Ennen Laura, 40, kärvisteli kireissä vaatteissa ja yritti näyttää mahdollisimman laihalta Nyt käytän pysyvästi kokoa L
Laura on laihduttanut suuren osan elämästään. Näin tyylille kävi, kun hän alkoi pukeutua oman kehon ja mielen mukaan.
https://www.is.fi/menaiset/tyyli/art-2000011095847.html
Kommentit (13)
Itselleni ahaa-elämys oli löytää käytännölliset ja kauniit mekot, joissa on lisäksi kunnolliset taskut. Mielestäni on naurettavaa, että monista naisten vaatteista ne yhä puuttuvat. Pidän aina mukana puhelinta, avaimia ja huulirasvaa, mutten halua kantaa laukkua kaikkialle. Käytännöllisyyden pitäisi olla naisten vaatteissa yhtä lailla pakollista kuin miehilläkin.
Parasta uudessa tyylissäni onkin se, ettei siinä ole enää mitään sääntöjä tai rajoja. Voin hassutella ja olla jopa lapsellinen. On äärimmäisen vapauttavaa, kun lakkaa välittämästä siitä, mitä muut ajattelevat.
Tältä pohjalta olen rakentanut vaatekaapin, jossa todellakin on pinkkejä prinsessamekkoja. Myönnetään: aluksi kyllä mietin, onko röyhelöisin mekkoni sovelias. Mutta joka kerta, kun laitan sen päälleni, tuntuu kuin lempibiisi lähtisi soimaan ja kävelisin ilmassa.
Noin käy kun ihmisellä on huono itsetunto.
Vierailija kirjoitti:
Noin käy kun ihmisellä on huono itsetunto.
Ei, vaan noin käy silloin kuin hyväksyy itsensä vihdoinkin sellaisena kuin on eikä yritä puristaa itseään muiden asettamaan muottiin.
Laura ei ole enää tsirbula.
-Hopeakettu
Minusta hänellä on kuvissa aika epämukavaa vaatetta. Eikö sukkahousut ja tuon mekon leikkaukset rinnan alla muka purista? Noissa vaatteissahan on nimenomaan vartaloa imartelevat ja epämukavat leikkaukset.
Ei trendikkäät leveät hihat ja kellohelma tee vaatteista automaattisesti mukavia. Hän seuraa vain trendejä, edelleen.
tykkäsin jutun vaattaista ja asenteesta.
Vierailija kirjoitti:
Minusta hänellä on kuvissa aika epämukavaa vaatetta. Eikö sukkahousut ja tuon mekon leikkaukset rinnan alla muka purista? Noissa vaatteissahan on nimenomaan vartaloa imartelevat ja epämukavat leikkaukset.
Ei trendikkäät leveät hihat ja kellohelma tee vaatteista automaattisesti mukavia. Hän seuraa vain trendejä, edelleen.
Minusta nuo vaatteet olisi epämukavia, mutta ehkä ne on hänestä mukavat? Ilmeisesti on ollut aina hirveän kireissä ja piukoissa vaatteissa, joten tämä on parannus. Harmi kun ei ole kuvaa siitä vanhasta tyylistä.
Vierailija kirjoitti:
Minusta hänellä on kuvissa aika epämukavaa vaatetta. Eikö sukkahousut ja tuon mekon leikkaukset rinnan alla muka purista? Noissa vaatteissahan on nimenomaan vartaloa imartelevat ja epämukavat leikkaukset.
Ei trendikkäät leveät hihat ja kellohelma tee vaatteista automaattisesti mukavia. Hän seuraa vain trendejä, edelleen.
Minusta sukkahousut ja mekko ovat mukavimmat vaatteet mitä löytyy, en ikinä käytä housuja.
Kannattaa luovuttaa ja laittaa ne tunikakaavut, leggingsit ja crocsit kuten kaikki muutkin.
Itkisin onnesta, jos olisin tuon muotoinen.
Aika vanhan näkönen 40 vuotiaaksi.
Vierailija kirjoitti:
Itkisin onnesta, jos olisin tuon muotoinen.
Mitä tarkoitat tällä..?
T. Tuon muotoinen
Siinä on kaunis nainen pilattu kamalilla tatuoinneilla.