Hassua, miten vanhemmuuteen vain kasvaa...

Tässä yksi päivä havahduin, kuinka ihanaa on saada olla vanhempi pienelle tyttärelleni! <3



Vaikka se oma pieni vauva olikin alusta asti maailman tärkeintä, sydän oli koko ajan pakahtua onnesta, eikä sitä meinannut raaskia edes sylistään laskea, niin silti monet asiat tuli tehtyä hänen kanssaan aika rutiininomaisesti; vain siksi, kun niin pitää tehdä. Esim. pukemiset, pesut, vaipan vaihdot, ulkoilut, leikit, lukeminen, ruokkiminen jne. En minä niitä suinkaan vihannut, mutta ne olivat vain sellaisia joka päivisiä rutiineita.

Ja osa näistä rutiineista saattoi tuntua aika tylsiltä pikku hiljaa...



Mutta nyt yksi päivä todellakin havahduin, kun huomasin, kuinka oikein nautin sydämenin pohjasta joka ikisestä asiasta, mitä tyttäreni kanssa teen. :) Voisin pitää häntä sylissäni ja lukea hänelle tunti tolkulla, katsella kuvia ja jutella mitä kuvissa on, nautin jokaisesta ruokailu hetkestä eikä hermoja ollenkaan raasta, vaikka itse syömään opettelu on hieman " rapatessa roiskuu" . Ruoan laittokin yhdessä on mitä ihaninta. Ulkoilu on ihanaa ja tytön kanssa on mahtavaa saada leikkiä ja touhuta ulkona, ja tai vaikkapa sitten ihan vain kävellä. Eikä suinkaan harmita, jos tulee päiviä jolloin ei näe toisia lapsia/heidän äitejään ja saa itselleen juttuseuraa. Vaipan vaihtokin on hauskaa, ja potalle opetteluun on mukavaa varata aina aikaa. Iltapesut ja pukemiset on yhtä leikkiä, ja iltasatu hetki ja se rauhallinen yhdessä olo iltaisin on maailman arvokkainta aikaa. <3

Ja kuinka ihanaa on saada peitellä se pikkuinen prinsessa unten maille...

Voi kuinka maailma onkaan täynnä pieniä ihmeitä ihan vain näin arkisinkin, ja joka päivä kodistakin löytyy jotain uutta opittavaa.

On mukavaa saada näin siivouspäivinäkin pikku apuri auttamaan, ja ratsastamaan imurilla samalla kun minä imuroin.

Ja kuinka opettavasista onkaan itselle seurata, kuinka pieni ihminen uhmaa koko maailmaan, ja raivoaa äidilleen (ja isälleen) vain näyttääkseen, että minäkin olen olemassa ja olen oma persoonani.

...listaa voisi jatkaa loputtomiin...

En voi muuta kuin ihmetellä, kuinka ihanaa elämä pienen ihmisen kanssa voi olla!!!!



Tottahan toki niitä vaikeitakin päiviä on, jolloin mikään ei onnistu, kaikki on väärin, jokainen asia itkettää ja kaikkea vastaan pitää tapella, mutta se on vain elämää. Onhan meillä aikuisillakin välillä paha olla.



Onneksi tein odotusaikana radikaalin päätöksen, että töihin palaan vasta, kun tyttö on täyttänyt 3 vuotta. Minulla on siis vielä 1,5 vuotta aikaa nauttia tästä kaikesta, mitä pienen ihmisen elämään ja kehitykseen kuuluu! :)



Piti vain kertoa... :)