Hotellihuoneiden käyttöaste Helsingissä kuin 90-luvulta ja alan tilanne kauhea Noin 20 uutta hanketta silti vireillä
18.1.2024
The Hotel Maria, Radisson Red, Grand Hansa ja lentokentän Clarion ja Comfort. Helsinkiin juuri avattujen ja pian valmistuvien hotellien lista on pitkä ja samalla hotellihuoneiden käyttöaste on kaupungissa juuri nyt surkea. Suunnitteluasteella olevia hankkeita on silti vireillä toista kymmentä. Helsingin matkailun käännettä odotetaan lähivuosina.
Jäikö jollekin Musta Pekka käteen?
Kommentit (8)
Suomea vois markkinoida Euroopan hölmölänä.
Turistit ja poliitikot vois tulla ja majoittua paikan päälle ihmettelemään, miten ollaan saatu ryssittyä kerran ihan lupaava talous EU:n pohjamutiin. Lisäksi lisähinnasta vois esitellä tätä sotesotkua. Varmaan kiinnostaisi muita EU-maita, joilla kaikilla on se lähes samanlainen omalääkärimalli. Että miten terveydenhuoltoon ja palokuntiin saadaan kehiteltyä pohjaton rahaa syövä kaivo, jossa terveyspalvelut ei ole muuttuneet miksikään, mutta kustannukset saatiin räjähtämään taivaaseen.
Mitä nähtävää Helsingissä on? Ei yhtikäs mitään, ja sen ovat turistitkin huomanneet.
Turskaa siis pukkaa, kohta myös IMF kolkuttelee ovella
Vierailija kirjoitti:
Mitä nähtävää Helsingissä on? Ei yhtikäs mitään, ja sen ovat turistitkin huomanneet.
No kyllä mulla silmät suureni kun pulla+kahvi maksoi 10 € 👀
olis tullu edes se guggenheimi houkuttelemaan turisteja. nyt helsingissä ei ole mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä nähtävää Helsingissä on? Ei yhtikäs mitään, ja sen ovat turistitkin huomanneet.
No kyllä mulla silmät suureni kun pulla+kahvi maksoi 10 € 👀
Veroja kandee korottaa vielä lisää jotta päästään kunnon hintoihin.
Vierailija kirjoitti:
Mitä nähtävää Helsingissä on? Ei yhtikäs mitään, ja sen ovat turistitkin huomanneet.
Kesällä ihan kiva kaupunki ehkä pidennetylle viikonloppureissulle. Mutta kun kerran käynyt niin tuskin tarvii tulla uudestaan. Paljon paremmat nähtävyydet ja kulttuuritarjonta monessa muussa eurooppalaisessa kaupungissa.
Nyt eletään uutta aikaa. Pelataan Maijaa eikä pekkaa.
Kysymys pitäisi olla, että jääkö jollekkin musta maija käteen.