Onko muilla nelikymppisillä paljon ystäviä?

Ei oikein ole ystäviä. Yksi vuosikymmenten takaa, mutta on erakko ja nähdään harvoin, vaikka asutaan lähekkäin. Sitten on yksi pariskunta kauempana. Nähdään kerran vuoteen. Hyväksikäyttäjät on saaneet jäädä. 

Yksinäistä on. Liityin juuri frendie - sovellukseen, jos joku löytyisi. Tosin ei tässä iässä ihmiset halua yleensä tavata ja pitää yhteyttä tiiviisti, joten ystävyys jää pintapuoliseksi, jos edes syntyy mitään ystävyyttä. 

Lähes kaikki ihmissuhteeni ovat olleet pinnallisia hyvänpäiväntuttu -juttuja, eli ei, enkä vielä ole nelikymppinenkään. Toisaalta olen kyllä sellainen ihminen, että pääasiassa uupuisin jos pitäisi koko ajan vastailla viesteihin tai olla menossa kasvotusten tapaamaan jotain. 

Ei ole ollut moneen vuoteen. Se tosin johtuu siitä, että en osaa sosiaalisia normeja; alussa kärsin ihan valtavasti siitä että suututin ihmisiä ympärilläni ja kukaan ei halunnut olla tekemisissä kanssani. Roikuin heissä ihan liian pitkään, kunnes sain tarpeekseni ghostaamisesta ja nyt en ole enää ollut se aktiivinen osapuoli. Ei ole kukaan perään kysellyt, joten kertoo ihan tarpeeksi arvostani ystävänä. Tuntuihan se alkuun tosi pahalta mutta nyt yritän täyttää tyhjyyttä muilla asioilla, kuten vapaaehtoistoiminnalla.

Epäilen olevani joko narsistinen tai autistinen, koska sosiaaliset taitoni ovat kuin vieraalta planeetalta.

Kyllä mulla on. Olen myös muuttanut paljon, mutta en ole ikinä ajatellut niin että ystävyys olisi jotenkin ohi vaikka olisi mennyt pitempikin aika niin että ei olla nähty tai pidetty yhteyttä. Muutama vuosi sitten paras lapsuudenystäväni muutti samaan kaupunkiin ja meistä tuli taas ystävät. Viime vuonna opiskeluaikojen kaveripariskunta muutti myös tänne ja ollaan taas nähty paljon. Itselläni ei ole lapsia ja näin nelikymppisenä on paljon kavereita jotka on olleet vähän kadoksissa perhe-elämässä mutta alkavat taas palailla yhteyksiin kun lapset on isompia.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä mulla on. Olen myös muuttanut paljon, mutta en ole ikinä ajatellut niin että ystävyys olisi jotenkin ohi vaikka olisi mennyt pitempikin aika niin että ei olla nähty tai pidetty yhteyttä. Muutama vuosi sitten paras lapsuudenystäväni muutti samaan kaupunkiin ja meistä tuli taas ystävät. Viime vuonna opiskeluaikojen kaveripariskunta muutti myös tänne ja ollaan taas nähty paljon. Itselläni ei ole lapsia ja näin nelikymppisenä on paljon kavereita jotka on olleet vähän kadoksissa perhe-elämässä mutta alkavat taas palailla yhteyksiin kun lapset on isompia.

Olet todella pidetty, kun on noin helppoa. Itse olen ottanut lapsuuden parhaimpiin ystäviin yhteyttä ja sieltä on oikeastaan vain ihmetelty yhteydenottoa. Kaikki entiset kaverit ja ystävät ovat olleet sellaisia että heidän kiinnostus on vain loppunut. Jonnekin ovat kadonneet ja eräs, jota pidin parhaana ystävänä niin ghostasi niin törkeästi. Vuosien ystävyyden jälkeen 

Vierailija kirjoitti:

Minulla on hyviä ystäviä 6, lisäksi hyviä kavereita joiden kanssa paljon yhteyksissä on n 10 ja sitten erilaisia porukoita lukuisten harrastusten/ entisten opiskelukavereiden/ entisten työkavereiden kautta. Nautin kyllä yksinäisyydestäkin ja olen melkein onnellinen jos sattuu olemaan viikonloppu ilman menoja.

Olen 45 -v

Nautit yksinäisyydestä vai yksinolosta? Moni ihminen tuntuu sekoittavan nämä termit, mutta jos kerran nautit yksinäisyydestä niin kerrotko aiheesta enemmän? Itselleni yksinäisyys on niin musertavaa surua että en näe sinun puoltasi tässä ilman että avaat sitä vähän.

On ystäviä. 4 sydänystävää, jotka kaikki yli 30 vuoden takaa. Tämän lisäksi entisiä työ- ja opiskelukavereita, joita tapaan kahdestaan tai eri porukoissa. Lisäksi nuoruusvuosilta isompi kaveriporukka, jossa siis mukana jo edellämainittuja ihmisiä. Tämän porukan kanssa tietty nykyään harvemmin kokoonnutaan, mutta aina välillä kuitenkin. Kaikki ystäväni ovat luotettavia ja empaattisia ihmisiä. Kaikki elämässäni ei ole mennyt aina putkeen, mutta ystävyyssuhteistani olen tosi kiitollinen. 

Ei ole yhtään. Enkä halua ystäviä. Työ imee kaiken sosiaalisuuden ja perheelle jää rippeet. Ei olisi mitään tarjottavaa ystäville.

Ei mulla ainakaan. Yksi ystävä on, jonka kanssa nähdään nykyään harvoin. Onneksi töissä on kivat työkaverit, vaikkei vapaa-ajalla nähdäkään. Ei mulla kyllä koskaan ole ollut kovin laajaa kaveripiiriä.

Minulla on kaksi sydänystävää. Lisäksi reilu 20 tyyppiä, joiden kanssa voisin lähteä lasilliselle tai käymään muuten jossain tai kutsua kylään. Osa läheisempiä ystäväksi laskettavia, osa kavereita. Lapsuudesta asti on säilynyt kolme ystävää. Sydänystävistä toinen on opiskeluajoilta yliopistolta, toinen työpaikalta. Näiden lisäksi on kaksi eri harrastusporukkaa, joita näen pääasiassa ko. harrastusten parissa. Ihan paras ystäväni on mieheni. Meillä on tosi kivaa yhdessä.

Ihmettelen, miten jollakin voi olla hyviä ystäviä yli 2, joiden kanssa vaihtaa kuulumiset ja olla samalla aaltopituudella. Mulle introverttinä riittää 1-2 hyvää ystävää ja siinäkin on jo tekemistä. Meitä on lapsesta asti opetettu, että pitää olla ystäviä ja paljon. En usko tähän väitteeseen, jota tuputetaan joka tuutista lapsista aikuisiin. Ihmiset on vain peloteltu olemaan yksin, vaikka syvän rauhan ja ajatusten selkeyden löytää vain yksinäisyydestä.

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen, miten jollakin voi olla hyviä ystäviä yli 2, joiden kanssa vaihtaa kuulumiset ja olla samalla aaltopituudella. Mulle introverttinä riittää 1-2 hyvää ystävää ja siinäkin on jo tekemistä. Meitä on lapsesta asti opetettu, että pitää olla ystäviä ja paljon. En usko tähän väitteeseen, jota tuputetaan joka tuutista lapsista aikuisiin. Ihmiset on vain peloteltu olemaan yksin, vaikka syvän rauhan ja ajatusten selkeyden löytää vain yksinäisyydestä.

Ahhh .. ihanaa kun sanot totuuden.

T. Toinen introvertti 

Vierailija kirjoitti:

Ei ole yhtään. Enkä halua ystäviä. Työ imee kaiken sosiaalisuuden ja perheelle jää rippeet. Ei olisi mitään tarjottavaa ystäville.

Mulla on myös tuollainen olo. Paitsi että työttömänäkään ei ollut mitään tarjottavaa, kun ei tapahtunut mitään eikä ollut rahaa käydä missään. 

Ohis: mitä ystäville pitäisi tarjota?

Vierailija kirjoitti:

Mulla on tosi paljon tuttavia, keksin heti liudan ihmisiä, joille voisin ehdottaa kävelyä, kahvittelua, yhteistä tekemistä. Mutta ystäviä on kyllä harvassa, olen itse ollut aika huono ystävä viimeiset kymmenen vuotta.

Nelikymppisenä elämä menee hirveää vauhtia. Perhe, pienet lapset, työ, koti, kesämökit, matkailu, harrastus, vanhenevat vanhemmat. Ei siinä hirveästi ole paukkuja seurustella ystävien kanssa, hädintuskin tunnistaa peilistä itsensä.

Yllättävää kyllä, kun lapset kasvavat ja vauhti vähän rauhoittuu niin vanhojen ystävien kanssa voi elvyttää suhteita ja jopa löytää uusia. En olisi uskonut, että toimii, mutta toimii.

Vierailija kirjoitti:

Ohis: mitä ystäville pitäisi tarjota?

En tiedä, mutta tunnen aina tuottavani pettymyksen kun en täytä kirjoittamattomia sääntöjä ja vastaa odotuksia.

T. Tuo entinen työtön 

Ei ole ystäviä. Joskus yritin saada työkavereista, mutta ei siitä mitään tullut. En tiedä mistä silloin kiikasti. Nyt kun ikää on sen reilu 40v, niin huomaan, että näinä vuosina yksinäni olen kulkenut ihan erilaisiin suuntiin, kuin mistä naiset yleensä ovat kiinnostuneita. 

Minulla on nyt 48vuotiaana enemmän ystäviä kuin lapsena. Työn ja harrastusten kautta tulleita suurin osa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole yhtään. Enkä halua ystäviä. Työ imee kaiken sosiaalisuuden ja perheelle jää rippeet. Ei olisi mitään tarjottavaa ystäville.

Mulla on myös tuollainen olo. Paitsi että työttömänäkään ei ollut mitään tarjottavaa, kun ei tapahtunut mitään eikä ollut rahaa käydä missään. 

Mulle tämän olon taas tekee tuttujen somet. Kun seuraa sitä halipatsuippaa kivaa ja hauskaa ja kiitollista oloa ja menoa, kun on sitä ja tätä tapahtumaa ja matkaa ja kaikki hassun ihanaa, niin siinä tuntee oman tavallisen harmaan elämänsä - noh, harmaaksi. Vuosi vuodelta vain syvenee se tunne, että ei mulla ole mitään annettavaa muille. Kyllä silti joskus suostun tapaamisiin, että saavat kertoa lisää asioistaan. Ainakin osaan antaa kuuntelevan korvan. 

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen, miten jollakin voi olla hyviä ystäviä yli 2, joiden kanssa vaihtaa kuulumiset ja olla samalla aaltopituudella. Mulle introverttinä riittää 1-2 hyvää ystävää ja siinäkin on jo tekemistä. Meitä on lapsesta asti opetettu, että pitää olla ystäviä ja paljon. En usko tähän väitteeseen, jota tuputetaan joka tuutista lapsista aikuisiin. Ihmiset on vain peloteltu olemaan yksin, vaikka syvän rauhan ja ajatusten selkeyden löytää vain yksinäisyydestä.

1. Kaikki eivät ole introvertteja

2. Pidän monenlaisista ihmisistä. Ystävän ei tarvitse olla tismalleen samalla aaltopituudella. Ehkä ajatusten selkeyden välillä löytää yksinäisyydestäkin, mutta tekee hyvää pallotella ajatuksia ja saada muitakin näkökulmia asioihin. Harva on niin valaistunut, että totuus löytyy vain itsestä. Toki moni voi luulla olevansa sitä ja siinäpä sitä ollaankin itsekeskeisyyden ytimessä kun ei ymmärretä muiden näkökantoja.