ystävät kaikkoaa :(

Minulla on ollut monia vuosia hyviä ystäviä. On jaettu ilot ja surut. Käyty baareissa ja vietetty saunailtoja. Lasten myötä kaikki on muuttunut :(

Minua ei oikeastaan koskaan enää kutsuta minnekään. Ei kysytä " lähtisitkö mukaan" tai " mentäiskö samalla kyydillä" silloin harvoin kun ollaan samaan paikkaan menossa. Koen, että minut on suljettu piirin ulkopuolelle. Parilla muullakin on lapsia, mutta minulla eniten (3, hui ;) ja kaikki ovat alle kouluikäisiä. Mies on paljon poissa kotoa työn takia eikä lapsenvahteja ole kuin muutama. Heistä toinen tekee pitkää päivää työelämässä, joten ihan hevillä en viitsisi hoitajaksi pyytää. Minulla on kädet täynnä hommia aamusta iltaan. En aina jaksa kysellä kuulumisia ja olla tukka putkella jokaiseen tapahtumaan lähdössä.

Ystäväni lienee tulkinneet niin, ettei minua enää kiinnosta. Kyllä minua kiinnostaa muutkin kuin omat lapseni, mutta kun pääasiassa AIKA ei vain riitä! Joko he eivät ymmärrä tai edes halua ymmärtää.



Kaikista vähiten nykyisin yhteyttä pitää ystävä, jonka kanssa meillä yhteistä taivalta yli 20v. Tosin hän on uraa tekevä lapseton, elämme varmaan aika erilaisissa maailmoissa nykyisin.



Mutta... voisi sanoa, että minua syrjittiin jo kouluaikoina. Kelpasin monesti kaveriksi vain, jos ei parempaakaan ollut tarjolla. Meillä oli esim lukiossa oma ' piiri' mutta siinäkin olin monesti ihan yksin.



Tuntuu jotenkin niin pahalta. TAAS olen aika yksin, luulin lukioaikojen jo olleen pelkkä muisto vain mutta samalle tuntuu kuin silloinkin.



Yksi ystävä onneksi on, joka takuulla ymmärtää elämäntilannettani. Hänellä kun on itsellään ihan samalaista :) Mutta kaipaan noita muitakin...



Mitä ihmettä tekisin? Mistä saisin aikaa revittyä kaikkeen, jotta muistaisivat minunkin olemassaoloni??!