Persut lakkauttivat viime vuonna yli 100 terveyskeskusta
Kommentit (14)
Persuilla on tyly keino hoitaa eläkeläisongelma pois päiväjärjestyksestä. Turha enää hoitamalla pitkittää ihmisen elämää ja maksaa samalla eläkettä. Eihän ne (eläkeläiset) edes tuota mitään. Kuluerä vain valtiolle.
Meidän kunnasta ei terveyskeskus hävinnyt, päinvastoin palvelu parantui.
Ihan tiedoksi vaan sulle ap että suomessa yksi puolue ei tee mitään vaan suomessa hallitus tekee päätökset yhdessä. Ei suomi mikään diktaattorimaa ole. Ei amerikassakaan presidentti ole diktaattori.
Vierailija kirjoitti:
Ihan tiedoksi vaan sulle ap että suomessa yksi puolue ei tee mitään vaan suomessa hallitus tekee päätökset yhdessä. Ei suomi mikään diktaattorimaa ole. Ei amerikassakaan presidentti ole diktaattori.
Ei vaan hyvät päätökset on oman puolueen ansiota ja huonot päätökset on muiden puolueiden syy. Näin politiikka toimii Suomessakin.
Voisivat lakkauttaa loputkin. Veronmaksajana hieman turhauttaa, kun em. palveluita ei pääse käyttämään.
Ei valitettavasti yksi puolue päätä oikein mistään. Hallitusohjelman (Kokoomuksen) mukaan mennään. Kokoomuksen suosio onkin noussut
Isänmaallisen pervo-puolueen oma kansa ensin-politiikkaa.
Kiitos Riikka 2023-2027!
#saatmitatilaat #tiedatkyllämiksi #seeimeillekäy
Vihervassarien ja ulkolaisten vika. Osittain johtuu myös rappimusiikin aiheuttamista huonoista vaikutteista.
Vierailija kirjoitti:
Ei valitettavasti yksi puolue päätä oikein mistään. Hallitusohjelman (Kokoomuksen) mukaan mennään. Kokoomuksen suosio onkin noussut
Rikkailla Kokoomuksen kannattajilla onkin varaa ottaa kaikki vakuutukset (omasta iästä ja sairaustaustasta huolimatta) ja sitten voivat käyttää yksityistä aina. Rikkaan kokoomuksen äänestäjän ei tarvitse alentua köyhän rahvaan kanssa odottamaan entistä pidemmissä jonoissa. Oliko se hoitotakuu nyt 3 kuukautta vai jopa enemmän?
Erikoissairaanhoidon tarve lisääntyy, mutta se onkin vasta seuraavan hallituksen ongelma...
Itse sain kuulemma hammaslääkäriajan todella nopeasti, kun varasin helmikuussa ja aika on jo kesäkuun puolivälissä! Ah onnea... vain neljän kuukauden päässä aika!
Vierailija kirjoitti:
Ei valitettavasti yksi puolue päätä oikein mistään. Hallitusohjelman (Kokoomuksen) mukaan mennään. Kokoomuksen suosio onkin noussut
Lähde Kokoomuksen suosion nousulle?
Surullista.