Naisellakin on ihan täysi oikeus olla pitämättä lapsista pätkääkään.

Onneksi sitä ei etukäteen tiennyt.

Jos lapset nyt pieninä hälisevät, sotkevat, paskovat housuun ja riistävät vapauden, niin tulevaisuus on toinen. Kun lapset ovat aikuisia ja itse ikääntyy, niin kyllä heistä ja heidän perheistään on pääsääntöisesti enemmän iloa kuin riesaa.

Jos lapset nyt pieninä hälisevät, sotkevat, paskovat housuun ja riistävät vapauden, niin tulevaisuus on toinen. Kun lapset ovat aikuisia ja itse ikääntyy, niin kyllä heistä ja heidän perheistään on pääsääntöisesti enemmän iloa kuin riesaa.

Mitähän ystäväsi tykkäisi, jos hänelle kertoisi, että onneksi on lapsia, ettei ole itse jäänyt mokomaksi hermoheikoksi itsekeskeiseksi paskaksi....



Mitä? Oliko loukkavaa? Mutta kyllähän jokaisella on oikeus olla tykkäämättä jostain kokonaisesta ihmisryhmästä jos siltä tuntuu. Eihän se mitään rasismia ole, eihän?

Hyvin humaani ja ajatteleva ihminen. Todennut vain sen tosiasian että hän ei koskaan äidiksi halua, hänen intresseissään lasten hankkiminen ei ole millään sijalla. Ja kyllä osaa ajatella tulevaisuutta, hän tahtoo viettää sen puolisonsa ja ystäviensä kanssa. Luojan kiitos ei ole pakko lapsia haluta! Sitä paitsi kuka sen sanoo että omalla kohdalla lapsista on iloa vanhana? Voihan lapsi olla vaikka kehitysvammainen, voi alkoholisoitua, voi kuolla ennen kuin itse kuolee... elämäänsä ei kukaan tiedä.

Jos lapset nyt pieninä hälisevät, sotkevat, paskovat housuun ja riistävät vapauden, niin tulevaisuus on toinen. Kun lapset ovat aikuisia ja itse ikääntyy, niin kyllä heistä ja heidän perheistään on pääsääntöisesti enemmän iloa kuin riesaa.

Kyllä vain. Ei kaikki halua lapsia eikä se naisesta huonompaa tee! Itse olen onnellinen äiti, mutta tiedän hyvin että jollekin toiselle onnellisuus tulee muista asioista.

tuskin hänen lapsensa olisivat kovin ihastuneita tähän kaveriin jos niin olisi



ihminen voi päättää olla haluamatta lapsia ilman että muuttuu hirviöksi

Eikä ystäväni vihaa lpsellisia! Ei hän niin heikko ole, että pitäisi toisten erilaista valintaa alkaa pilkata. Onhan hän minun paras ysäväni ja minulla on lapsia. Kunnioittaa elämääni niin kuin minä hänen vaikka eri teitä kuljemmekin! Miksi se, että ei erityisesti pidä lapsista tarkoittaa sinusta sitä, että hän vihaisi lapsellisia? Eikä lapsista ole pakko pitää. Sorry. Ihmisiksi hän niiden kanssa on silti, oikeastaan tosi hyväkin: muistaa aina esim. lähettää maailmanmatkoiltaan lapsilleni hologrammikortteja koska poikani kerää niitä.

Mitähän ystäväsi tykkäisi, jos hänelle kertoisi, että onneksi on lapsia, ettei ole itse jäänyt mokomaksi hermoheikoksi itsekeskeiseksi paskaksi....

Mitä? Oliko loukkavaa? Mutta kyllähän jokaisella on oikeus olla tykkäämättä jostain kokonaisesta ihmisryhmästä jos siltä tuntuu. Eihän se mitään rasismia ole, eihän?

tosin aika monella se mieli jossain vaiheessa muuttuu, ja toivottavasti siinä vaiheessa ei ole enää myöhäistä (keneltäkään muulta ei tämä tietysti ole pois).



Niin, itse siis n.25-vuotiaaksi asti pidin lapsia lähinnä ärsyttävinä ja sotkuisina olentoina ja ajattelin etten ikinä halua omia. No, nyt 35-vuotiaana minulla on kaksi lasta ja ajattelen vähän eri lailla :)

"Ihan yhtä oikea näkökulma jonkun toisen mielestä on se, että lapset tuhoaa elämän, vaatii liikaa aikaa, paskoo housuun, sotkee, meluaa, vie rauhan... ovat siis ärsyttäviä."



Okei, en ehkä lukenut tuota ystävä-osuutta tarpeeksi selvästi, vain tuon sinun aloituksesi.



Mutta siitäkin voi siis päätellä, että esim. minun mielipiteeni siitä, että lapsettomat ovat itsekeskeisiä narisevia paskapäitä, joilla ei ole todellista elämää, (Eli ovat siis ärsyttäviä,) on ihan yhtä oikea ja hyväksyttävä näkökulma, kuin mikä tahansa muukin.

Se ei häntä haittaa, että se koira pitää kiikuttaa joka aamu ulos (vaikka sunnuntaiaamun vesisateessa), sen hoito pitää järjestää lomien yms ajaksi, se paskoo välillä matolle, ja siihen uppoaa rahaa ihan älyttömästi. Kukin tyylillään. Jokainen jolla on lapsia tietää, että lapsi palkitsee kaiken vaivannäön äärettömyyteen asti pelkällä olemassaolollaan. Ehkäpä "ystäväni" (emme ole enää juurikaan tekemisissä, koska hänen mielestään meillä ei enää ole paljoa yhteistä kun minusta tuli äiti) kokee samoin koiransa kohdalla. Se on hänen oikeutensa, vaikka minun on sitä henk. koht. vaikea ymmärtää.

Sinun ei tarvitse niiden "paskapäiden" kanssa hengata sen enempää kuin niiden "paskapäiden" tarvitse ihastella jälkikasvuasi.

Mutta siitäkin voi siis päätellä, että esim. minun mielipiteeni siitä, että lapsettomat ovat itsekeskeisiä narisevia paskapäitä, joilla ei ole todellista elämää, (Eli ovat siis ärsyttäviä,) on ihan yhtä oikea ja hyväksyttävä näkökulma, kuin mikä tahansa muukin.

Itselläni niitä on.

ap

Se ei häntä haittaa, että se koira pitää kiikuttaa joka aamu ulos (vaikka sunnuntaiaamun vesisateessa), sen hoito pitää järjestää lomien yms ajaksi, se paskoo välillä matolle, ja siihen uppoaa rahaa ihan älyttömästi. Kukin tyylillään. Jokainen jolla on lapsia tietää, että lapsi palkitsee kaiken vaivannäön äärettömyyteen asti pelkällä olemassaolollaan. Ehkäpä "ystäväni" (emme ole enää juurikaan tekemisissä, koska hänen mielestään meillä ei enää ole paljoa yhteistä kun minusta tuli äiti) kokee samoin koiransa kohdalla. Se on hänen oikeutensa, vaikka minun on sitä henk. koht. vaikea ymmärtää.

Kyse todellakin parhaasta ystävästä. Eikä hänen eikä minunkaan ajatusmaailmassa ole mitään teiniä: ihan tavallisia työteliäitä ja aikuisia naisia molemmat. Avarakatseisuus ja erilaisten maailmankuvien hyväksyminen on kyllä aikuista ajattelua jos mikä...



Minulla on 5v ja 1v lapset (tyttö ja poika). Niin ja kaksi karvatassua. Olen lapsirakas ja eläinrakas. Rakas ystäväni ei ole kumpaakaan, mutta sen ihanampaa, fiksumpaa ja luotettavampaa ihmistä ei olekaan.



Ei äidiksi haluaminen tee kenestäkään aikuisempaa tai epäitsekkäämpää.