Ymmärrän miksi aikuiset miehet välttelee rakastumista ja tunteita ylipäätään

Olen ollut n.1.5 vuotta hullun rakastunut. Sitä edelsi n.vuoden vahva ihastumis vaihe. Olen lähes koko ajan kyseenalaistanut kaiken ajattelemalla, että; "mikä mun päässä on vikana". Sitten taas se hullu tunne vie mukanaan ja taas mennään.  Kun olen taas yksin vaikka jossain luonnossa, tulee taas tunne, että "vitt#u mä olen niin nolo ja mitäs jos tästä ei tulekkaan mitään" "Ei tästä mitään tule, mitä mä oikein kuvittelen" . Olisi vaan siis helpompi luovuttaa ja olla tuntematta mitään. Hirveitä häpeän tunteita, koska käyttäytyy kuin aivoton. Jatkuvaa miettimistä että; "miksi mä sanoin niin, miksi mä tein niin, miksi se katsoi mua sillä tavalla".  Ei tällaista ollut nuorena. Kaikki oli silloin niin helppoa, kun ei ajatellut yhtään mitään. Miksi se kontrollin menettäminen on niin hirveä tunne?