja mikä osuus muihin yritystoiminnan muutoksiin liittyvistä tekijöistä", Kuussaari sanoo.
Tilaston tieto lopettaneiden yritysten määrästä perustuu Verohallinnon rekisteritietoihin.
https://stat.fi/fi/uutinen/Lopettaneiden-yritysten-maeaerae-ennaetystas…
Kommentit (25)
Vierailija kirjoitti:
MENKÄÄ TÖIHIN JA PERUSTAKAA UUSIA FIRMOJA! t. Riikka P.
(Oma MP:ni: i-d-i-o-o-t-t-i ä-m-mä!!!)
Riikkulin argumentointitaidot ovat vähän niin ja noin.
Kokoomus on kuitenkin ainut puolue, joka osaa talouden. Vassarit ovat vain toisten taskuilla.
Vierailija kirjoitti:
Kokoomus on kuitenkin ainut puolue, joka osaa talouden. Vassarit ovat vain toisten taskuilla.
Hienoja tuloksia ollaankin saatu.
No jopas olikin yllätys. Tietenkin lopettaa/hakeutuu konkurssiin kun siitä jopa rankaistaan kun vähän yrittää. Vakaampi talous elää työttömänänä kuin jäädä tyhjän päälle niinä kausina kun yritys ei elätä. Kyllä nykypäivänä pienyrittäjyys on tuhoon tuomittua toimintaa.
IL juttu samasta:
Synkkä ennätyslukema Yritykset lopettavat hurjaa tahtia
Vuoden 2024 viimeisellä neljänneksellä oli lähes kaksinkertainen määrä lopettaneita yrityksiä viime vuoden vastaaviin lukuihin verrattuna.
https://www.iltalehti.fi/talous/a/f9e6a547-6aa0-49eb-8974-59dbdbefaf7a