Sosiaali- ja terveysministeriö: Sote-uudistus onnistui yli odotusten!
Ministeriö kertoo tiedotteessaan selvittäneensä terveyspalveluiden ja sosiaalitoimen järjestelyjä viime vuodelta, ja lopputulos voi yllättää soteuudistuksen arvostelijoita.
Ministeriön mukaan moni palveluasia on parantunut selvästi hyvinvointialueiden ensimmäisen kahden toimintavuoden aikana. Kansalaisten kannalta palvelut on nyt järjestetty yhdenvertaisemmin ja lainmukaisemmin kuin mitä aiemmin kunnissa osattiin.
https://demokraatti.fi/nyt-tuli-yllatysarvio-hyvinvointialueet-hoitavat…
No niin. Sitten se rahoitus vain kuntoon. Ikävä vain, että hallitus ei kuuntele edes omia ministeriöitään.
Kommentit (6)
Tk-matka lisääntyi 50 km:lla, en sanoisi parannukseksi.
Nyt työrauha, rahoitus kuntoon. Turhat Kela-korvaukset yksityiselle peruttava, hoitotakuu takaisin ja myöhemmin maakuntavero. Kyllä tämän saisi toimimaan, mutta oikeistohallitus on päättänyt tuhota julkisen - huonoon saumaan tuli ideologinen maanpetturi-hallitus.
Treella ei hammashoitoa juuri saa, ihmisillä kohta hampaattomuutta. Tuet leikattu. Ja julkiselle ei uskalla moni mennä fyysisten vaivojensa kanssa, eikä tiedä miten sinne saa yhteyden.
Kokouspalkkiot juoksee ennätyskorkeina, sotehenkilökunnan palkat nousee ja terveyskeskuksia ajetaan alas. Mikä ongelma?
Kamalia tyyppejä ollut terveydenhuollossa. Siis hilpeän sairasta meininkiä.
Joo olen ollut laiska. Suunnittelin aina kuvaavani, äänittäväni ja kopioivani matskun, mutta en sitten yhtikäs mitään viitsinyt järjestää. Toivottavasti ehkä joku muu? Esim ne autoletkat tuossa 2 vuotta sitten. Niitä on vaikea selittää, mutta luvattuna ei olisi voinut jäädä huomaamatta jos vähön osaa huomata jotain.
No päässä ne on ne tapahtumat ja dialogit ja jos kerron eikä tyyppi tyhmä niin tietää, että kerron asiat just niinku ne on tapahtunut.
Hohhoijaamuutama tapaus olisi pitänyt salakuvata. Siinä tyhmimmätkin tajuaisi, että mitä helvettiä on tekeillä.
Paljonko kertyisi, jos alueille annettaisiin verotusoikeus? 1% kuntaveroon lisää?