Raivostuttaa toden teolla, kun Satoselle pedataan eläkevirka Kelaan
Täysin poliittisesti tehty nimitys jos ja kun Satonen valitaan Kelan uudeksi päälliköksi. Tätäkö tämä politiikka Suomessa on? Satonen ei todellakaan ole oikea henkilö siihen virkaan. Ei minkäänlaista tuntemusta siitä työstä ja mitä se vaatii. Paljon parempia ehdokkaita oli tarjolla. Selvä poliittinen nimitys! Törkeää!!!!
Kommentit (357)
Mikä siinä raivostuttaa?
Miksi Satosta vihataan?
On kyllä aivan älyvapaa homma:
KELAN hallitus esitti Maatalousyrittäjien eläkelaitos Melan pääjohtajana toimivaa Backmania Kelan pääjohtajaksi. Backman voitti hallituksen äänestyksen Satosta vastaan 81. Lopullisen valinnan tekevät Kelan valtuutetut. Kaikki valtuutetut ovat kansanedustajia.
Perussuomalaiset ja kokoomus muodostavat yhdessä enemmistön Kelan valtuutetuista. Valtuutettuja on yhteensä 12. Heistä neljä on kokoomuksesta, kolme perussuomalaisista ja kolme Sdp:stä. Lisäksi vihreillä ja keskustalla on omat valtuutettunsa.
https://www.is.fi/politiikka/art-2000011152996.html
Siis Satonen hävisi jo 8-1. Silti kokkareet ja persut meinaavat kävellä Kelan hallituksen äänestystuloksen ylitse ja nostaa häviäjä-Satosen poliittisena virkanimityksenä voittoon. Asiaa lykättiin vaalien jälkeen, jotta kansa ei raivostuisi.
Vierailija kirjoitti:
siis noi englannin yliopistot järjestää, myös kesä ja lyhyt kursseja maksulla ja saa todistuksen, että se tutkinto voi olla mitä vaan tasoa.vaikea tietää ja tutkia.
arto ei välttis ole paha henkilö(ei todisteita) mutta livenä, siitä saa tosi yksinkertaisen ja passiivisen oloisen kuvan,hieman myös creepyn. tyyppiä ei kiinnosta kuin raha ja oma etu, että ei saa oikein muuta käsitystä. ylivertaiseen nerouteen en usko.
joskus joku äänestäjä valittamalla ,sai sen tukeen jotain omaishoitaja juttua ja se onkin ainoa positiivinen asia tässä henklössä koskaan,negatiivista on kunnan ja arton bisnesten sekoitus,riistopaja työttömille jossa,asiakkaina arton rahoittajia jne.jne.
Jossain sarjakuvassa löytyy Arton kaksoisolento, olisiko ollut Southpark tai mitä niitä on, ei kuitenkaan kai Simpsons? Sellainen rillipäinen pikkupoika siinä sarjiksessa. Tuliskohan kenellekään mieleen?
Oi Arto S,
Sastamalan seksikäs
Saunassa istuu ja EK:n setiä halaa
Oi Arto S,
Kokoomuksen könsikäs
Siinä vanhallakin nuoruus mieleen palaa
https://i.media.fi/incoming/i5yrrr/9211820.jpg/alternates/FREE_1440/921…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
siis noi englannin yliopistot järjestää, myös kesä ja lyhyt kursseja maksulla ja saa todistuksen, että se tutkinto voi olla mitä vaan tasoa.vaikea tietää ja tutkia.
arto ei välttis ole paha henkilö(ei todisteita) mutta livenä, siitä saa tosi yksinkertaisen ja passiivisen oloisen kuvan,hieman myös creepyn. tyyppiä ei kiinnosta kuin raha ja oma etu, että ei saa oikein muuta käsitystä. ylivertaiseen nerouteen en usko.
joskus joku äänestäjä valittamalla ,sai sen tukeen jotain omaishoitaja juttua ja se onkin ainoa positiivinen asia tässä henklössä koskaan,negatiivista on kunnan ja arton bisnesten sekoitus,riistopaja työttömille jossa,asiakkaina arton rahoittajia jne.jne.
Miten voi toimia luennoitsijana ulkomaisissa yliopistoissa tai menestyä shakissa jos on "yksinkertainen"?
Shakkitaidot eivät ole tae mistään. Eihän siinä edes mistään opi, ei tule konkreettisia seurauksia, koska voi korkeintaan siirrot loppua pahimmillaan, vaikka syöttäisit vastustajalle kaikki nappulasi. Kuningasta ei siis koskaan lyödä, vaikka olisit millainen tunari tahansa.
-winner-
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole eläkevirka vaan kokoomuksen suunniteltu toimi ajaa kelan toiminnot alas ja yksityisille. Täällä on valmiit suunnitelmat: https://www.lausuntopalvelu.fi/FI/Proposal/Participation?proposalId=235…
Vuosituhannen pissitys kokkareilta kun persut lähti vielä mukaan: Ensin pantiin duunarit kyykkyyn ja nyt vielä polkaistaan köyhät nurkkaan kun trumppimaisesti kela ajetaan alas.
"Tavoitteena on mahdollistaa rutiiniluontoisten avustavien tehtävien siirtäminen Kansaneläkelaitokselta yksityiselle taholle toiminnan tehostamiseksi ja häiriötilanteisiin varautumiseksi."
Ja tuo "yksityinen taho" on tietenkin jonkun kokoomuslaisen pummifirma, joka imisi valtavat määrät verovaroja itselleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
siis noi englannin yliopistot järjestää, myös kesä ja lyhyt kursseja maksulla ja saa todistuksen, että se tutkinto voi olla mitä vaan tasoa.vaikea tietää ja tutkia.
arto ei välttis ole paha henkilö(ei todisteita) mutta livenä, siitä saa tosi yksinkertaisen ja passiivisen oloisen kuvan,hieman myös creepyn. tyyppiä ei kiinnosta kuin raha ja oma etu, että ei saa oikein muuta käsitystä. ylivertaiseen nerouteen en usko.
joskus joku äänestäjä valittamalla ,sai sen tukeen jotain omaishoitaja juttua ja se onkin ainoa positiivinen asia tässä henklössä koskaan,negatiivista on kunnan ja arton bisnesten sekoitus,riistopaja työttömille jossa,asiakkaina arton rahoittajia jne.jne.
Miten voi toimia luennoitsijana ulkomaisissa yliopistoissa tai menestyä shakissa jos on "yksinkertainen"?
Eikö shakissa menestyminen mielestäsi vaadi älyä?
shakki on peli ,ei tuottava yritys jne konreettinen asia vaan teoreettinen juttu.käytännön oikea osaaminen on eri asia.
nakkikioski on eri asia kuin vastuullinen lakiin perustuva yksikkö.
Vierailija kirjoitti:
Haha! Itkekää lokit ja rotat itkekää!
Kyllä, todellakin, minä tiedän kuinka minun ulina on sinulle musiikkia ja minä olisin paha ihminen jos lopettaisin.
Haluaisitko sinä että minä tuon vaikka sen teorian takas kaikkien tajuntaan missä hallituksen _kaikki_ toimet linkitetään keskitysleiri suunnitelmien kanssa?
Minä säästän isoimmat pommit vuodelle ennen vaaleja mutta kyllä näistä klassikoistakin vielä ammentaa.
: ]
Vierailija kirjoitti:
Eläkevirka? Pestin pituus on 7 vuotta.
Kyllä, eläkevirka. Satonen pääsee "sattumalta" eläkkeelle vuonna 2032, johon asti tuo pesti kestää.
Yhtä lailla, vaikka olisit huippu-urheilija (joita eduskunta on täynnä bodareista kävelijöihin ja painijoista purjehtijoihin), niin todennäköisesti pätevyydellä "jotain rataa juoksemalla" tiedät tasan 0 asioista, joista joudut sitten päättämään tai ehkä saman kuin mäkkärinkassa/skriptakirjoittelija pätevyydellä nyt ollaan VM:nä.
Tai oot joku tubettaja ;D
Jee, hyvissä käsissä ollaan.
-winner-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Haha! Itkekää lokit ja rotat itkekää!
Kyllä, todellakin, minä tiedän kuinka minun ulina on sinulle musiikkia ja minä olisin paha ihminen jos lopettaisin.
Haluaisitko sinä että minä tuon vaikka sen teorian takas kaikkien tajuntaan missä hallituksen _kaikki_ toimet linkitetään keskitysleiri suunnitelmien kanssa?
Minä säästän isoimmat pommit vuodelle ennen vaaleja mutta kyllä näistä klassikoistakin vielä ammentaa.
: ]
Minä olen nähny sun järkkäävän ihan älyttömiä kalabaliikkeja ja olet saanut foliohatut toistensa kimppuun jne, miks sulta ei ole kuulunu mitään "uutta" tässä vaalien alla? Mä olin vähän toivonu paskamyrskyä.

On kuulunu uutta, minä vaan yritän parhaani mukaan antaa/vierittää krediitin aina muille, minä en varsinaisesti pidä siitä että koen olevani pakotettu tähän.
Artsipoppaa, persut teki soppaa, kommarin reseptillä

Vaikka ne itse tietävät kyllä ettei se onnistu sillä

Artsipoppaa, persut teki soppaa, jossa on maku karvas

Pehmeitä meille puhuvat he koska heiluu jo korvat ja varvas

Artsipoppaa, persut teki soppaa, jonka ne itse syövät

Ennätyksensä samalla he siinä hölmöilyhommissa lyövät
Ennätyksensä samalla he siinä hölmöilyhommissa lyövät
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Satonen ävetäs ministereistä mm sijoitusasuntoja, mutta eihän sillä oo merkitystä valitaanko Pääjohtajaksi ilmeisesti.
äveriäs
Olisit vaan korjannut "ankerias", niin olisi se selkärankaisuusastekin ratkennut siinä samalla ;D
-winner-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se ole eläkevirka vaan kokoomuksen suunniteltu toimi ajaa kelan toiminnot alas ja yksityisille. Täällä on valmiit suunnitelmat: https://www.lausuntopalvelu.fi/FI/Proposal/Participation?proposalId=235…
Vuosituhannen pissitys kokkareilta kun persut lähti vielä mukaan: Ensin pantiin duunarit kyykkyyn ja nyt vielä polkaistaan köyhät nurkkaan kun trumppimaisesti kela ajetaan alas.
"Tavoitteena on mahdollistaa rutiiniluontoisten avustavien tehtävien siirtäminen Kansaneläkelaitokselta yksityiselle taholle toiminnan tehostamiseksi ja häiriötilanteisiin varautumiseksi."
Ja tuo "yksityinen taho" on tietenkin jonkun kokoomuslaisen pummifirma, joka imisi valtavat määrät verovaroja itselleen.
Surettaa, että tosi moni sellainen, joka ei mitenkään kokoomuksen politiikasta hyödy, äänestää heitä innoissaan, koska haluaa mieltää kuuluvansa menestyjiin. Kyyti tulee olemaan kovaa. Mutta mihin suuntaan?
Vierailija kirjoitti:
Luulisin, että kaikissa muissa länsi-euroopan maissa tälläinen ei tulis kyseeseenkään ja on valvovat viranomaiset, jotka estäisi tuollaiset. Mutta Suomi ei olekaan henkisesti ja moraalisesti länttä vieläkään, vaan täällä yhäkin vaikuttaa ne käytänteet, joita Neuvostoliiton vasallivaltiona olo tänne synnytti.
Suomi ei ole koskaan ollut, eikä tule olemaan Länsi-Eurooppaa, jo ihan maantiede estää sen ja tämän maan asenneilmapiiri ja käytännöt periytyvät Venäjän vallan ja Neuvostoliiton nöyristelyn ajalta. Ei tämä touhu muutu ikinä.
Vierailija kirjoitti:
Mikä siinä raivostuttaa?
Miksi Satosta vihataan?
En ainakaan minä vihaa. Mä vaan päinvastoin tahdon rakastaa häntä niinku "lonk taim" ja pelastaa hänet poikuudelta/ikineitsyydeltä/eheyttämiseltä ja pahalta maailmalta. Olla se ritari valkoisella ratsulla, jota hän aina on etsinyt ison kiven takaa.
Kevät saa aina mahlan virtaamaan meissä miehissä niin kauniisti ja isokin mies näkee kauneutta kaikessa. Sitä se on Trumpillakin ihan selvästi ;DDD
-winner-
Vierailija kirjoitti:
Yhtä lailla, vaikka olisit huippu-urheilija (joita eduskunta on täynnä bodareista kävelijöihin ja painijoista purjehtijoihin), niin todennäköisesti pätevyydellä "jotain rataa juoksemalla" tiedät tasan 0 asioista, joista joudut sitten päättämään tai ehkä saman kuin mäkkärinkassa/skriptakirjoittelija pätevyydellä nyt ollaan VM:nä.
Tai oot joku tubettaja ;D
Jee, hyvissä käsissä ollaan.
-winner-
Urheilua tehdään ruumiilla, shakkia pelataan aivoilla.
"Mäkkärinkassa" on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri. Hän myös ollut tohtorikoulutettavana.
Maanlaajuiset Mielenosoitukset joka Kelan eteen jos toteutuu!
K. ansan kusettaja oikein 😠😠😠😠