Mikä siinä alkoholissa on niin hienoa?
Miksi sitä pitää kitata niin paljoa? Haiseekin oksettavalta suurin osa. Miksi se on muka niin outoa jos ei juo yhtään?
Kommentit (91)
Kippis🍻
"Dopamiini antaa lupauksen siitä, että palkinto on pian luvassa
Yksi on alttiimpi noudattamaan dopamiinin käskyjä kuin toinen. Liebermanin mukaan dopamiinin määrä aivoissa määräytyy pitkälti geneettisesti. Dopamiinireseptorien solujen proteiinit reagoivat dopamiiniin eräillä herkemmin. Merkitystä on myös sillä kuinka voimakkaasti dopamiini vaikuttaa eri aivoalueilla. Tässäkin ihmisten välillä on eroja.
Dopamiini voi aiheuttaa erilaisia riippuvuuksia riippuen siitä, mihin aivojen alueisiin se vaikuttaa erityisen voimakkaasti. Riippuvuus rakastumisen tunteesta on yhden ongelma, toinen saattaa olla työnarkomaani, jolla on kyllä varaa merenrantahuvilaan, mutta ei osaa rentoutua ja nauttia sielläkään.
Tässä piilee "mielihyvää" tuottavan dopamiinin palkitsemisjärjestelmän kohtalokkuus. Dopamiini antaa lupauksen, että kunhan tekee yli-inhimillisiäkin suorituksia, lopulta saa palkinnon. Mutta kun tavoitteen on saavuttanut, dopamiinituotanto romahtaa eikä ihminen pystykään nauttimaan siitä, mitä on saavuttanut.
Ja panokset vain kovenevat. Jos on saanut tienattua ylimääräiset tuhat euroa, saa sen saavutettuaan dopamiiniannoksensa vasta, kun on asettanut itselleen tavoitteeksi kaksi tuhatta.
Dopamiinin evolutiivisesta tehtävästä johtuen riippuvuuksista vapautuminen on äärimmäisen vaikeaa
Päihteet tarjoavat monta kertaa suuremman dopamiiniannoksen dopamiinireseptoreille kuin oma toimintamme. Koska dopamiinilla on evoluution kannalta niin merkittävä rooli, valitsevat päihderiippuvaisen aivot Liebermanin mukaan enemmän dopamiinia tarjoavan ratkaisun, eli päihteen.
Vaikka läheisistä päihteiden käyttö tuntuisi kuinka väärältä, on päihteiden käytön jatkaminen Liebermanin mukaan aivojen kannalta looginen ratkaisu. Dopamiinilla kun ei ole käsitystä moraalista, oikeasta ja väärästä, vaan se toimii oman evoluution saneleman lakinsa mukaan, ja sitä on ihmisen vaikea vastustaa."
Sen avulla pystyy tuomaan omat huonot puolensa paremmin esille.
Suurin osa tuntemistani lääkäreistä käyttää alkoholia ja paljon ja vielä polttavat tupakkaakin, hyi miten syntisiä ovat. Pitäisiköhän meidän nyt jotenkin tuomita ne vaikka kadotukseen.
Vierailija kirjoitti:
Alkoholia käyttää vain ne, jotka eivät ole kokeilleet parempia aineita.
Sama kysymys huumeista. Ihan turhaa. -ap
Vierailija kirjoitti:
Kippis🍻
"Dopamiini antaa lupauksen siitä, että palkinto on pian luvassa
Yksi on alttiimpi noudattamaan dopamiinin käskyjä kuin toinen. Liebermanin mukaan dopamiinin määrä aivoissa määräytyy pitkälti geneettisesti. Dopamiinireseptorien solujen proteiinit reagoivat dopamiiniin eräillä herkemmin. Merkitystä on myös sillä kuinka voimakkaasti dopamiini vaikuttaa eri aivoalueilla. Tässäkin ihmisten välillä on eroja.
Dopamiini voi aiheuttaa erilaisia riippuvuuksia riippuen siitä, mihin aivojen alueisiin se vaikuttaa erityisen voimakkaasti. Riippuvuus rakastumisen tunteesta on yhden ongelma, toinen saattaa olla työnarkomaani, jolla on kyllä varaa merenrantahuvilaan, mutta ei osaa rentoutua ja nauttia sielläkään.
Tässä piilee "mielihyvää" tuottavan dopamiinin palkitsemisjärjestelmän kohtalokkuus. Dopamiini antaa lupauksen, että kunhan tekee yli-inhimillisiäkin suorituksia, lopulta saa palkinnon. Mut
Kyllähän sitä dopamiinia saa monesta muustakin kuin alkoholista. -ap
Alkoholi on laillista ja sen käyttö ei ole niin tuomittavaa kuin huumeiden käyttö.
Vierailija kirjoitti:
Suurin osa tuntemistani lääkäreistä käyttää alkoholia ja paljon ja vielä polttavat tupakkaakin, hyi miten syntisiä ovat. Pitäisiköhän meidän nyt jotenkin tuomita ne vaikka kadotukseen.
"Syntisiä" juu, semmosta sitten. -ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkoholia käyttää vain ne, jotka eivät ole kokeilleet parempia aineita.
Sama kysymys huumeista. Ihan turhaa. -ap
Lässyn lässyn rautakankiperse.
Vierailija kirjoitti:
Alkoholi on laillista ja sen käyttö ei ole niin tuomittavaa kuin huumeiden käyttö.
Ei se tarkoita, että se olisi järkevää tai hienoa. Turhaa, pilaa kehon, mielen ja ilmapiirin. -ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkoholia käyttää vain ne, jotka eivät ole kokeilleet parempia aineita.
Sama kysymys huumeista. Ihan turhaa. -ap
Lässyn lässyn rautakankiperse.
Voi anteeksi, etten halua pilata elämääni. -ap
Vierailija kirjoitti:
Se rentouttaa.
Maailmassa on satoja muitakin ja parempia tapoja rentoutua. -ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kippis🍻
"Dopamiini antaa lupauksen siitä, että palkinto on pian luvassa
Yksi on alttiimpi noudattamaan dopamiinin käskyjä kuin toinen. Liebermanin mukaan dopamiinin määrä aivoissa määräytyy pitkälti geneettisesti. Dopamiinireseptorien solujen proteiinit reagoivat dopamiiniin eräillä herkemmin. Merkitystä on myös sillä kuinka voimakkaasti dopamiini vaikuttaa eri aivoalueilla. Tässäkin ihmisten välillä on eroja.
Dopamiini voi aiheuttaa erilaisia riippuvuuksia riippuen siitä, mihin aivojen alueisiin se vaikuttaa erityisen voimakkaasti. Riippuvuus rakastumisen tunteesta on yhden ongelma, toinen saattaa olla työnarkomaani, jolla on kyllä varaa merenrantahuvilaan, mutta ei osaa rentoutua ja nauttia sielläkään.
Tässä piilee "mielihyvää" tuottavan dopamiinin palkitsemisjärjestelmän kohtalokkuus. Dopamiini antaa lupauksen, että kunhan tekee yli-inhi
Ne muut keinot hankkia dopamiinia ovat hankalampia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kippis🍻
"Dopamiini antaa lupauksen siitä, että palkinto on pian luvassa
Yksi on alttiimpi noudattamaan dopamiinin käskyjä kuin toinen. Liebermanin mukaan dopamiinin määrä aivoissa määräytyy pitkälti geneettisesti. Dopamiinireseptorien solujen proteiinit reagoivat dopamiiniin eräillä herkemmin. Merkitystä on myös sillä kuinka voimakkaasti dopamiini vaikuttaa eri aivoalueilla. Tässäkin ihmisten välillä on eroja.
Dopamiini voi aiheuttaa erilaisia riippuvuuksia riippuen siitä, mihin aivojen alueisiin se vaikuttaa erityisen voimakkaasti. Riippuvuus rakastumisen tunteesta on yhden ongelma, toinen saattaa olla työnarkomaani, jolla on kyllä varaa merenrantahuvilaan, mutta ei osaa rentoutua ja nauttia sielläkään.
Tässä piilee "mielihyvää" tuottavan dopamiinin palkitsemisjärjestelmän kohtalokkuus. Do
Laiskoille saattaa olla. -ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Alkoholia käyttää vain ne, jotka eivät ole kokeilleet parempia aineita.
Sama kysymys huumeista. Ihan turhaa. -ap
Lässyn lässyn rautakankiperse.
Voi anteeksi, etten halua pilata elämääni. -ap
Muiden elämän haluat jostain syystä pilata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se rentouttaa.
Maailmassa on satoja muitakin ja parempia tapoja rentoutua. -ap
Ovat hankalampia, eivät tuota tulosta tai voivat pahimmillaan olla vaarallisempia
Itsellä on tosi synkkiä ajatuksia ja jo yksi olut saa ajatukset muualle. Mikään muu ei auta.
Kyllä kunnon pämppääminen tekee elämästä elämää. Kaikki hyvät jutut lähtevät juomisesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se rentouttaa.
Maailmassa on satoja muitakin ja parempia tapoja rentoutua. -ap
Mieli muuttuu narkkaamalla. Suosittelen sullekin. Pääset eroon ennakkoluuloistasi ja ahdasmielisyydestäsi.