Lidlin osuus myynnistä supistumassa
HS uutisoi tänään että saksalaisen Lidl- kauppaketju osuus suomalaisten ruokaostoksista on viime vuonna supistunut eli kääntynyt laskuun.
Ehkä suomalaiset ovat tulleet isänmaallisemmaksi. Onko se hyvä asia? Ehkä Euroopan rikkaimman maan eli Saksan talouden vahvistaminen ei enää innosta kun vaihtoehtona on kotimaisia kauppaketjuja. Vai?
Kommentit (26)
Aina Lidlissä käydessä tuntuu että jonkun ostamani tuotteen hintaa on taas tarkistettu ylöspäin. Tosin samanlaista se on muillakin halpuuttajilla.
Ei vaan asiointi on mennyt niin typeräksi, vanhemmat ihmiset ei halua mennä VAIN ÄPPILLÄ - kauppaan.
Luulen että asiakaskunnassa oli paljon eläkeläisiä ja nyt sitten äppinuoria, jotka hakevat kaljaa ja limsaa ja karkkia, että pysyvät terveinä.
Jokaisella suomalaisella on mahdollista perustaa oma kauppa, jos siltä tuntuu. Isojen ketjujen tavarantoimitukset ja kuljetukset ovat kuitenkin yksikköä kohti edullisempia ja hinnat siksi halevempia- ja koska niitä on kaksi eli yksityinen K ja osuuskunnallinen S. niin ei tuo kartellivalituskaan ole muuta kuin typeryyttä.
Ihanaa että saksalaisen kaupan asiakkaat katoavat.
Ihmiset ymmärtävät että kotimaisen kaupan suosiminen on meidän kaikkien etu. Silloin kaikki voitotkin jää Suomeen.
Ja liikevoittojen verotuksen kautta valtio hyötyy. Ja meidän sosiaalitukiin riittää valtiolla paremmin rahaa . Jep.
Lidl teki pari vuotta sitten järkyttävät hinnannostot. Samaa paskaa kaikki.
Vierailija kirjoitti:
Jokaisella suomalaisella on mahdollista perustaa oma kauppa, jos siltä tuntuu. Isojen ketjujen tavarantoimitukset ja kuljetukset ovat kuitenkin yksikköä kohti edullisempia ja hinnat siksi halevempia- ja koska niitä on kaksi eli yksityinen K ja osuuskunnallinen S. niin ei tuo kartellivalituskaan ole muuta kuin typeryyttä.
Kaupan voi toki perustaa, mutta yritäpä saada kaavoituslupa järkevälle paikalle. Täällä Lidl joutui odottamaan 12 vuotta ennen kuin sai hyväveliverkoston nyökkäyksen. Ei ole sattumaa, että päättäjät istuvat osuuskauppojen pöydissä nostamassa kokouspalkkioita.
Hinnat nousseet, aikaisemmin oli edullisempi kuin muut. Ei johdu mistään muusta.
Kuluttajalla ei ole kyllä mitään syytä juhlia, että yksi kauppaketju on niin rajusti määräävässä markkina-asemassa kuin S-ryhmä Suomessa on.
Vierailija kirjoitti:
Kuluttajalla ei ole kyllä mitään syytä juhlia, että yksi kauppaketju on niin rajusti määräävässä markkina-asemassa kuin S-ryhmä Suomessa on
No paikoin tuo kauppa(ketju) on Kesko. - Osuuskaupasta hyötyvät sentään kaikki osuuskunnan jäsenet kun taas Keskon menestys hyödyttää osakkeen kasvottomia omistajia ja osaa kauppiaista.
Joo, hinnat niissä tuotteissa, joita ostan, on nykyään presiis samat kuin Prismassa, mutta Prismassa on enemmän valikoimaa. Ja ei johdu siitä, että Prisman hinnat olisi laskeneet, päinvastoin, molemmissa vain nousseet. Haen edelleen Lidlistä tiettyjä tuotteita, mitä ei muualta saa. Samoin Citymarketista tarjousten ohella. Kaiken muun haen Prismasta, koska hinnat niissä tuotteissa on nykyään kaikissa samat, mutta Prisma on lähimpänä ja sieltä saa parhaat bonukset. Yllättävää tässä on, että muuten selvästi kallein Cittarikin on nykyään samaa hintakartellia noiden kahden kanssa. Sitten ne erikoisemmat tuotteet, joissa kilpailua ei ole, maksaakin ihan järkyttävästi. Prisman valikoima huononee koko ajan esim. leipien ja lihojen osalta. Ärsyttävää. En halua ostaa kuraa.
Tokmannni on kertonut tuovansa Sparin ruokavalikoimaa takaisin Suomeen. Eli jotain piristystä sittne sen kun Lidl tuli Suomeen. Vaikka en kyllä paljoa luottaisi sen varaan, että "Sparin paluu" paljoakaan tulee laskemaan hintoja. - Mahtaneeko tuoda edes omia erikosiuuksiaan ja yhtä laadukkaita samal tavoin kuin Lidl - Tuskin
Sinkkumies
Lidlissä on aika halpaa, mutta siellä on paljon tummaihoisia. K-kaupat on aika valkoisia kauppoja. Synti vaan, että ne vaihtoi nimen KKK Citymarketista pelkkään Citymarkettiin, tykkäsin enemmän vanhasta nimestä.
Kyllä se alkoi siitä kun punalaputetut olivatkin yhtäkkiä vain - 20 %
Lidlin mielestä puolukka on arvokkaampi marja kuin mustikka 🤣. Katsokaa pakastealtaaseen.
Vierailija kirjoitti:
Ei vaan asiointi on mennyt niin typeräksi, vanhemmat ihmiset ei halua mennä VAIN ÄPPILLÄ - kauppaan.
Luulen että asiakaskunnassa oli paljon eläkeläisiä ja nyt sitten äppinuoria, jotka hakevat kaljaa ja limsaa ja karkkia, että pysyvät terveinä.
Voi kyynel kun mumma ei jaksa kaivaa kännykkää.
Enemmän olen huolissani siitä, että Keskon markkinaosuus on pudonnut jo viimeiset kolme vuotta. Se on merkki että hinta on suomalaisille kuluttajille yhä tärkeämpi asia ostopäätöstä tehdessä. Mikäli ostovoima ja kuluttajien luottamus talouteen kasvaisi, Keskon markkinaosuus ei piiputtaisi.
Vierailija kirjoitti:
Kuluttajalla ei ole kyllä mitään syytä juhlia, että yksi kauppaketju on niin rajusti määräävässä markkina-asemassa kuin S-ryhmä Suomessa on.
Muuta eteläiseen Suomeen äläkä valita.
Vierailija kirjoitti:
Tokmannni on kertonut tuovansa Sparin ruokavalikoimaa takaisin Suomeen. Eli jotain piristystä sittne sen kun Lidl tuli Suomeen. Vaikka en kyllä paljoa luottaisi sen varaan, että "Sparin paluu" paljoakaan tulee laskemaan hintoja. - Mahtaneeko tuoda edes omia erikosiuuksiaan ja yhtä laadukkaita samal tavoin kuin Lidl - Tuskin
Sinkkumies
Mitä erikoisuuksia Tokmanni muuten tarjoaa?🤣
Vierailija kirjoitti:
Jokaisella suomalaisella on mahdollista perustaa oma kauppa, jos siltä tuntuu. Isojen ketjujen tavarantoimitukset ja kuljetukset ovat kuitenkin yksikköä kohti edullisempia ja hinnat siksi halevempia- ja koska niitä on kaksi eli yksityinen K ja osuuskunnallinen S. niin ei tuo kartellivalituskaan ole muuta kuin typeryyttä.
T: Patrick 19v, talousguru ja vuoden 2025 wolt-lähettiläs.
Ei ole hyvä asia. Kilpailua pitää olla. Tarkoitus vissiin onkin, että EeKoo ottaa itselleen kaiken ostovoiman, ja sitten ei varsinkaan kilpailua enää ole.