Miten kestätte elämää negatiivisen puolison kanssa?

Negatiivinen ihminen ansaitsee kaltaisensa vierelleen. Itse en jaksa marmattajia. Heidän jäljiltään tuntuu kuin olisin jyrän alle jäänyt. Itsekin olen toistuvan masennuksen kokenut mutta yritän pitää asenteen ja olemuksen positiivisena, kun täällä on jo tarpeeksi vaikeaa olla ilmankin sitä, että näkee kaikessa vain huonot puolet ja keskittyy niihin. Jätin kaikesta valittavan exän, oli kamalaa kun lomareissullakin piti vain valittaa kun oli liian kuuma tai jonoa.

Vierailija kirjoitti:

Vanha ketju mutta nostan.

Puolisoni valittaa nykyään kaikesta.

Viikonloput niitä pahimpia. Kukaan ei saisi rentoutua vaan kotona pitäisi siivota ja puunata 24/7. Jos istun hetken sohvalla en kuulemma tee mitään eikä minua kiinnosta.

Jatkuvasti vihainen, paiskoo tavaroita, mököttää ja puhuu rumasti.

Yritän pitää kodin tiptop mutta hän siivoaa paikat uudelleen vihaisena. Todella outoa käytöstä mielestäni.

Siivoamalla et tuota ongelmaa tule ratkaisemaan. Keskustelun paikka.

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="05.06.2011 klo 17:14"]

Ihminenhän on luonteeltaan joko perusnegatiivinen tai - positiivinen (lasi joko puoli täynnä tai tyhjä..).

[/quote]

Minä olen realisti ja niin on puolisonikin.

Harp-olutmainosta lainatakseni: mitä lasissa on?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hän on kuitenkin perushyvä puoliso ja ennen kaikkea lapsille rakas isä. Yh:na pienten lasten kanssa tuskin olisi helppoa myöskään ja lapset kaipaisivat valtavasti rakasta isäänsä. Ajatus tapaamisista, yksinäisistä jouluista kun lapset isällään.. ehkä helpompi vain pysyä tässä.

Millä tavoin perusnegatiivisuudessa ja 24/7 valituksessa on mitään hyvää? Lapsia pitäisi kasvattamaan luottamaan itseensä ja muihin. Valittaja opettaa lähinnä, että mitään ei kannata edes yrittää, kun ei se kuitenkaan onnistu.

-ohis

Onhan näitä täällä palstalla ennenkin ollut paljon näitä 'muuten hyviä' miehiä:

'Mies on muuten hyvä mies, mutta sarjapettäjä..."

"Mies on muuten hyvä mies, mutta väkivaltainen..."

"Mies on muuten hyvä mies, mutta elämäntapaongelmainen..."

Negailija nyt ehkä vielä lievimmistä päättä, mutta ei kyllä tuo mielestäni ole semmoinen piirre, että sen voisi vaan sivuttaa ja kuitata sillä että on joitakin muita hyviä piirteitä. Negatiivinen ihminen levittää negatiivisuutta myös niihin ympärillä oleviin ihmisiin.

En kestänytkään. Vaihdoin miestä. On ihanaa kun toinenkin on peruspositiivinen. 

Voisiko joku perhettään vihaava, murjottava mies perustella miksi tuollainen kammottava muiden kuormittaminen on mielestänne ok käytöstä? Kiinnostaa.

Voi kun on tuttua tekstiä täällä!

Mieheni ja sukunsa puhe perustuu sellaiseen perusnegatiiviseen maailmankuvaan sekä sarkasmiin. Vitsitkin on sitä et jotain arvostellaan eli auraltaan negatiivista nauramista.

Tämä kaikki tuntuu erityisesti omassa kodissa hurjan raskaalta. Jos kerron jotain kivaa, joiden sanoo vakavana "ok", tai jaan innostuneena hienon idean, vastaus on vakava "katotaan" 

Kaikki aloitteet tulee minulta, kaikki innostuminen, energia tulee minulta. Mies on perus lanaava jarru. Nähtä naurattaisi vain vahingoniloiset tai jonkun typeyydelle ilkkuvat vitsit, tai alkoholivitsit.

Valo, lämpö, kannustus, tuki, sanat: "älä murehdi kaikki menee varmasti hyvin / Onpa mahtavaa.../ voi, kun on kaunista.." lauseet puutuu kokonaan.

Ystävien miehet on tällaisia:Ihan kateellinen siitä, sillä heidän kotonaan on niin ihana avoin aura. Meillä ei.

Se on todella rasittavaa ,kun mies saa kaikesta- positiivisestakin tapahtumasta- negatiivisen. Vanhetessaan vaan tulee pahemmaksi. Järkyttävää suorastaan. 

Miesystäväni kitisee joka päivä jostakin pikkuasiasta. Ystäviä Hänellä ei ole. Harrastuksiakaan ei ole. Vanhemmat ovat kuolleet ja yksi veli ei halua pitää yhteyttä. Koko elämänsä aikana ei ole seurustellut. Olemme tunteneet nyt 7 v. Elämme avoliitossa. Rahat ovat kummallakin omat. Ruokamenot ja kyytimaksut jaetaan. Hän ei luota keneenkään. Sanoo olevansa parempi ja viisaampi kuin muut ja toisten kateuden vuoksi jäänyt yksin. Hän ei pysty antamaan toiselle mitään. On himohamstraaja. On viety roinaa kaatopaikalle viimeksi 22 peräkärryllistä. Televisio on aina päällä. Totean että hän tarvitsisi psykoterapiaa. Ei aio lähteä kun ei koe olevansa sairas. Elämä on kaiken kaikkiaan kitisemisen arvoista. Joo joo naisena eläminen on muotoutunut ajan kanssa. Ukko on mikä on. Ota tai jätä. Vielä tässä sujuvasti kuuntelen. Saattaa olla että tilanne muuttuu jotenkin tulevaisuudessa. Tahdon väsyä tuon kanssa.                 

Tulipa hyvään saumaan tämä keskustelu. Ite on nykyään tosi voimaton, surullinen ja väsynyt. 

Tämän uuden miehen kanssa oltu 3 vuotta. Alussa oli pelkkää kipinää ja ahkeruutta. Oikeasti mies on tosi ankea, työnarkomaani, äkäinen ja istuu 24/7 puhelimella.

Hän ei jousta mistään, mä on aina väärässä. En jaksa enää yhtään olla kiva ja positiivinen. Harmi kun ei o varaa asua yksin, vuokrat liian kalliit. 

Itsekkin kamppailen negatiivisen puolison kanssa. Meillä kyllä rakkautta ja tykätään tehdä asioita yhdessä, mutta keskustelut usein hänen puoleltaan negatiivis sävytteisiä. Ei arvostele minua tai ole minulle ilkeä, mutta esim aina jossain käydessä,olisi voinut olla se ja se vielä paremmin ja sellainen pessimistinen asenne ja se jotenkin raskasta, kun itse positiivinen ja optimistinen. On myös paljon puhelimella,eikä oikein läsnäoleva. Tuntuu että yhteys alkaa rakoilla. Ei meidän elämä ennen ollut tälläistä,mutta en muista enää millaista se alku vuodet oli....usein olen surullinen asian suhteen. Kaipaisin muutosta, läsnäoloon ja hauskuuteen, ja olen näistä puhunutkin. Mies kuuntelee ja ymmärtää, myöntää asioita,mutta lopulta palaa vanhaan.