Lue keskustelun säännöt.
Tuntuu, ettei mun psyyke kestä yhtä lastamme. Mistä vielä apua?
17.09.2008 |
Yksi neljästä lapsestamme, kohta 5v, on ihan syntymästää asti ollut 90% pahantuulinen. Eka vuosi meni koliikin piikkiin, sitten neuvolasta tarjottiin uhmaa ja edelleen uhmaa. Ollaan käyty neuvolan psykologin juttusilla reilun vuoden, ollaan käyty perheneuvolassa eikä mitään apua tunu löytyvän. Olemme kuulemma johdonmukaisia ja lempeitä vanhempia, iän myötä varmaan rauhoittuu.
Myös yksityisellä lääkärillä on syynätty tarkkaan eikä mitään elimellistä vikaa tai syytä ole löytynyt. Anoppi on skitsofreenikko, lääkehoidolla aivan toimintakuntoinen ihminen, ei ole oireillut vuosiin.
Olen lukenut hyllymetreittäin kirjoja, kaikki mahdolliset on kokeiltu. Viimeksi neuvolan psykologi sanoi joidenkin ihmisten vaan olevan ei-niin-helposti-rakastettavia olkoot aikuinen tai lapsi. Lasta ovat eri ammattilaiset arvioineet ja paljon, on liian nuori mihinkään diagnoosiin. Selvästi on kuulemma todella älykäs, mutta älyään ei pysty raivoamiseltaan hyödyntämään.
Lapsi on tällä hetkellä kotihoidossa, päivähoito ei tuonut tilanteeseen mitään helpotusta. Päinvastoin lapsi purki raivoaan kahta kovemmin perheeseen kotona ollessaan.
Mistä vielä voin apua koittaa hakea, kun meidän perhe ei vaan enää jaksa? Mulla on alkanut olla toiveita itseni tai lapseni kuolemasta. Mulla ei psyyke kestä tätä tilannetta enää.
Kommentit (45)
Tämä ketju on mieletöntä luettavaa! Naiset ja äidit tsemppaavat toisiaan ja antavat vinkkejä!
Ihan kyyneleet tulevat silmiin eikä vähiten siksi, että itsellänikin oli erittäin itkuinen ja vaativa lapsi aina 3-vuotiaaseen asti. Ensimmäinen vuosi oli yhtä helvettiä, emme nukkuneet miehen kanssa kuin vartin-puolen tunnin pätkiä yössä. Taaperoiässä takertui minuun ihan hysteerisesti ja pelkäsi kaikkea vierasta ja erityisesti toisia lapsia. Kylässä oleminen oli kaaottista, emmekä yhdessä vaiheessa käyneet paljon missään. Lapsi ei puhunut mitään, ei ollut päiväkuiva jne.
Olin huolesta soikeana ja mekin ramppasimme vaikka missä. Mutta mitään ei löytynyt ja meidän onneksemme tilanne rauhottui ja lapsi on nyt suhteellisen normaali ekaluokkalainen. Sosiaaliset taidot vielä hieman puutteellisia mutta muuten oikein reipas!
Oikein kovasti voimia ap:lle ja vastaaville perheille! Ja jatketaan toistemme tukemista silloin, kun oikeasti joku sitä tarvitsee :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletteko kokeilleet mitään vaihtoehtoisia hoitoja? Esim. tuo vyöhyketerapia vois auttaa, olen kuullut myös akupunktion ja kiropraktikon auttaneen tämmöisiä tavallista ärtyisempiä lapsia. Jos lapsen käyttäytymiselle ei löydy mitään syytä eri lääkäreiltä, eikä kysymyksessä ole esim. just tuo asperger, niin suosittelisin kokeilemaan vaikkapa tuota akupunktiota tai käyttämään lasta kiripraktikolla.
Miten olisi tukiperhe, jonne lapsi voisi välillä mennä? Saisitte aikaa muillekin kuin tälle yhdelle. Miten parisuhde jaksaa? Muut lapset? Voit myös hakea terapiaa tai muuta keskusteluapua ihan itsellesi vain.
päässä ja ottavat mielellään tämän 5v lapsen tai vaikka koko porukan luokseen. Parisuhde ja perhe ovat kriisitilassa, kaikki ovat varpaillaa tämän yhden ihmisen vuoksi.
siihen miten kohdata tilanne ja miten lapsi voisi opetella hallitsemaan tunteitaan.
Suosittelisin (yksityisen)lasten neuropsykologin arviota (kannattaa ainakin kysyä voisiko auttaa tilanteessanne).
Meillä hieman erilainen tapaus mutta käytännön neuvot auttoivat jälkeenpäin katsottuna hyvinkin nopeasti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tulistuva lapsi.
Se kertoo siitä, että joitain lapsia ei voi käsitellä niinkuin toisia. Ehkä saat siitä jotain käytännön vinkkejä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
meistä kaikki ei ole hyvin. Jotain tunne-elämän vakavaa häiriötä tai mielenterveysongelmaa alamme epäillä. Mielessä on käynyt myös anopilla josko skitsofrenia olisi periytyvää ja ongelman taustalla. Hän ei vain osaa sanoa millainen on ollut pienenä lapsena eikä vanhempansa enää elossa.
miten käyttäytyi siellä? Mielestäni lapsen kuuluisi kuitenkin saada jokin hoitopaikka, onhan niitä kaikenlaisia erityisryhmiäkin olemassa, joissa erityisosaamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
minä en ole niinkään huolissani sinusta - tai ainoastaan sinusta - vaan perheen muista lapsista. Olohuoneessanne elää virtahepo ja se jättää lähtemättömän vaikutuksen toisiin lapsiin.
Toki sinun pitää pitää huolta itsestäsi, mutta myös antaa muille lapsille tuntemus, että he voivat olla omia itsejään.
Kirjoitan nyt siksi itsestäni, että jos tältä kamelilta nyt katkeaa selkä, myös mies romahtaa ja siten koko loppu perhe.
Lapsi on aivan yhtä vaikea isovanhemmilla ja kenen tahansa muun ihmisen seurassa.
minä en ole niinkään huolissani sinusta - tai ainoastaan sinusta - vaan perheen muista lapsista. Olohuoneessanne elää virtahepo ja se jättää lähtemättömän vaikutuksen toisiin lapsiin.
Toki sinun pitää pitää huolta itsestäsi, mutta myös antaa muille lapsille tuntemus, että he voivat olla omia itsejään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Säännöllisesti pariksi päiväksi viikossa. Hengähdystauko koko perheelle.
tiedostaako itse asian, voiko hänen kanssaan puhua siitä, kysyä suoraan, että mikä kiukuttaa (ja mitä asialle voisi tehdä)? Entä se 10 %, joka on hyvää, millainen lapsi on hyvinä hetkinään, mitä silloin puuhaatte?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Appivanhempien apu siihen lisäksi vielä, niin paljon kuin he jaksavat.
On tärkeää panostaa niihin muihinkin lapsiin ja omaan jaksamiseen.
ihan normaalia ja mukavaa lapsiperheen puuhasteluja, nautimme toisistamme.
Yks kaks yllättäin lapsi saa kuin taikaiskusta jonkin kohtauksen. Huutaa, tärisee, välillä on väkivaltainen tai vaaraksi itselleen. Häneen ei saa kohtauksen aika minkäänlaista kontaktia, jälkeenpäin ei tunnu oikein tajuavan mitä tapahtui saati että osaisi keskustella mistähän johtui.
en millään jaksa uskoa, että 5-vuotias lapsi on vaan vaikea tai vaikeasti rakastettava. Edelleen suosittelisin lasten neuropsykologia.
Jos neurologilla on käyty niin epilepsiat on varmaan kartoitettu?
On näin kirjoittamalla todella vaikeaa selittää miten paha tilanne ihan oikeasti on. Päivänselvää on, että lapsi on jollain tapaa sairas, vaan mitään ei löydy vaikka paljon on etsitty.
Olemme saaneet todella paljon tilanteeseemme apua ja tukea vaan nyt tuntuu etten itse enää jaksa. Haluan täällä kirjoittaa kasvottomana, tutuille haluaisin edes jotain hyvääkin kertoa enkä heitä kuormittaa ongelmillamme.
Jos neurologilla on käyty niin epilepsiat on varmaan kartoitettu?
meidän perheessä pilaa muiden elämän. On kamalaa, kun lapsi herättää niin paljon huolta ja katkeruuttaa minussa toisia lapsiamme, miestäni ja minua kohtaan, jos joku tajuaa mitä koitan sanoa.
Rakastan lasta valtavasti, mutta välillä katkeruus iskee, miksi juuri minut on valittu tämän lapsen äidiksi.
kuten huoli ja väsymyskin! Miksi lyöt lyötyä ja alat sormi pystyssä syyllistäen paasata? Miksi sun on niin vaikeaa osoittaa empatiaa? Minusta ap ei ole missään sanonut lasta syylliseksi, päinvastoin!