Voiko pikkusiskon outoon miesvalintaan puuttua?
Taustaa: 19-vuotiaalla pikkusiskollani on takana melko vaikea masennuskausi. Hän on älykäs, superhyvä koulussa, kaunis, mutta itsetunto hänellä on jostain syystä ollut aina huono.
Siskoni on viime aikoina ollut toipumaan päin masennuksestaan ja ilahduin kovasti, kun hän kertoi löytäneensä ihanan poikaystävän. Sisko ja hänen poikaystävänsä vierailivat viime viikolla ensi kertaa meillä, kun tällä poikakaverilla oli koulutus meidän asuinpaikkakunnalla. Majoitimme pariskunnan kahden yön ajaksi normaalin arkihärdellimme keskelle. Otteita poikaystävän käytöksestä vierailun aikana: haluton puhumaan juuri mitään minulle, miehelleni ja lapselleni, kähmi koko ajan sisartani ja toisaalta vähätteli hänen mielipiteitään, piti mautonta seksivitsi-paitaa (lapsemme osaa jo lukea), joi omia oluitaan tv:n ääressä, katseli tv:stä väkivaltaohjelmia ja ei tiedustelllut haluaisiko joku katsoa jotain muuta tai ylipäätänsä katsella telkkaria, oli avoimen ennakkoluuloinen tarjoamiamme ruokia kohtaan (ihan normaalia kotiruokaa) ja tilaa toisena päivän itselleen pitsan. Ikää tällä miehenköriläällä on 28-vuotta.
Tiedän: ei pitäisi puuttua muiden elämään. Mutta tekisi kyllä mieli sanoa jotain, kun siskoni suunnittelee jo yhteenmuutoa... Hän ansaitsisi niin paljon parempaa!
Kommentit (18)
jokaisen pitää vaan ne omat virheet oppia itse...
toisaalta siitä voi tulla valtava riita / loukkaantuminen, vaikka " oikeassa" olisitkin. En taida suositella. En itse ole sanallakaan puuttunut siskojen miesvalintoihin aikuisiässä, en jotenkin koe, että se olisi minun asiani, vaikka totta kai minua harmittaa, jos sisko tekee " tyhmän" valinnan.
Kieltämättä kyllä kuulosti aika itsekkäältä / ajattelemattomalta ja moukkamaiseltakin käytökseltä tuo miehen käytös.
yrittäisi diplomaattisesti sanoa jotain, että miettisi vielä yhteenmuuttamista, kun se on niin suuri elämänmuutos ja mieskin vaikutti niin " erihenkiseltä" kuin sinä.
Oikeasti tekisi mieli sanoa, että hankkiudu miehestä eroon niin nopeasti kuin mahdollista.
Ap
Meillä on siskon kanssa iso ikäero. Hän on ollut aika nuori, kun tapasin mieheni. Suhtautuu mieheeni kuin perheenjäseneen/isoveljeen.
saattaa asia mutkistua vain...Ei 19-vuotiaana vielä välttämättä oikein osaa arvioida tuommoisia asioita. Kieltämättä poitsu vaikuttaa aika lapselliselta ikäisekseen, mutta ei poikamiehet välttämättä tule ajatelleeksi, että aina ei voi käyttäytyä kuin " poikamies" . Voi olla että hän hiljotellen alkaa tajuta.
Ystäväni seurustelee kummallisen miehen kanssa. Ja tarkoitan todellakin kummallisen. Yhdessä välissä heillä oli edessä kaukosuhde ja ystäväni tiedusteli mielipidettäni mitä pitäisi tehdä, jatkaako vai lopettaa suhde. Minä halusin niin sanoa että lopeta nyt hyvä ihminen, mutta koska ystäväni oli erosta niin surullinen sanoinkin vain, että voihan sitä yrittää ja katsoa miten sujuu toivoen, että ystäväni huomaisi itse myöhemmin minkälaisen sekoboltsin kanssa oli oikein tekemisissä. Kaukosuhteesta ja miehen käytöksestä huolimatta suhde on edelleen voimissaan nyt pari vuotta myöhemmin, enkä voi kun katua etten sanonut asiasta mitään aiemmin. Nyt ystäväni alkaa olla siinä iässä, että pelko siitä löytääkö enää koskaan ketään alkaa nousta pinnalle ja takertuu siis senkin takia tähän kummajaisen entistä tiukemmin.
Keskustele asiasta, mutta siskosi tekee itse omat valintansa. Onpas hänellä lapsellinen mies.
että helvetti minkälaisen tyypin on löytänyt. Sitä en kyllä itsekään tiedä sanoisinko siskolleni / veljelleni tästä. Ehkä yrittäisin linjaa diplomaattinen- lähestyminen, jota aiemmin ketjussa jo ehdotettiin. Itse kyllä 19- vuotiaana olin täysi totaaliääliö, jonka ullakolla ei hirveästi säpinää ollut. Vanhemmiten sitä alkoi viimeinkin kasvaa vähän aikuiseksi.
Tuo kyllä vaikuttaa aika pahalta tapaukselta ja pahemmaksi se muuttuu, jos siskosi ripustautuu tuohon kaveriin. Kyllä tuon ikäinen olisi jo vähitellen pitänyt oppia edes alkeelliset sosiaaliset taidot.
sano suoraan siskollesi että voihan noitakin katsella mutta eihän tuo se lopullinen kumppani tarvitse olla.
Siskosi kuitenkin jossain kohtaa alkaa miettiä että onko tää normaalia, ja on hyvä että muistaa edes jonkun joskus sanoneen että ei tosiaankaan ole. voi tulla vuosien viiveellä mutta hyvä jos edes silloin.
hän voi ajatella, ettei saa ketään muutakaan, koska on niin huono, ja siksi pysyy tämän urpon kanssa. Jos saisit kauniisti siskollesi sanottua mielipiteesi miehestä, se voisi olla ratkaisevan tärkeää, jos hän on itsekin vähän kahden vaiheilla. Mutta varo arvostelemasta hänen valintaansa tai sen motiiveja suoraan, vaan yritä fokusoida miehen selviin puutteisiin.
Itse olin nuorena tosi epävarma ja osittain siitä syystä ajauduin itseäni paljon vanhemman miehen kanssa katastrofaalisen kauheaan suhteeseen. Kukaan ei mulle suoraan sanonut sitä, minkä itse tiesinkin: ansaitsen niin paljon parempaa. Voi olla, että jos joku olisi uskaltanut avata suunsa, olin jäänyt tätä yhtä kokemusta köyhemmäksi, mikä olisi ollut hyvin terveellistä.
mutta tuskin sillä mitään vaikutusta. Sisaresi rakastunut,eikä näe/välitä huonoista puolista poikaystävässään. Itse olen tuskaillut aikuisen lapseni suhdekuvioista 3v. Toki kuuntelee minua mutta vasta suhteiden loputtua myöntää minun " nähneen" todellisuuden. Täytyy vain toivoa,että sisaresi silmät aukeavat ja sinä tuet häntä silloin.
kiitos niille jotka ovat sanoneet että ei huonossa suhteessa tarvitse olla, ja että ei ole kyllä normaalia että mies juo tai haukkuu tai rajoittaa ystäviä tms.
Vaikka huumassa sitä ei kuuntele niin sitten kun alkaa tuntua pahalta niin sen muistaa ja se auttaa tekeen eropäätöksen.
Itse varmaan sanoisin siskolleni, että miehen käytös oli melko ala-arvoista. Luulen, että siskosi pistää vain puolustuksen päälle mikäli moitit itse miestä. Kerro selvästi siskollesi mikä miehen käytöksessä tökki. Ehkä hän itsekin siitä hiljalleen sitten tajuaa, ettei tuollainen ole normaalia käytöstä aikuiselta mieheltä.
Siskosi mielestä et tajua mitään ja koitat rikkoa hänen onnensa.
Luulen, että yritän puhua siskolle " kieli keskellä suuta" jotain, että meidän mielestä miehen käytös ei ollut kohteliasta/normaalia. Ja, että yhteenmuuttoa ei kannattaisi kiirehtiä...
Voi olla, että siskon masennus ja huono itsetunto ovat tämän oudon suhteen takana. Täytyy vain toivoa, että alkuhuuman jälkeen silmät aukenevat.
Ap
12 vuotta vanhempaa siskoani, jos hän yrittäisi opastaa minua mies asioisa tai muissakin. minulla on itseäni 10v vanhempi täti, jonka neuvoja olen aina kuunnellut ja jopa noudattanutkin, vaikka joskus olisin esittänytkin ettei kiinnosta. kannattaa ihmeessä kertoa mitä olet huomioinut, mutta anna siskosi itse tehdä päätökset.
olisin aika kauhuissani jos siskoni toisi tuonikäisen noin käyttäytyvän " miehen" näytille.