1 v 2 kk:n itkukohtaukset ja äidissä "roikkuminen"

on aikalailla samanlainen. Pienempänä ei ollut "eroahdistusta", mutta nyt viime viikkoina on ruvennut esiintymään sellaista. Joka paikkaan seuraa ja haluaa olla kanssani. Vessassa käyn ovi auki, että lapsi voi tulla myös sinne, koska muuten huutaisi oven takana. Mutta, poikani ei onneksi sentään rupea huutamaan jos menen toiseen huoneeseen vaan nimenomaan tulee perässä. Kylässäkin kun oltiin yksi päivä ja menin vessaan, niin auta armias miten poika suuttui. Ja yksi päivä kun lähdin lenkille, niin poika oli n. puoli tuntia itkeskellyt. Mutta, kyllä se siitä ohi menee.

olen miettinyt josko olen pitänyt poikaani liian hyvänä niin se nyt haluais koko ajan olla sylissä ja lähellä..No eihän se tietenkään sellaisesta johdu. Se vaan jotenkin johtuu kehityksestä? Ja onhan äiti aina äiti.

Meillä tuo (poika siis myös) ollut aina tosi kovasti minun perääni ja on todellinen sylivauva ja hakee hirveästi läheisyyttä. Ja on kyllä sylissä kannettukin. Lapsi on siis kotihoidossa eli ei pitäisi olla mitään erityistä syytä sille, miksi ei laske äitiä silmistään. Ihan hirvittää ajatus päiväkodista, vaikka puolen vuoden päästä olisikin meillä edessä...Toisaalta omat hermot kiristävät välillä todella, kun toinen on niin takiainen ja huutaa, vaikka olisin ihan vieressä.

Kun olet poissa näkyvistä hän luulee että olet poissa kokonaan. Normaalia ( ja äidin hermoja raastavaa), menee ohi ajan myötä, koita jaksaa. Meillä on jo helpottanut, ikää on 1,5v.

Tämä alkoi joskus 1v täytettyään ja on jatkunut kohta vuoden. Voin sanoa, että olen aika rasittunut tilanteesta. Mitään ei voi oikein tehdä, kun pikkumies kirkuu jalkojen juuressa ja haluaa sylkkään. Yritä siinä sitten kokata tai edes itse syödä. Vessaan en ole päässyt yksin vuoteen. Jos menen suihkuun, niin miehen pitää lähteä pojan kanssa vaunulenkille siksi aikaa, koska muuten hän kirkuu ( ihan oikeasti kirkuu suunnilleen silmät päästään) pesuhuoneen oven takana koko suihkun ajan. Eikä siinä auta isän läsnäolo tai mikään kiva, mitä tarjotaan kirkumisen vaihtoehdoksi.



Mielenkiinnolla odotan, että milloinkohan tämä loppuu. Esikoisen kanssa ei todellakaan ollut mitään tällaista..

meidän poika ymmärtää kun sanon että tulen kohta, odota, äiti tulee kohta takaisin. Näin esim. kun vien hänet sänkyynsä ja käyn maidon lämmittämässä.

suihkussa ovi auki. Siinä nämä molemmat, yleensä poitsu, istuu töröttävät ku äiti pesee itseään.

siis poika ei suostu odottamaan suihkun ulkopuolella vaan haluaisi tulla sinne mukaan. Joudun virittämään pyykinkuivaustelineestä yms, jakkaroista esteet, että saan pidettyä hänet kuivana...Ja silloinkin kyllä itkeskelee, vaikka näkee minut koko ajan.

1v 1kk on poitsulla ikää ja todella reipas ja rohkea ollut tähn asti. Ei ole ollut ahdistuksia eikä kauheasti vierastamista (jäänyt "tuimiin" katseisiin), mutta nyt on niin pahantuulinen että! :( Tuttia syö lähes koko ajan, tulee paljon syliin (aina pääseekin, ihanahan häntä on halia) jne. Päiväunille saattaa nukahtaa vielä pienen itkun kanssa mutta illalla menee hysteeriseksi kun peittelyn+hellimisen jälkeen näkee että lähden huoneesta. Niin kauan on nätisti kun olen vieressä, muulloin huutaa, nousee pystyyn ja kun laitan taas makuulle, näyttää loukkaantuneelta (katselee yhteen suuntaan, nyyhkii jne.).