Hei te jotka saitte lapsenne vanhemmalla iällä, oletteko tyytyväisiä että ette saaneet/ tehneet lapsianne nuorina?

Puhuinkin siitä kavereillenikin, mulla ei siis ollut mitään " ah, vauvat on niiiiiiin söpöjä" -vauvakuumetta, vaan fyysisesti sellainen olo, että pitäisi olla raskaana. Eikä ollut miestä eikä mitään.



Sitten kun tapasin mieheni, olinkin jo 2kk:n jälkeen raskaana. Mutta mulla alkoi myös tossa 23-24 iässä menkat oireilla tosi pahasti, epäiltiin alkavaa endometrioosia, joka ei ole oireillut enää raskauksien jälkeen tai välissä. Että voi olla, että kehoni mulle viestittikin sitä, että lapsia nyt tai sitten menee vaikeaksi.

Tunsin heti olevani oikeassa roolissa. Elämässä oli ihana pitkä hoitovapaajakso ja sitten normaali työ-koti-harrastus-rumba.

Lapset sairastelivat paljon norm. lastentauteja ja valvottivat öitä, muistan kuinka lopen väsynyt olin välillä, mutta niin onnellinen.

Iltatähti syntyi kun olin 34 vuotias ja toi ihanan tauon työelämään. Nautin koko sydämestäni tuosta kolmosesta, eikä mikään valvominen tai sairastelu tuntunut ylitsepääsemättömältä, siitä rohkaistuneen teimme vielä nelosen kun olin 40v. Nyt tuntuu, että meidän perhe on täydellinen.

Nautin edelleen äidin roolista, välillä jo aikuisten lasteni ja välillä sylitaaperoni. En ole ollut kertaakaan niin väsynyt kuin ensimmäisten kanssa, mutta onhan minulta jäänyt aika paljon omia menoja poiskin. Pienempien kanssa kierretään kaikki samat leikkipaikat, tapahtumat, teatterit, lomakohteet sekä urheillaan ja liikutaan aktiivisesti, joten siinäkään ei tunnu eroja.

Se on varmaan se henkinen ikä joka on meillä kaikilla erilainen. Jo nuorena kauhistelin joidenkin ikätovereideni kapeaa ajatusmallia ja samoissa ajatuksissa nuo ovat vieläkin ja saavat itsensä näyttämään ja kuulostamaan itsensä tosi katkerilta tantoilta;)

eka syntyi kun hän oli 18

toinen kun hän oli 28

kolmas kun oli 38





ja ehkä ihmeellisin asia on kuinka usein ihmetellään sitä että kaikilla sama isä



No mutta, maailmahan on kummallinen ja ihmeellinen asia



Mihin kastiin te hänet laitatte? Nuoreen vai vanhaan?

Vierailija:

Jos miettii mitkä asiat ovat nuorena olleet tärkeitä, huomaan muuttuneeni paljon niiden asioiden osalta, joilla on merkitystä. Nautin enemmän rauhallisesta kotielämästä, arvostan miehissä aivan eri asioita kuin 20 vuotiaana yms.

Niin....leikitään ajatuksella, että olisitkin tullut raskaaksi nuorena. Luuletko, että arvomaailmasi olisi voinut kehittyä nopeammin toiseen suuntaan jo raskauden aikana? Vauva kohdussa köllimässä muuttaa ihmistä nopeasti perhekeskeisemmäksi, olipa ikää 20 tai 40. Jokainen elää täysillä sitä hetkeä ja elämäntilannetta, mikä sillä hetkellä vallitsee.

Minä taas ehdin viilettää maailmalla aivan tarpeeksi jo ennen lasteni saamista, vaikka esikoinen syntyi kun olin 22-vuotias. Toinen lapsi syntyi kahden vuoden kuluttua. Nyt olen 31-vuotias, enkä ole kokenut missään vaiheessa minkäänlaista hinkua " baanalle" , eikä muuten ole miehenikään, vaikka tuli isäksi 24-vuotiaana. Emme ole menettäneet mitään vaikka olemme nuoruutemme viettäneet lapsiamme hoidellen.

t. ystävällinen nro 13 :)

ja nuorena olin varmaan epätavallinen nuori

ei kiinnostanut bailaaminen tai alkoholi tai ne ilkeät ja villit rellastelijat



elin aika yksinäistä elämää. Kirjoitin ylioppilaaksi, pääsin heti opiskelemaan. Valmistuin 23 vuotiaana, sain ekan tyopaikan ja maksoin pois opintovelat.



25 vuotiaana omistin oman asunnon ja olin naimisissa yhteensä 3 vuotta ennen lapsen tuloa.



Eurooppaa en ole vielä nähnyt

Lähdin lapsen kanssa ulkomaille töihin, enkä ole katunut kertaakaan. Nyt 29-v. alkaa poltella siihen malliin, että toinen olisi pian hankittava. En halua lykätä sitä hamaan tulevaisuuteen. Ei elämä siitä mene pilalle, että on lapsia. En edes koe olevani nuori äiti, eikä kolmekymppinen sitä olekaan :)

Ja olin 27 ja 28, kun lapset syntyivät. Nyt olen 32 ja mietin armottomasti, vieläkö alkaisimme toivoa kahta lasta :-)

Vierailija:

ja nuorena olin varmaan epätavallinen nuori

ei kiinnostanut bailaaminen tai alkoholi tai ne ilkeät ja villit rellastelijat

elin aika yksinäistä elämää. Kirjoitin ylioppilaaksi, pääsin heti opiskelemaan. Valmistuin 23 vuotiaana, sain ekan tyopaikan ja maksoin pois opintovelat.

25 vuotiaana omistin oman asunnon ja olin naimisissa yhteensä 3 vuotta ennen lapsen tuloa.

Eurooppaa en ole vielä nähnyt

lasten hankkimista nuoremmalla iällä, juuri sen takia että olisi ollut mahdollisuus saada isompi perhe ja raskautuminen olisi ehkä ollut helpompaa. Suosittelenkin ihan kaikille, jotka lasten hankkimista yhtään harkitsevat, että toimivat mieluummin liian aikaisin kuin liian myöhään.