Miten teidän miehet suhtautuu pahoinvointiin tai väsymykseenne?

..että oletteko raskaana täysin toimintakykyisiä, olenko minä vaan huono "sissi" kun en jaksa enkä viitsi venyä pahoinvoivana imurin varteen kiinni?

Minä olen myös ollut tosi heikossa kunnossa. En ole työni lisäksi oikeastaan jaksanut tehdä mitään moneen viikkoon. Sain keväällä keskenmenon ja raskauduin melkein heti, joten olen ollut käytännössä maaliskuusta asti alkuraskauden väsy.. Nyt jo vähän helpottaa pikkuhiljaa, mut kyllä huomaan, että mieskin alkaa olla välillä vähän kypsänä mun ainaiseen sohvalla makaamiseen. Hän on yrittänyt ymmärtää, mut ymmärrän itsekin, ettei ole ihan helppoa ymmärtää sitä, että toinen makaa lähes kaiken vapaa-aikansa..



Kyllä se pian helpottaa! Sillon pitää levätä, kun vointi sitä vaatii. Ymmärtää mies tai ei..



Voimia ja tsemppiä odotukseen!

t. iiik ja pikkuinen 12+6

Et ole yhtään sen huonompi kuin muutkaan! Kuuluu taudinkuvaan. Mä olen ollut jo 1,5 kk ihan ryytynyt, kauhean väsynyt ja yleensä alan oksentamaan heti kun yritän kovasti siivota.(kyykkiminen ja kumartelu ei oikein sovi) Miehen on täytynyt tyytyä kohtaloon ja siivota itse suurimmat jos on ärsyttänyt. Ei onneksi uskalla alkaa napisemaan, tietää että sen jälkeen syttyy kolmas maailman sota. Se itse mut tähän tilaan taas hommasi ja halusi joten kestäköön seuraukset...;) Kyllä tästä vielä joskus taas piristyy.

t: helmielina

niin kumpikaan ei voi tietää, kuinka kauan sitä hirveää oloa vielä kestää, kestääkö esim. koko loppuajan...



Mä muistan että olin huonovointisena sekä väsynyt että ihan hirveän kärttyinen, vihaan oksentamista yleensä ja raskausoksentamista erityisesti (vatsataudista sentään tietää että se menee oksentamalla pois, raskaus ei yleensä toivottavasti mene..). Ja meillä oli vielä esikoinenkin huomiota vaatimassa.



Kyllä siinä pinna kiristyi ihan puolin ja toisin, vaikka kuinka oli ymmärrystä ja tietoa noin periaatteessa. Siippa oli kevätväsynyt ja loman tarpeessa ja minä kiukkuinen kun työt ei edenneet ja heikotti koko ajan (kun on sellainen duuni jossa kukaan ei tee mun töitä mun puolesta niin mitkään sairaslomat ei paljoa auta) ja oli muutenkin vetämätön olo.



Lohdutuksen sanana voin sanoa, että kun olo vihdoin helpotti (noin viikolla 16) niin se kontrasti oli ihan hillitön, yhtäkkiä oli tosi iloinen meno ja jotenkin vaan nautti siitä, että ei jatkuvasti yrjötä ja ole paha olo. Tää on kuitenkin siitä mukava tila, että se menee ihan tasan taatusti jossain vaiheessa ohi.. ;-) Viimeistään sitten viikolla 42+...



Tsemppiä pahoinvointiin, antakaa armoa itsellenne, ja sanokaa niille siipoillenne että antavat armoa myös, sekä itselleen että teille.

Tässä raskaudessa se alkuajan pahoinvointi oli todella lamauttavaa. Vaikka en oksentanutkaan kuin 0-3 kertaa päivässä, niin se pahoinvointi... Ei jaksanut edes ajatella siivoamista tms.



Mies on suht ymmärtäväinen.

Minä makasin koko kesän, vuoron perään sohvalla ja sängyssä ja oksensin... mies koitti hoitaa kotitöitä ja lapset, joita siis ennastaan kaksi kpl. Kehtasi jopa TAAS lausua senkin, että "raskauspahoinvointi on henkistä laatua." Siis kyllä mä ymmärrän, ettei siitä tuntunut mukavalta hoitaa koko huushollia, mutta musta ei ollut mihinkään! vasta nyt 20+ puolella on alkanut riittää virtaa välillä johonkin kotihommaankin, tänään jopa leivoin eka kertaa kevään jälkeen. Nyt sillä jopa riittää ymmärrystä nostella painavimpia juttuja kun en ole enää varsin niin pahoinvoiva.



Mutta vissiin on ollut liian hyvä palvelu tai mä oon aina se moottori joka hommaan, niin paljon sain kyllä nurjaa asennetta tätä tilaa kohtaan kesän aikana :(



t. eikkuli 21+5

Voi eikkuli, onneksi nyt sinulla alkaa jo vähän helpottaa. Onhan se niin, että kun kotona ollaan totuttu tiettyyn tehtävien jakoon ja jako alkaa järkkyä, niin kyllähän se hermoja saattaa hiukan kiristää. Mutta. Ainakin meillä miehen tavis-arkipäiväiset hommat ovat aika niukat työn teon lisäksi, joten saa minun mielestäni nyt hiukan panostaa. Tai sitten ei panosta, mutta on hiljaa, kiitos, nam. Kun hän on meistä se enemmän siisteydestä tykkäävä, niin jos haittaa villakoirat sängyn alla, niin vassokuu ja imuri käteen :)

kuinka paljon teen työn ohella kotitöitä ja arvostavansa sitä! Ensimmäisessä odotuksessa kärsin muutaman viikon aamupahoinvoinnista, joka ei toimiani haitannut. Tässä raskaudessa oksensin yötäpäivää melkein 4 kuukautta. Siinä jäin kotityöt ja esikoisen hoitaminen pakostakin miehen harteille. Pahoinvoinnin loppumisen jälkeen mies on alkanut tehdä enemmän kotitöitä, vaikka en sitä odotakkaan, kun samalla yrittää rakentaa meille taloa! Eli meillä äidin pahoinvointi avasi miehen silmät=).



Nyt voiton puolella rv 38+1. Jaksamista kaikille pahoinvoiville!

Mulla alkaa jo pahoinvointi olla (toivottavasti) takana päin, mutta melkeen 2 kuukautta oksensin 1-3 kertaa päivässä enkä töiden jälkeen jaksanu tehdä mitään muuta kun maata sohvalla. En muutenkaan oo meidän perheen siistein jäsen ja mies mäkättää normaalistikin mun laiskuudesta kotitöihin. Sillon en kuitenkaan ihan oikeesti kyenny mihinkään! Vaikka sotku ja pyykkivuori häiritsi jo muakin! Muutaman riidan jälkeen miehelle pikku hiljaa iskostui päähän että teen sitten kun jaksan ja nyt en todellakaan jaksa! Nyt alkaa kuitenkin onneksi jo helpottaa!



Kaiken huippu oli kun ekassa neuvolassa terveydenhoitaja meni möläyttämään että tää alkuraskauden väsymys on sellasta että siihen ei oikein nukkuminen auta. Ei tarvinnu miehen kun kerran vedota tähän syyhyn ni meinas pää hajota! Eli mun ei kannata ottaa päiväunia koska ei se kuitenkaan auta väsymykseen! Vaikka siis silmät ei meinannu pysyä auki!! Huhhuh! Tais itekin sit onneksi tajuta että kommentti oli vähän tyhmä kun sen jälkeen ei oo valittanu mun tunnin päikkäreistä ja 11 tunnin yöunista!



Ja miehellä on jo ennestään 6-vuotias poika eli ihan uutta ei pitäis olla nää alkuraskauden jutut. Yksilöllisiä tietenkin... Mut siis taisteltu ja puhuttu on ja lopulta päästiin yhteisymmärrykseenkin! :)



Sirppu ja Itu 12+0

Tosin meilla on jo kolmas raskaus kyseessa, kotona kaksi pienta ja kayn kokopaivatyossa, eli mulla ei ole enaa samalla tavalla varaa "potea" kuin esikoisen kanssa. ;-) Mutta mies tuo mulle pyynnosta aamulla esim. keksin tai viinirypaleita vuoteeseen etta saan syotya jotain pahimman pahoinvoinnin voittamiseen.

Mies suhtautui ihan hyvin ja yritti tukea. Hänelle kaikki uutta ja pahoinvointi oli mulle uutta, koska eka raskaus oli niin onnellisen helppo. Tässä raskaudessa on käyty niin monet mutkat läpi kaiken vaivojen kanssa... MIes sanoikin, että hän EI IKINÄ enää ajattele, että raskaus on vain sitä, että maha pyöristyy ja sitten se vauva sieltä tulee ajallaan... heh ; D



Eli raskauden aikaiset kaikenlaiset vaivat ovat avanneet varmasti molempien silmät siihen, ettei yksikään lapsi tule olemaan itsestäänselvyys.



Hyviä vointeja ja voimia pahoinvoinnista kärsiville. Muistan niin elävästi sen kuvotuksen tunteen, josta ei eroon päässyt...

siisa 28+3

pidin alusta asti sen linjan, etten tee enää ihan kaikkea. Joskus esitin väsyneempää mitä olinkaan ja otin narinan vastaan. Pahoinvointia mulla ei ollut ollenkaan.

Normaalisti hoidan kaikki kotityöt (paitsi nurmikon leikkuu) yksin ja päätin nyt ottaa rennommin, kun siihen on mahdollisuus.

En tietenkään kaikkea vapaa-aikaa maannut sohvalla, tein kyllä ruokaa ja siivosin, mutta vähän harvemmin :)

Nyt loppuvaiheessa vasta mies ymmärtää, etten oikeasti pysty tekemään ihan kaikkea ja patistaakin levähtämään. Sitten, kun vauveli syntyy, niin saan varmasti rehkiä kotitöitten parissa ihan tarpeeksi :)

Raskausajasta pitää saada nauttia :)



fanny 36+2