Miten 2v:n kanssa omaa aikaa + onko tällainen normaalia?
Eka ja ainoa lapsi kun kyseessä, niin ei mitään hajua kuuluuko tämän aina mennä näin:
Kun tulen töistä, haen lapsen hoidosta, ja koko illan saan sitten elää täysin lapselle. Ruuanlaitto yms. on yhtä helvettiä kun muksu tunkee väliin, huutaa " ukittia ja muroja ja kaakkia!" ja ties mitä nälissään. Kun saan ruuan valmiiksi, muksu syö sen minkä syö ja sitten taas huutoa.
Ongelmana on siis yksinkertaisuudessaan se, että minulla ei ole koskaan omaa aikaa (paitsi töissä). Kotona pyhitän 99% ajastani lapselle, ja jos koitan tehdä jotakin itse, niin muksu huutaa. Ei auta oikein mikään puhuminen eikä " houkuttelu" tyyliin menes piirtämään tms. Tämän jutunkin kirjoitan muksu sylissä. Muksu repii taukoamatta hihasta ja vaatii huomiota: millon pitää lukea mitäkin " kiijaa" . Ja nukkumaanhan tuota on ihan mahdoton saada ennen yhtätoista (ongelmia ollut vauva-ajasta asti nukuttamisen kanssa), eli sitä omaa aikaa ei saa edes illasta.
Alkaa kohta palaa hihat, eli pohdiskelen vain että tätäkö tämä on kaikkien vajaa 2-vuotiaiden kanssa. Lapsi on sinänsä rauhallinen, mutta niin pirun huomionhakuinen. Olo on kuin vankilassa olisi. Ahdistaa.
Lisäystä vielä sen verran, että olemme lapsen isän kanssa teoriassa yhdessä, mutta tällä hetkellä asumuserossa, ja isä on ollut ulkomailla nyt 1,5 vkoa siksi tilanne on alkanut kärjistyä että ei enää yksin tahdo jaksaa.
Kommentit (5)
Koita järjestää niin, ettei sinun tarvitse laittaa ruokaa joka päivä - ei lapsi siitä kärsi vaikka söisi koko viikon sunnuntaina tehtyä makaronilaatikkoa tai valmisruokia - hoidossa saa onneksi muutakin ruokaa - näin sen itse järkeilin kun eivät rahkeet riittäneet kovin kummoiseen kokkaamiseen.
Enemmän lapsi tarvitsee tosiaan syliäsi, kun on hoitopäivän jälkeen huomionhaluinen. Omat lapset ovat jo 6 ja 4, joten meillä istutaan pikku kakkosen äärelle, kun hoidosta tullaan, ja äidilläkin saattaa olla hetki aikaa tehdä sitä ruokaa - tai lukea Hesari. Mutta pienempänä kun tosiaan vaan kaipasivat syliä ja huomiota, pidin huolen siitä, että ehdimme hoidosta tullessa istua vaan hetkeksi sohvalle ja jutella tai lukea sylikkäin kirjaa. Kun tämä hetki oli vietetty oli lasten akut taas täytetty ja ilta sujui paremmin. Niin ruoka lämmitettiin siis vaan mikrossa. Kuten edelleen useimmiten. JA edelleen annan nälkäisille pikku kakkosta katsoville lapsille porkkanat käteen -hyvä keino pahimpaan nälkään -ei mene ruokahalu ja tuleepahan syötyä niitä vihanneksiakin, kun ateriallaeivätniin hyvin uppoa.
Pikkuisesi taitaa kaivata vain sinun huomiota kovasti, kun on päivän ollut hoidossa. Voisitko ostaa jotain valmista pikaista ruokaa ja heti kotiin tultuanne istua ja lukea tms. pyhittää hetken ihan vain hänelle. Kannattaa ottaa lapsi mukaan auttamaan jos jotain ruokaa tarvitsee tehdä, jotain yksinkertaisia juttuja pystyy tekemään ja vaikka maistamaan ruokaa tai muuten osallistumaan kokkailuun, tai vaikka valitsemaan ruokailuvälineet laatikosta. Meillä tyttö " auttoi" maustamaan ruokaa, lisäämään aineksia tai maisteli vaikka raakoja makaroneja pussista.
Toivottavasti saisit joskus omaa aikaa iltaisin. Meillä helpottui elämä kun tyttö lopetti päiväunet 2v(on kotihoidossa, päiväkodissa nukkuisi varmaan)ja alkoi mennä aikaisin nukkumaan. Sitten on muutama tunti omaa aikaa illalla ja sitä kyllä kaipaa. Sanoisin että meillä ainakin lapsi alkoi leikkiä omia juttujaan vasta nyt lähempänä kolmea vuotta ja vieläkään leikit eivät ole kovin pitkäkestoisia ja aina vähän päästä pyytää äitiä katsomaan tai auttamaan jossain. Mutta jonkun jutun saa siinä tehtyä tai syötyä rauhassa. Videoita käytän kun käyn aamulla suikussa tms.
Mutta kyllä normaalit lapset ovat aika tarvitsevia, tosin eri ikävaiheissa jutut aina muuttuvat. Jossain vaiheessa taas helpottaa ja tulee uusia haasteita...
Paljon voimia ja jaksamista!
eli hyväksy alkuun se, että LAPSESI ei anna sinulle omaa aikaa,vaan sen on annettava joku muu aikuinen.
2v on yleensä liian pieni viihtymään. Syli ja läheisyys on sen tapa olla olemassa. Temperamenttieroja on lapsilla syntymästä asti, mutta sinun lapsesi on tällainen (kuten omanikin)
Ei muuta kun mielikuvitus kehiin ja yhdessä touhuamaan, kohta pääsee vaikka pihalle opettelemaan pyörällä ajoa.
Koeta ystäväinen ajatella että lapsuus on ohikiitävä hetki ja kohta on lapsesi jo illat pitkät kavereilla ja harrastuksissa ja sinulla haikea tyhjä syli.
Vaan onneksi minulla on kaksi lasta ja olen oppinut, ettei kaikki lapset ole samanlaisia ;) No, tämä " hiukan" karrikoiden siis.
Mutta kuten monet muutkin täällä ovat jo sanoneet, lapsi varmaan tankkaa läheisyyttä. Meidän kuopus on just samanlainen. Roikkuu lahkeessa lähes koko ajan. Onneksi isompi viihdyttää joskus pienempäänsä. Ja onneksi menevät ajoissa nukkumaan.
Minunkin ohjeeni olisi valmisruoat/viikon ruoat pakkaseen kerralla ja mahdollisimman paljon läheisyyttä lapselle. Ehkä hän reagoi myös siihen, ettei näe isäänsä. Tällä hetkellä siis.
Usko tai älä, kyllä nukuttaminenkin yleensä ajan myötä helpottuu. Meillä esikoinen oli vaikeahkosti nukutettava. Iän myötä hänkin on oppinut kuuntelemaan puhetta ja nykyään nukahtaa ihan itsekseen nukuttamatta iltasadun ja -laulun jälkeen.
En tiedä, miten teillä toimitaan, mutta meillä nukuttamisessa on ollut äärettömän tärkeää, että rutiinit pysyy samana illasta toiseen. Ja ne kellonajatkin, milloin nukutetaan. Enää ei ole niinniin tärkeää noi kellonajat, mutta esikoinen onkin jo viisivuotias. Ja nukkumaan mennään edelleenkin kahdeksan aikaan, aamu alkaa kylläkin sitten kuudelta, tai viideltäkin. Meillä meni n. kuukausi, että päästiin tähän rytmiin (silloin lapsi oli 10kk).
Joskus itseäkin ahdistaa lasten vaativuus. Siis just se, että pitää olla läsnä KOKO ajan. Mutta toisaalta, viisivuotiaasta huomaa jo, että hänellä on ns. omia menoja ja menohaluja. Siitä havahtuukin ajattelemaan, että viiden vuoden päästä, kun kuopus on seitsemän vuotias, kaipaan varmasti tätä aikaa, kun hän roikkui housunlahkeessa.
Auttaisiko siis yhtään, että ajattelisi päivän kerrallaan etiäpäin. Ei välttämättä edes viikkoa. Vaan vain päivä kerrallaan. Joku kaunis päivä sitten havahtuu siihen, että oho, lapsihan viihtyy viisi/kymmenen/viisitoista minuuttia iteksiään.
Cory-80:
Alkaa kohta palaa hihat, eli pohdiskelen vain että tätäkö tämä on kaikkien vajaa 2-vuotiaiden kanssa. Lapsi on sinänsä rauhallinen, mutta niin pirun huomionhakuinen. Olo on kuin vankilassa olisi. Ahdistaa.
Lisäystä vielä sen verran, että olemme lapsen isän kanssa teoriassa yhdessä, mutta tällä hetkellä asumuserossa, ja isä on ollut ulkomailla nyt 1,5 vkoa siksi tilanne on alkanut kärjistyä että ei enää yksin tahdo jaksaa.
Kuulostaa ihan minun nuoremmalta pojaltani (tosin olen kotona pojan kanssa) mutta normaalia tuo on. Meidän poika on aina ollut hyvin läheisyydenkaipuinen, vauvana ei viihtynyt missään muualla kuin sylissä (ja tätä kesti tuonne 1 1/2 vuotiaaksi) yhä edelleen haluaa olla paljon sylissä ja huomiota, välillä leikkii oikein kivasti isoveljen kanssa (6v) mutta eihän isompaa voi lastenhoitajana pitää. Tässä muutama vinkki mikä ehkä toimii
-kun tulette hoidosta anna lapselle esim. kulhollinen vihanneksia, joita voi pahimpaan nälkään syödä
-ota mukaan tekemään ruokaa, kippo ja kauha käteen, vettä kipon pohjalle ja eikun hommiin, meidän kuopus saa lisäksi tyhjiä maito/kerma/mauste tms. purkkeja, joista kaataa kippoon.
-tee jo ehdotetusti viikonloppuna ruokaa pakkaseen/viikolla isompi annos ruokaa, niin siitä riittää kahdeksi päiväksi
-käykää illalla ulkona/uimassa tms. jos se auttaisi unen tuloon
-rauhoita ilta ajoissa, leikitte rauhallisia leikkejä/luette
-säänölliset iltarutiinit saattavat auttaa unen tulemista
-koita laittaa lapsi aikaisemmin nukkumaan (tämä toimii meidän äärettömän vaikeasti nukutettavan kuopuksen kanssa, jos poika menee yhtään yliväsyneeksi, nukutus kestää järkyttävän kauan)
Toivottavasti saat vinkkejä ja elämänne rauhoittuu
Mareila+Pojat 1v10kk ja 6v