Aikuinen lapsi ottaa yhteyttä vain, kun tarvitsee jotain

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Normaalia hedonismin aikaa. Yllä sanottiin hyvin, anna hänen olla itsekäs ja elää elämäänsä äläkä vaan syyllistä, se ajaa pois. Ja se on täysin totta, että vasta silloin kun lapsi saa omia lapsia, hänelle avautuu nämä asiat niin monella eri tasolla. Niin se vain menee. Tämä on aikaa, jolloin hänen täytyy lentää vapaana, se on ehkä ainoa aika hänen elämässään, kun niin voi tehdä, ennen kuin (toivottavasti) tulee oma perheellistyminen. Epäkunnioitusta ei tietenkään tarvitse sietää. Mutta ole tavoitettavissa, pidä itse (sopivasti) yhteyttä ja ehdota että hän tulisi syömään lempiruokaansa jota olet tehnyt. Ottakaa tavaksi katsoa joku hyvä elokuva silloin tällöin. Jos hän seurustelee, kutsu heidät yhdessä risteilylle tai ehdota, että kävisitte ulkona syömässä aika ajoin kertomassa kuulumisia. (Jos on varaa). Myös hänen ystävänsä kannattaa toivottaa tervetulleeksi teille jos ne o

Valitettavasti tämä piti selittää aikuiselle lapselleni, joka on näköjään jäänyt luuloon, että vielä kolmekymppisenäkin isi ja äiskä (olemme eronneet ja toinen parisuhteessa) on ne elämän keskiössä olevat ihmiset. Ihan hirveä tilanne kun pitää aikuiselle ihmiselle selittää, että me ei olla perhe enää, me ollaan sukulaisia. Mene hankkimaan tärkeitä, meitä rakkaampia ihmisiä elämääsi, kun ei me täällä loputtomiin olla eikä herranen aika aleta kantaa aikuisen ihmisen sosiaalista elämää ja tunne- elämää. 

Samassa sängyssä nukkuminen oman vanhemman kanssa vielä aikuisena kuulostaa todella erikoiselta, enkä ole tällaiseen törmännyt missään. Ei kannata verrata omaa tilannettaan tuollaiseen.

On aivan normaalia ja tarpeellista napanuoran katkaisemista, että parikymppinen pitää etäisyyttä vanhempiinsa. He rakentavat omaa elämäänsä ja ihmissuhteitaan siinä vaiheessa. Olisin huolissani, jos parikymppiset lapset soittelisivat minulle harva se päivä ja viettäisivät viikonloput lapsuudenkodissaan. Minulla on 20 ja. 22 -vuotiaat lapset, jotka ovat jo omillaan. He viestittelevät tai soittelevat, kun tarvitsevat apua tai heillä on joku arjen ongelma, johon haluavat neuvoja. Joskus tulevt viikonlopuksi ja tapaavat meidän ohella kavereitaan ja sukulaisiaan. Olen onnellinen, että ovat rohkeita ja osaavat itsenäistyä ja löytävät paikkansa maailmassa itsenäisinä ihmisinä. Toki minulla on heitä ikävä aika useinkin, laittelen sitten viestiä tai soittelen, jos siltä tuntuu. Ja elän omaa elämääni. Toki pitää opetella elämään omaa elämäänsä tavallaan uudelleen ja se on hyvä asia.

Kiitos paljon vastanneille ! Olen vain kuvitellut, että kaikki muut ovat paljon tekemisissä lastensa kanssa. Ehkä siksi, että on tuo ystävä, jonka lapsi nukkuu samassa sängyssä äitinsä kanssa ja ovat jatkuvasti tekemisissä. Mutta totta, taustalla on tämän lapsen mt-ongelmia.

Taisitte just pelastaa mun tulevan kesän 🤣. Tämä on vähän tällaista, kun olen eronnut ja melko yksinäinen, niin pienistä asioista tuleekin hirmu isoja. Mutta onneksi en koskaan ole syyllistänyt lastani tms. Hän ei edes tiedä ajatuksistani. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletko yksinäinen ja lapsen pitäisi mielestäsi pitää sinulle seuraa? 

Ja sinä olet varmaan just niitä, jotka olettaa automaattisesti, että sun vanhemmat hoivaa sun lapsia aina ja ilmaiseksi kun sinä sitä tarvitset? 

Miksi niin arvelet? Lapsi hoidettiin ihan itse yhdessä puolison kanssa, päivähoidon avustuksella työpäivien ajan. Isovanhemmat satojen kilometrien päässä, nähtiin harvakseltaan.