Anoppi inhottaa. Ei voi mitään. Kohtalotovereita?

yhden miniän se on karkottanut, minä en niin helposta hätkähdä....

Miten kuvailet hyviä välejä? Minun miehelle anoppi soittaa 1-2 kertaa viikossa. Mies ei itse ota yhteyttä. Kait niiden välit on kuitenkin hyvät. Tietääkö miehesi että inhoat anoppiasi?



ap

Minulla on myös ongelmallinen " suhde" anoppiin.

Olemme näennäisesti ihan OK väleissä, mutta pinnan alla kuohuu.

Ennen lapsen syntymää meni vielä ihan hyvin, ei tarvinnut tavatakaan niin usein mutta nyt kun meillä on lapsi (ainoa lapsenlapsi kaikille isovanhemmilleen) niin näkemisiä on useammin.

Anoppi haluaa torpedoida kaikki kasvatusperiaatteeni ja -saavutukseni, koska hänen mielestään on mummon oikeus hemmotella lasta!

Hänen mielestään oikeanlaista hemmottelua on esimerkiksi suostua siihen kun 2-vuotias pyytää saada syödä pelkkää karkkia koko päivän ruuan sijasta.

Jos ohjeistan/ojennan kiukuttelevaa lasta anopin kuullen, ehättää hän heti pehmentämään sanomaani; " ei se äiti nyt ihan noin tarkoittanut, kyllä sinä saat sotkea ketsupilla mummin sohvaa, mummi antaa luvan" ....



Jos lapsi onneton hiukankin inahtaa itkuun, on mummolla heti tikkari ojossa, koska " hänen luonaan ei lasten tarvitse itkeä" .

Ihan kuin vanhempana haluaisin lapseni kärsivän!!!

Mies ei ymmärrä ollenkaan kun olen ottanut puheeksi tämän karkeilla ja herkuilla vaientamisen ja palkitsemisen, hänen mielestään hänen äitinsä on aina oikeassa. HUOKAUS.

" Mies" näkee äitiään joka päivä ja ei ymmärrä kun haluaisin että meillä olis perhe-elämä. Siinähän sitten nysvää äitinsä kanssa ja näkee lapsia joka toinen viikonloppu. En jaksa enää =(

Mieheni on äitinsä lellikki ja ei ole vielä napanuora katki.

Jos kehtais, niin katkaisisin kaikki välit. Lapsetkaan ei tykkää mummusta. Mieheni suuttuu, jos vähänkään arvostelen anoppia.

Jostain luin, että parisuhdeongelmien suurin syy on se, että mies ei ole päässyt vielä irti äidistään, ja meillä ainakin pitää paikkansa.

Miksi minun pitäisi olla samanlainen kuin anoppi.

Aika muuttuu, anoppi ei enää ymmärrä tämän päivän lapsia. Ei enää eletä niin kuin 60- ja 70-luvulla. Esim. mummulassa ei pelata tietokoneella eikä kännykällä. Pyhänä ei esim. askarrella.

Me kun menemme sinne, täytyy alistua siihen kuriin, mutta kun anoppi tulee meille ei sopeudu meidän tapoihin

Mä oon alkanut miettimään, varsinkin kun omat lapset on poikia. Mitä jos se ne tulevat miniät inhoaa sit mua? Vai muistaako sitä sitten kaikki ärsyttävyydet omasta anopistaan ja osaa olla erilainen?



Mietin kun äitini ei pitänyt anopistaan, minä en pidä anopistani jne. Onko se vaan asia joka on niin? Olenko minä joku päivä se josta ei pidetä ja lastenlapset tuodaan käymään kun on " pakko" .

sta!

Alkuun meni ihan ok, ennen lapsia, vaikka en koskaan anopista ole erityisemmin pitänyt. Hän kyllä tuppautui kylään paljon, kutsui meitä koko ajan johonkin, halusi itse järjestää heillä meidän kihlajaiset joihin minun vanhempia tai ketään ystäviä tms. ei kutsuttu ... ja napanuora oli vanhimpaan poikaan, minun mieheeni aika tiukalla. Noh, se siitä höltyi vähitellen ja oli melko siedettävää.



Kun meidän esikoinen, ensimmäinen lapsenlapsi syntyi oli sitten tilanne aivan sietämätön. anopin marssiminen synnytyssairaalaan ja vauvan omiminen ja minun jyrääminen aloittivat tilanteen, joka kärjistyi siinä vähitellen ja sai minut pakottamaan miehen katsomaan asiaa silmästä silmään. seurauksena se, että nyt välit muodollisesti jonkinlaiset, mies paljon vähemmän tietääkseni yhteydessä äitiinsä ja tapaamme miehen vanhempia muutaman kerran vuodessa ... 3-6. asumme onneksi siis ulkomailla tällä hetkellä.