Työnhausta - onko hyvä vai huono enne?
Olen harkitsemassa, hakisinko erästä oman alani työpaikkaa. Soitin aiemmin viikolla työpaikkailmoituksessa mainitulle yhteyshenkilölle. Kerroin itsestäni, taustastani ja kysyin pari tarkentavaa kysymystä työhön liittyen. Sanoin jääväni pohtimaan paikan hakemista (plussat vs. miinukset). Sain sitten soittoa seuraavana päivänä tältä yhteyshenkilöltä viestin, että hän toivoo, että hakisin paikkaa.
Tässä nykyisessä työelämänmenossa on tullut jotenkin niin skeptiseksi kaiken suhteen, mutta kai tuo on edelleen ihan lupaava signaali, kun viestiä perään laittavat? Että voisi olla hyvinkin mahdollisuuksia edetä haussa ja vaikka saadakin ko. työpaikka?
Kommentit (13)
Tämä oli eka kerta työtä hakiessa, kun mulle on näin käynyt, niin menin hämilleni. Ja jotenkin tämä työnhaku on ollut viime aikoina aika takkuista niin itsellä kuin lähipiirillä. En enää aikaile, vaan ilmoitin laittavani hakemusta tulemaan. Saa pitää peukkuja pystyssä!
Todennäköisesti kaappaa sut ja sulkee kellariin kidutettavaksi.
Mun tuurilla käy varmaan juuri näin :D Pitäisikö sopia haastattelu julkiselle paikalle keskellä kirkasta päivää ja pyytää kaveria tekemään tarkistussoitto 5 minuutin kuluttua haastattelun alusta. Toimin samalla tavalla kuin Tinder-treffeillä tekisin!
-AP
Ai maalla vielä tarvitaan lähäreitä.
Laita hakemus. Se ei vielä sitouta siihen hommaan.
Vierailija kirjoitti:
Ai maalla vielä tarvitaan lähäreitä.
Ei mua kannattaisi siihen hommaan palkata. Tulisi rumaa jälkeä. Arvostan kyllä lähihoitajan työtä tekeviä.
-AP
Mitä menetät sillä että laittaisit hakemuksen? Voithan missä vaiheessa tahansa perääntyä jos tulee outo fiilis.
Voi olla ettei siellä ole kaikki kunnossa ja on vaikeuksia saada uusia työntekijöitä.
Vierailija kirjoitti:
Mitä menetät sillä että laittaisit hakemuksen? Voithan missä vaiheessa tahansa perääntyä jos tulee outo fiilis.
Olet oikeassa, enkä todellakaan menetä mitään. Tässä kun on ollut hieman vastatuulta työnhaussa, niin tästä virisi sellainen toivo paremmasta käänteestä. Paikka on kyllä ihan järkevästä organisaatiosta ja olisi jopa askel uralla eteenpäin, enkä tässä oikeasti epäile vilunkipeliä. Laittelen alkuviikosta hakemuksen, kuten jo tuonne paikkaan lupasin. Se, mikä tässä ihan eniten mietityttää, olisi nykyisestä selvästi pitenevä työmatka. Toisaalta nykyinen työkin alkaa jo tulla korvista ulos, eikähän minkään tarvitse olla ikuista. Eläkeviroista on minun sukupolveni ihan turhaa edes puhua tai haaveilla.
-AP
Ap, olen paljon rekrytointeja tehnyt esihenkilö. Soitto on positiivinen juttu. Sinulle soittanut henkilö on todennäköisesti lukenut jo saapuneita hakemuksia ja saanut puhelusta mielikuvan, että saatat menestyä hakuprosessissa. Muista myös, että jos valinta osuu kohdallesi, voit ilmoittaa että et ota sitä vastaan. Aina välillä käy näin, eikä työnantaja ajattele siitä mitään negatiivista. Kysehän on haastattelussa siitä, että myös hakija arvioi työnantajaa ja työn sopivuutta itselleen. Ei ainoastaan työnantaja hakijaa. Onnea hakuun!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ai maalla vielä tarvitaan lähäreitä.
Ei mua kannattaisi siihen hommaan palkata. Tulisi rumaa jälkeä. Arvostan kyllä lähihoitajan työtä tekeviä.
-AP
Antti Pääkkönen
Vierailija kirjoitti:
Ap, olen paljon rekrytointeja tehnyt esihenkilö. Soitto on positiivinen juttu. Sinulle soittanut henkilö on todennäköisesti lukenut jo saapuneita hakemuksia ja saanut puhelusta mielikuvan, että saatat menestyä hakuprosessissa. Muista myös, että jos valinta osuu kohdallesi, voit ilmoittaa että et ota sitä vastaan. Aina välillä käy näin, eikä työnantaja ajattele siitä mitään negatiivista. Kysehän on haastattelussa siitä, että myös hakija arvioi työnantajaa ja työn sopivuutta itselleen. Ei ainoastaan työnantaja hakijaa. Onnea hakuun!
Kiitos kannustuksesta! Ajattelin, että tuskin työnantajalla on niin paljon luppoaikaa, että ehtisi muuten vain laittaa viestiä perään, jos se ei tarkoittaisi jotain positiivista. Yritän nyt pitää pääni kylmänä ja edetä asia ja askel kerrallaan. Se tapahtuu, niin kuin on tarkoitus.
-AP
No joo. Mitä vielä aikailet?