Kokemuksia Eroxon erektiogeelistä
Lupaa seisokin kymmenessä minuutissa, kun yksi käyttöannos geeliä hierotaan terskan nuppiin. Tein ohjeen mukaan, terska muutti väriään tulipunaiseksi ja turposi, mutta varsi pysyi aivan löysänä.
Ostin kaksi säästöpakkausta hintaan 49,90. Taisi mennä rahat hukkaan. T. Kyösti 68v.
Kommentit (62)
Nuorena poikana, ollessani suuri terveysintoilija, reppureissasimme Intiassa. Oli aika kaksi jakoinen maa, toisaalta hieno toisaalta karsee paikka. Kuitenkin siellä on kaikenmoisia jauhoja ja rohtoja joka vaivaan ja niitä myydään joka paikassa. Yhdeltä mieheltä sitten ostettiin sellaiset pyöreät pahviset kartiot, joiden sisällä oli viisi pientä kankaista nyssäkkää. Ja myyjä vakuutteli, että veri helthi Jes veri helthi. Heitettiin purkit rinkkaan ja siellä se oli, kun tulin kotiin. Kerran tuli mieleen se purkki ja löysinkin sen kaapista. Otin yhden nyssäkän ja ripottelin jauhoo puuron päälle noin t-lusikallisen. Pistelin puurot naamaan ja noin 15-20 minuutin päästä tuli todella pirteä olo. Olotila kesti kolmisen tuntia. Illalla otin toisesta nyssäkästä t-lusikallisen mehun joukkoon. Ensin alkoi naama punottaa ja huippaamaan päästä. Noin viiden minuutin kuluttua meisseli sojotti kohti seinää. Lähemmäs kaksi tuntia koitin kaikki temput kylmästä suihkusta kunnon masturbaatio temppuun. Ei auttanut siinä jöpötti. Kolmen tunnin jälkeen alkoi suurin pakotus helppaamaan, aamuyöstä pystyi jo nukkumaan. En tiedä mitä mahtaa nyssäkät sisältää, mutta veri helthi todella.
Totta. Ei mitään vaikutusta ja jos Sildenafil tablerit ei auta on ainoa takuulla tolmiva vaihtoehto Invikorp pistos varteen. Mämä kaikki geelit on huijausta. Parwmmon seisoo kun hierot nenään.pimpin tuoksua.