Onko täysi yksinäisyys helpompaa sietää kuin näennäinen yksinäisyys?

Saattaa olla, että olet hieman introvertti. En tarkoita, että haluaisit olla aivan yksin, vaan arvostat ja saat energiaa enemmän muutamasta hyvästä ihmissuhteesta kuin sadasta hyvänpäiväntutusta. Itse koen ihan mukavatkin satunnaiset tuttavuudet, kaverin kaverit ja työkaverit lähinnä voimavaroja kuluttavina tekijöinä, vaikka ihmisissä itsessään ei olisikaan mitään vikaa. Ne muutamat tärkeät tuttavuudet ovat sitten taas aivan eri asia.

Hihihihi arvaa mitä arvaa mitä 🤗 Hihihihi kuulin eräästä hotellista sisäpiirin tietoa ja hihihihi siellä oli yhden suositun kauppaketjun työntekijät hiihiihii pikkujouluissa hihihihi uimavesi oli ollut jälkeenpäin ihan kusessa hihihihi kun siellä oli ollut nämä työntekijät hihihihi 🤭

On se. Itse en ole itse asiassa ollenkaan yksinäinen kun saan oikeasti olla yksin, kuten nykyisin saan kun asun syrjässä, teen 100% etätyötä, en harrasta mitään missä tapaisi muita ihmisiä. Olen tyytyväinen elämääni näin. Mutta silloin kun vielä tein konttorilla töitä, siellä ahdisti se ulkopuolisuus, kun kaikki muut meni lounaille yhdessä mutta minua ei pyydetty, se ettei kukaan halunnut mua oikein työpariksi jos piti tehdä jotain pareina jne.

Mä viihdyn oikein hyvin yksinäisenä sutena erossa laumasta kokonaan, mutta se lauman nokittuna pohjimmaisena eläminen haisee.

Aloittajana kommentoitava että ikävintä ehkä ollut se kuinka ympärillä on paljon hyviä tyyppejä joiden kanssa juttu luistaa. Ei puhettakaan ettemmekö pitäisi toisiamme arvossa ja hyvinä tyyppeinä. Joidenkin kanssa käydään välillä duunilounaalla tai lasillisella harrastuksen yhteydessä.

Mutta näissä kohtaamisissa voi lähinnä fiilistellä ja kertoa muille mitä hauskaa on tehnyt sillä oikealla parhaalla vapaa-ajallaan niiden oikeiden ystävien kanssa. Niin lopulta tuo on pahimmillaan raskasta jos mitään fiilisteltävää viime ajoilta ei ole.

Ja ratkaisu ei ole alkaa kysymään näitä tyyppejä mihinkään. Kohteliaisuudesta joku voi joskus toki suostua, mutta todennäköisesti haluavat viettää jatkossakin aikansa siinä seurassa missä ennenkin.

Ei ole kavereita niin ei tarvii kuunnella toisten onnellista elämää johon kuuluu ystäviä. T: kiltti mies

Samoilla linjoilla olen. Ainakin kun olen yksin, ei tarvitse kohdata sitä jatkuvaa ulkopuolisuuden ja kakkosluokan kansalaisen tunnetta, kun on kaikille jossain tuttavapiirin ulkoreunoilla oleva tyyppi joka ei liiemmin kiinnosta. En enää liiemmin oleile edes lapsuudenperheeni kanssa kun niissäkin tilanteissa olen se kuka ei ole kellekään tärkein tai edes kolmanneksi tai kymmenenneksi tärkein ja saan kuunnella miten muut ovat tehneet kaikkea kivaa yhdessä eikä minua koskaan ole kutsuttu mukaan.

Täysi yksinäisyys on sopinut minulle hyvin. En ole tekemisissä muiden kun ydinperheen kanssa johon kuuluu lapset ja lapsenlapset ja yksi sisaruksistani johon yhteydessä pari kertaa vuodessa. Ainoat kontaktit ovat vain palvelujen tarjoajat joiden kanssa muutamat välttämättömät repliikit. Ei siis tuttavia, naapureita, sukulaisia tai muita kummin kaimoja. Ja hyvin pyyhkii.

Vierailija kirjoitti:

Täysi yksinäisyys on sopinut minulle hyvin. En ole tekemisissä muiden kun ydinperheen kanssa johon kuuluu lapset ja lapsenlapset ja yksi sisaruksistani johon yhteydessä pari kertaa vuodessa. Ainoat kontaktit ovat vain palvelujen tarjoajat joiden kanssa muutamat välttämättömät repliikit. Ei siis tuttavia, naapureita, sukulaisia tai muita kummin kaimoja. Ja hyvin pyyhkii.

Olen kateellinen perheestä.

"Ihmisiä ympärillä nykyään siis todella paljon, mutta kenen tahansa kanssa kun juttelen, niin tiedän että tällä ihmisellä on läheisempiä ystäviä kuin minä."

Tämä. Monilla on just tuo. Ja voi olla perhe, sukua, tuttua, lapsia, koiria, hevosia ja ystävää. Valmis kuvio. Ja työkontaktit. Ellei ole jokin mikä yhdistää aiheena. Osalla tosin vaihtuu piirit joskus tai vanha systeemi kuolee. Ihmiset muuttuvat. Silti.