Riikka Purra "vaalivaikenee", nyt kun pitäisi saada tehtyä kolmen miljardin lisäsäästöt
Hallitus kertoi tiistaina päättäneensä ennennäkemättömästä panostuksesta isänmaamme turvallisuuden eteen: Suomen puolustusmenojen määrä suhteessa bruttokansantuotteeseen on määrä nostaa kolmeen prosenttiin vuoteen 2029 mennessä.
Linjaus edellyttää vuotuisten puolustusmenojen kasvattamista noin kolmella miljardilla eurolla.
Lasku esimerkiksi uusista materiaalihankinnoista tietysti lankeaa aikanaan. Se jää kuitenkin seuraavien hallitusten murheeksi.
Ongelma tiivistyi puolustusministeri Antti Häkkäsen (kok) kommentteihin illan A-studiossa Ylellä.
Häkkänen totesi aivan oikein, että jos tuntuvaa talouden ja työllisyyden kasvua ei tule, puolustusmenojen kasvattaminen tarkoittaa joko uusia säästöjä, veronkiristyksiä tai velanottoa. Hän kuitenkin neuvoi muita päättäjiä unohtamaan tämän tosiasian toistaiseksi.