miten toimia pikku kiukkupussin kanssa?
miten te toimitte tilanteessa jossa lapsi makaa lattialla kiljuen ja huutaen kun asia ei mennyt lapsen mielen mukaan? haluaisin kovasti ottaa syliin mutta lapsi vetää itsensä veltoksi eikä suostu syliin tms. muuhun sovitteluun..kyse 2 vuotiaasta tytöstä.
Kommentit (7)
yleensä annan raivota lattialla. Olen kyllä lähellä istumassa lattialla, ei liian lähellä, koska silloin tyttö hysterisoi siitäkin.
Muutaman kerran hipaisen esim. kädestä tai selästä, että tyttö tietää äidin olevan lähellä ja aika usein pahimman kiukun mennessä ohi, tyttö haluaakin syliin.
Kai ne raivon tunteetkin kuuluu kehitykseen ja ne täytyy käydä läpi. Siinä olen ollut tiukkana, että mitään etuja ei näillä kohtauksilla saavuteta...
Ihan alkuun pitää sanoa, että onpas lohdllista kuulla, että kiukkupusseja löytyy muitakin kuin vain meidän 2v1kk ikäinen poika... :)
Samanlaisia kohtauksia saadaan myös meillä ja todellakaan mitkään järjen sanat tai sylittelyt eivät sillä hetkellä auta. Meillä myös annetaan pikkumiehen raivota kiukku pois ja ollaan hänen näköetäisyydellä - ja kun kiukku loppuu, sitten " sovitaan" asia ja halitaan. Ja meilläkään ei mitään saa periksi kiukkuamisella, se on päivänselvää!
Meillä poika on sitten taas vastaavasti äärettömän iloinen ja huumorintajuinen hassuttelija - ja terkka sanoikin 2v. neuvolassa, että hän tuntee eri tunteita kaikkia yhtä voimakkaasti - niin en ollut asiaa ajatellutkaan, mutta niinhän se taitaa olla. :)
Jospa nämä tunnekuohut tasoittuisivat iän myötä...
Kovasti tsemiä meille kiukkupussien vanhemmille, että jaksamme olla johdonmukaisia niissä tilanteissa!
Heh. Aivan kuin meidän 1v8kk tyttö! Ja monta kertaa päivässä. Ja kun kaikki pitää saada tehdä itse. Jos ei saa itse tehdä jotain asiaa (vaikkei osaisikaan), niin pillastuuhan se siitä. Ei ihan ymmärrä, ettei itse saa kierrettyä sitä maitopullon korkkia tiukalle kiinni ja kun ei saa sitä tehdä kokonaan itse, niin pullo kyllä lentelee pitkin huushollia ja muita vastaavia tilanteita on paljon... onhan se välillä rankkaa...
Meillä on menossa jo toinen tuittupussi; esikoinen on nyt 3v 10kk ja kuopus täytti ihan juuri 2v. Esikoinen elää nyt selvästi seesteisempää vaihetta ja hän ei juuri herneitä nenään pikku jutuista (siis pikku jutuista aikuisen näkökulmasta katsottuna) vetele, mutta pienisisko tulistuu milloin mistäkin ja dramatiikkaa riittää; heittäytyy lattialle ja karju niin, että varmaan kuuluu naapuriin. Toteutan samaa taktiikkaa kuin esikoisen kanssa eli annan lapsen päästää pahimmat höyryt rauhassa pihalle pysyen kuitenkin lähettyvillä. Kun tyttö on tarpeeksi kiukunnut niin tulee ihan oma-aloitteisesti syliin rauhoittumaan lopullisesti. Sitten yleensä vielä jutellaan asiasta.
Meillä molemmat lapset ovat sitä maata, että väkisin syliin ottaminen vain pahentaa tilannetta kuten myös koskeminen liian aikaisin ennen kuin lapsi on valmis ottamaan lohdutusta vastaan. Minusta on paras kuunnella omaa lasta ja etsiä omat toimintatavat lapsen tempperamentin pohjalta. Tärkeää on vaan yrittää itse pysyä rauhallisena ja muistaa että lapsen harmistusta ei saa mitätöidä vaikka sen syynä oliskin aikuisesta aivan täysin naurettava juttu ja vaikka lapsen raivoaminen onkin välillä hieman koomisen näköistäkin, on parasta nauraa sisäänpäin. :0)
Aivan samat neuvot annan kuin adalat!
Keskimmäinen on nyt 3,5 v ja vuosi, puolitoista sitten en olisi uskonut että siitäkin pojasta vielä joskus tulee suht hyvätapainen ;-) Sillon kun hän oli tuossa vaiheessa niin ajattelin jo ajoittain että onkohan kaikki ihan kotona...
kaikille vastauksista.oli helpottavaa lukea että toisillakin osataan kiukutella :)
Kun vetää oikein kunnolla herneen nenään, ei auta syliin ottaminen, järjen puhuminen, yhtään mikään. Kiukkupuuskan tullessa, olen vaan lapsen lähellä, katson, ettei hän satuta itseään mihinkään (on kova potkimaan maatessaan lattialla) ja odotan, että lauhtuu. Yllensä menee näin nopeimmin kohtaus ohi.