***Maalismasut uuteen viikoon***
Olinko vain sokea, vai eikö meillä tosiaan ole vielä aloitusta?
No mutta, tänään oli tärkeä päivä, eka lääkärineuvola. Kaikki oli muuten ok, mutta sydänääniä ei vielä kuultu. Ei ole kyllä kummallakaan edellisellä kuulunut vielä tässä vaiheessa, mutta vähän huolestuttaa silti, kun takana on km. Mutta eiköhän tämä pahoinvointi, väsymys ja repäisykivut kerro siitä, että kaikki on kunnossa.
Ihmeellistä on se, että mulla on mukamas tullut raskauden aikana vasta kilo lisää painoa, vaikka syön ihan tauotta ja mitä milloinkin. Enkä edes liiku yhtään, mitä nyt reittiä koti - juna-asema - työpaikka - juna-asema - päiväkoti - koti. Liikunnan aion kyllä aloittaa, kunhan tämä väsymys hellittää. Nyt olen nukkunut vielä miltei joka ilta päikkärit ja silti ihan täydet yöunet.
Mitenkäs muuten olette kertoneet raskaudestanne? Mulla on tosi iso maha, ja töissä olisi melkein pakko pian kertoa, mutta tuntuu kyllä tosi aikaiselta, viiden kuukauden kuluttua vasta alkaa äitiysloma. Joillekin kavereille olen myös kertonut, mutta lapsille en. Ja nyt on sitten kerrottu äideillekin.
Meillä siis 2- ja 4-vuotiaat, ja ajateltiin, ettei ihan vielä kerrottaisi. On sinne maalis-huhtikuulle vielä tolkuttoman pitkä aika pienen ihmisen perspektiivistä. Ja vähän itseäkin arveluttaa koko raskaus. No, lapsille kerrotaan kyllä viimeistään rakenneultran jälkeen eli 6.11.
Töissä olisi toisaalta helpompi olla, kun voisi vapaasti olla tämän mahan kanssa, mutta toisaalta sitten kuitenkin ärsyttää tuo viisi kuukautta. Huoh.
Mutta, mukavaa alkanutta viikkoa kaikille. Ja puhtia syyspäiviin!
kaaka ja Heinä rv 13+5
Kommentit (37)
Mä laiskana odottelin et joku muu aloittaa tän viikon..
Päänsärky enteili sitä, et olin tulossa kipeäksi. Tänä aamuna nousi lämpö. Ihan pientä lämpöä tänään ollu, yskittää, päätä särkee ja alaselkä on tolkuttoman kipeä. Että saikulla siis. Huomisen vielä ainakin oon. Pitää kattoo sit, mikä on huomenna vointi.
Mites Vasculin tilanne??? Onko jo tulos valmis?
Mä en oo töissä kertonu ku kahdelle ihmiselle. En tiedä, kerronko muille vai annanko vaan ajan näyttää.. Varmaan aika pian tulee ilmi, ku masu kasvaa.
Lähimmät sukulaiset tietää ja aika moni kaveri. Mies soitti tänään töistä ja kysyi, voiko kertoa työkavereilleen.. Mua oikein nauratti.. Eihän tää salaisuus oo ja oon lörpötelly jo vaikka kuin monelle eikä mies oo kertonu ku yhdelle, joka oli kysynyt, kun tiesi keskenmenosta..
Tää mun selkäkipu on kyl sellanen et saas nähdä, miten kykenen töissä olemaan, kun nyt jo näin paha.. Olis kyl kiva, ku vois olla töissä normaalisti..
Mukavaa viikkoa kaikille ja toivottavasti viimein kaikilla helpottaa pahimmat väsyt! (Itselle tuli tällanen pakkolepo, jospa auttais selättämään viimeisetkin uupumuksen rippeet..)
t. iiiik ja pikkuinen 12+5
minni 74 tervetuloa maaliskuisiin! Ihanan iso perhe sinulla. Mua ovat isot perheet aina kiehtoneet ajatuksen tasolla mutta käytännössä kolme lasta saavat mulle riittää eli tämä raskaus on viimeinen.
Omaa napaa: Kolmas flunssa kuukauden sisällä ottaa päähän. Joko raskaus vie vastutuskyvyn tai sitten olisi pitänyt malttaa jäädä kotiin ekan flunssan aikana. Mulla on paha tapa mennä aina kipeänä töihin. Ainoastaan silloin jään sairastamaan kotiin, jos lapsetkin ovat kipeinä. Maha kasvaa, vatsa ei toimi ja suppareita on päivittän. Tietääpähän olevansa raskaana. Jokaisesta supparistakin yritän nauttia, koska raskaana oleminen on mun mielestä mukavaa ja nyt nautin siitä viimeistä kertaa.
Mimmiu rv 15+5
Jotenkin tuntuu että mua ei ole todellakaan tehty raskautta varten...olo on taas tänään ollut niin huono ja vaikea että saikkua oisin halunnu..sängystä pääsin lopullisesti vasta klo 16:45 ja väsytti vieläkin.Pakko oli nousta. Huomenna ois töihin meno ja neuvolasta neuvoi että ota yhteyttä työterveyteen jos olo ei helpota...lämpöä päivällä 37.2...yökkäyttää ja väsyttää...mä jo olen luullut että helpotamaan päin ois...
Maha on kasvanu mielestäni isoksi...voisi luulla että viikkoja ois jo 20 tällä mahalla...mammavaatteissa kuljetaan ja verkkarit on ainoat jos haluaa vielä peittää jollain...
Ois ihana jos voisin nauttia olostani, mutta nyt ei vaan kykene...kuitenkin on ihana vain maata...tietää että hyvä on tulos...
Hei muuten ajatelkaas, että ei ole kuin reilut 4kk ekat maalismasut jää äippälomalle... lomaa nyt tarvitsisikin! Oikein hyvää alkuviikkoa kaikille....
mut ekaks tuo linkki viime viikon loppupuolelle: [http://www.vauva.fi/keskustelut?p_p_id=forum_WA...|http://www.vauva.fi/…] koska näitä on kiva joskus päästä selaamaan taaksepäin odotuksen alkumetreille asti :-)
Viikkoja kertynyt 13+5, huomenna neuvola. Jospa veriseulankin tulokset olisivat sinne jo saapuneet. Viimeksikin näkyivät neuvolassa monta päivää ennenkuin kirje tipahti kotilaatikkoon. Turvotusta oli vain 0,9 mm, joten en osaa pelätä mitään. Esikosta riskiluku oli jotain 1:5700 tms. Nuo riskiluvut minua ihmetyttää kun jollain oli jopa 1:40.000 tms. Turvotukset tuskin koskaa ovat alle puolta milliä ja meilläkin esikosta vain 0,7 mm. Mutta tietty kun veriseulan tulos ja ikä on tuossa mukana niin hajonta kasvaa. Itselläkin 30v vasta edessäpäin, joten ei senkään riskin suuren suuri pitäisi olla.
Joko Vasculi on saanut tuloksia? Jännitetään tällä kanssasi ja toivotaan parasta!
LIIKKEITÄ olen ainakin luullut tuntevani satunnaisesti viikon verran eli rv 12+ alkaen. TOisaalta mahan toiminta on niin ja näin eli aina siellä tuntuu jotain kiertävän. Esikosta liikkeet tuntui heti kun ekan kerran hoksasin pysähtyä "kuuntelemaan" eli rv 17+ ja silloin tuntui jo potkuina mahan päältä kädelläkin. Silloin meni tämä epämääräinen "tunnenko vai kuvittelenko" vaihe ihan ohi. Eiköhän tämäkin parissa viikossa selkene, jos kaikki mukavasti etenee.
RASKAUDESTA KERTOMINEN on meillä vielä saanut odottaa. Esikosta kerrottiin rv 16+ isovanhemmille, sitä ennen tiesi vain kaksi ystävääni. Samat tietää nyt tästäkin. Äidilleni kerroin viimeksi kortilla, isälleni ihan vaan tekstarilla. Miehen vanhemmille vietiin pussit enkelin eväspussin Paapan päiväuni -kahvia ja Iloisten mummojen teetä sekä pussi tuttikarkkeja "isovanhempien hätävara" tekstillä varustettuna. Hetki meni että hoksasivat. Nyt ajateltiin pukea esikko "isosisko"-tekstipaitaan ja katsoa kauanko kestää että välähtää.
Töissä kerroin viimeksi rakenneultran jälkeen. Nyt ei varmaan päästä niin pitkälle kun maha pullottaa ja sitä on mielestäni joku jo sivusilmällä katsellutkin. Jotenkin vaan pitäisi pystyä varmistamaan, että vuoden lopussa päättyvää työsopimusta jatkettaisiin tästä huolimatta edes äitiysloman alkuun asti.
Esikko meillä on 1v7kk ja alkaa nyt pikkuhiljaa ilmeisesti puhua. Sormilla laskettavissa ovat sanat vieläkin. VIikonloppuna heräsin aamulla siihen kun hän työnsi sormiaan suuhuni ja sanoi kovaan ääneen nauraen "haukkaa" :-)
Leppoisaa viikkoa kaikille!
äippä + JuusoJosefiina 13+5
ps. tervetuloa uusi suureperheellinen, jonka nickiä en muista! Ihanan kokoinen perhe sinulla. Meillä mies sanoo että kaksi on maksimimäärä, mulle se on ehdoton minimi. TÄstä vielä keskustellaan...
Neuvola oli eilen ja sydänäänet kuuluivat ekaa kertaa. Olin toki käynyt viime viikolla np ultrassa, jolloin asukin jo näin.
Mites muiden syömiset? Tällä on tolkuton nälkä vieläkin parin tunnin välein. Ja vähintään 2x päivässä on saatava lämmin ateria. Viime yönäkin heräsin tekemään ruisleipää.
Jos ruokaa ei saa, tulee heikko olo.
Koskahan tämä alituinen syöminen vähenee? Ei kohta mahdu ovista pihalle. No onneksi viidessä viikossa tullut reilu 1kg painoa, joten ei terppari vielä nuhdellut.
Näin vanhemmalla iällä tuntuu panikointi kasvaneen. Pojista kerroin jo hyvissä ajoin lähes koko kansalle. Nyt tietää muutamia lähimpiä + vanhemmat ja sisarukset. Jokainen uusi kertominen saa paniikin aikaiseksi. Mitä jos kaikki ei olekaan kunnossa ja olen asiasta tiedottanut.
Kuitenkin tässä vielä odotellaan seulan vastauksia. Turvotusta oli 0.5mm, mutta en silti nuolaise ennenkuin tipahtaa.
Pojille täytyisi kertoa sitten, kun seulan vastaukset saapuneet. Ja kai tämä yleistä tietoa on sen jälkeen.
Terv. Kaarna@laiva kera poikien + nimetön rv 13+0 (odotan, että pojat nimeävät, kun saavat asiasta tietää)
Paljonko teillä muilla on ollut tuo niskapoimuarvo? Ja millä viikolla mitta on otettu?
Häviääkö niskapoimuturvotus ajan mittaan, eli rakenneultrassa sitä ei enää näy?
Kävin tänään ultrassa ja mitaksi saatiin 1,6 viikolla 13+0. Mun mielestä aika paljon, koska edellisen lapseni turvotus oli 0,9 viikolla 13+1. Tämä toinen lapsi oli kyllä pidempi ja isokokoisempi tässä vaiheessa, voiko se vaikuttaa asiaan? Miten noi luvut voi poiketa toisistaan niin paljon? Miten muuten se riskiluku lasketaan? Voiko sen itse laskea jotenkin?
Meillä np oli 1,7 vkolla 12+2. Lääkäri kyllä sanoi, että hyvältä näyttää mutta muiden lastemme lukuihin tuo on iso. Muilla lapsillamme np:t ovat olleet 0,9 - 1.0.
Uskoisisin, että jos tuo luku olisi ihan oikeasti jotenkin hälyyttävä tai epänormaali, siitä olisi kyllä sanottu.
kinde
13+1
[http://www.tekay.fi] Tosin siinä rajat on mielestäni tiukemmat kuin sairaaloilla tuntuu olevan. Mutta varmasti siitä sanotaan jos hälyyttävältä näyttää.
Meidän vaavilla oli niskaturvotus 1,8mm viikolla 12+6, kun taas viikolla 10+6 niskaturvotus oli vain 0,7mm. Lääkärin mukaan tuo niskaturvotus kasvaa hieman kun mennään viikkoja eteenpäin ja näin ollen tuo arvo 1,8mm on aivan normaali. Nenäluukin näkyi kuulemma oikein hyvin.
Itseänikin tuo luku hieman pelästytti, sillä meidänkin kolmella pojalla luku on ollut alle 1mm. Lääkäri kuitenkin sanoi, että ei syytä huoleen, sillä lukema jää alle riskiarvojen. Olen siis päättänyt olla huolehtimatta koko asiasta.
Muuten olo on ihan ok. Pahoinvointi on pääosin poissa, tosin ensimmäistä kertaa oksensin koko raskauden aikana viikonloppuna. Väsymyskin helpottamaan päin, mutta hieman päänsäryt vaivaa.
Andoliniska 14+5
Eilen oli lääkärineuvola ja kuulin ekaa kertaa sydänäänet. Jotenkin se tuntuu todellisemmalta kuin ultrassa käyminen. En tiedä mistä mahtaa johtua. Kivaa on se että alkaa taas hieman piristyä ja kuvotus hellittää. Olen jaksanut taas jumppaankin asti. Mikä taas tasaa mielialaa - onneksi. Satunnaista kuplintaa ja möyrintää tuntuu alamahalla, mutta ihan varmasti niitä ei vielä uskalla liikkeiksi sanoa.
Yritin viritellä ulkovaloa paikalleen ja jokin siinä jäi vielä mättämään. Mutta oli pakkoa hakea lapset kotiin välillä. Kohta pitää jatkaa taas...
kotilo rv 13+6
nyt ulkovalo toimii! Tätä talvea ei tarvitse elää pimeydessä!
Mulla meinaa jännittää tämänpäiväinen np ultra... Edellisessä raskaudessa 2004 en tätä "osannut" tällä lailla pelätä mutta uusi veriseula yms asiasta puhuminen saa minut paniikkiin!
Olo alkaa muuten olemaan ihan kohtalainen. Kuvottaminen on vähentynyt huomattavasti, aamupahoinvointiahan minulla ei tässä raskaudessa ole ollutkaan. Väsymys on edelleen valtavaa ja yöt katkonaisia.
Ravaan vessassa ja näen aivan JÄRKYTTÄVIÄ UNIA milloin mistäkin!! Aamuyöstä valvon tunnin pari yleensä klo 3-6. Tämä on uutta......
Eilen ensimmäinen asiakkaani pääsi hihkumaan raskauttani isoon ääneen. Onneksi olin asian työkavereilleni ehtinyt jo kertoa
:D
T: Milli rv 12+jotakin ja esikoinen 04/04
jostain kummasta on taas hiipinyt huoli ettei kaikki ole kunnossa. En ole liikkeistä ihan varma vielä, veriseulan tulos pitäisi tulla koska hyvänsä, oireet ovat kadonneet, jopa viimeisenä riesana roikkunut ummetus. Muutaman tunnin päästä tietää taas enemmän.
VASCULI, joko olette saaneet tulokset? Valitettavan usein on joutunut kuulemaan että niiden saanti kestää aluksi luvattua pidempään. TOivottavasti luvassa on vielä hyviä uutisia!
äippä + JuusoJosefiina 13+5 (jollain muulla tais olla samat viikot?)
Harvakseltaan täällä vain käyn nykyään.
Meillä on kaikki ok, np-ultrassa kaikki näytti hienolta, tänään oli ensimmäinen neuvolalääkäri ja sydänäänetkin saatiin kuuluviin. painoa on tullut 500g lisää (miinusta vielä 1.5kg), mutta eipä tuota tarvitsisi tulla ollenkaan lisää. On mistä ottaa nimittäin.
Täällä on nyt rv 13+1.
Minä taas pitkästä aikaa kirjoittelen!
Tervetuloa uusille =)
Mua juoksutettiin maanantaina ihan urakalla ympäriinsä! On tässä supistellut pari viikkoa ja su-ma yönä olin ihan kaksinkerroin kun niin kovasti supisteli. Menin sit aamulla käymään tk:ssa ja siellä erittäin nuori naislääkäri teki sisätutkimuksen ja ilmoitti että paikat on pehmenneet ja kohdunsuu on 1 cm auki. minä ihan paniikissa itken siinä...sitten kohti keskussairaalaa...ja yllätys yllätys paikat kiinteät ja kiinni. Täysin. Olin valmis menemään hirttämään se tytön siellä terkkarissa!!! No jotain hyvääkin reissussa! Sinne oli tullut perjantaina 4D ultralaitteet ja näin "alman" ihan kunnolla ja sain hienon kuvankin mukaan! =)
Se on upea!
Nyt alan lopettelemaan työpäivää!
Äiti1983 + Alma rv 15+1
ja kaikki ihan kunnossa. Paineet vaan 106/68, mutta kun olo on hyvä niin mitäs tuosta. Painoa tullut ekasta neuvolakäynnistä 7 viikkoa sitten 900g. Tuntuu että syön koko ajan, joten ei paha. Viime raskaudessa tuli kai ekasta neuvolakäynnistä vikaan 12 kg. Sydänääniä haki ensin harjoittelija eikä löytänyt, hiukan jo pelästyin kun tämä oireettomuus tuntuu muutenkin niin kummalta. Mutta sitten vaki th laittoi dopplerin vatsalle ja siellähän se jumpsutti samantien 155+. Omanapaista, mut menenpä ruuanlaittoon - omanapaista sekin :-)
äippä + JuusoJosefiina 13+6 (aiemmin tänään oli taas jo väärin viikot)
Palstahiljaisuutta oon vietelly jonku aikaa.. Tuntuu ettei millään jaksais istua koneella..
Niskaturvotuksesta sanottiin ainakin meille että alle 3mm turvotus on normaalia.. Meille tuli jo ajat sitten veriseulankin tulokset; kaikki on normaalisti. Vähän tässä on ollu supisteluja, sydämen tykytystä ja väsymystä, muuten ihan kivaa. Kuvotus on kadonnut, samoin seksihalut. Tunne-elämä on hyvinkin värikästä; mieli muuttuu vähän väliä, pienetkin asiat tuntuu jotenkin tosi isoilta. Tissit on edelleen kipeät, en tiedä miks mulla on ollu koko raskauden niin kipeät nännit.. Maha on hävinny jonnekin, sitä en tiedä minne. Vähän turvottaa välillä mutta just töissä sanoin työkaverille että ei ihan heti uskois että parin viikon päästä ollaan jo puolivälissä.. Toisaalta, mulla on nää 2 aikaisempaakin lasta ankkuroinu ittesä syvälle mun lantioon.. Että lantion lihakset ja luut paukkuu ja maha kasvaa vasta ihan lopussa. Liikkeitä tuntuu tosi harvakseltaan, toistaiseks oon enimmäkseen tuntenu liikkeet silloin kun oon ollu jumpassa.. Silloin on pieni pingispallo työntyny kipeästi masusta ulospäin :)
Äitiysvaatteita en käytä vieläkään.. Ajattelin kylläkin erehtyä ens viikolla ostamaan muutaman paidan ja jotkut kivat housut. Parit vauvanvaatteet ostin jo, pinnis on tilattu samoin lämpöpussi turvakaukaloon. Melko paljon mulla olikin ennestään noita vauvan tarvikkeita..
Yöt menee vaihtelevasti.. Pissattaa ja valvottaa.. ja nälättää. Viime viikolla valvoin tosi paljon öisin ja olin ihan naatti. Sitten pe ajattelin että perhana, otan yhden nukahtamislääkkeen kun ei mistään tule enää mitään. Sai olla kyllä vika kerta kun otin sellaisen raskauden aikana, meni nuppi ihan jumiin ja tokenin vasta joskus sunnuntaina puolilta päivin.. MUTTA, nyt on kyllä levännyt olo :)
Mukavaa viikonjatkoa kaikille :)
-kolmekamua ja Käpy rv 16+3
Uutiset ensin: vihdoinkin saatiin vastaus istukka tutkimukseta: terveen pojan kromosomit.
Tietokoneella ei voi kotona olla kun näytön katsominen etoo eli palstailut yms. vähissä ja muutenkin iltaisin etoo ihan kauheasti, jopa pahentunut.. Lisäksi oikeaan ranteeseen pukkaa jännetupen tulehdusta/rannekanavaoireyhtymää (vissiinkin tyypillinnen raskaana) eli näpyttely ja hiiren käyttö ei ole kivaa. Kauhea väsymys vaivaa iltaisin. Vihannekset eivät maistu. Viinirypäleet ok. Töissä meinasin pyörtyä tänään ja muuten ihan sika kiire joten ärsyttää tavallista enemmän.
Neuvola väittää sisukkaasti että olen 15+1 mutta mä olen sitä mieltä että 14+0 ja tekay on samaa mieltä lasketun ajan mukaan. Joten ärsyttää.
Tää lähtee nyt suihkuun ja sohva koomalle. _0/
T:Vacsuli ja papu rv 14+0
PS. rannetta alkoi taas särkemään :-(
Vacsuli ihania uutisia!!!! Täällä on kovasti eletty mukana ja jännitetty tutkimuksen tuloksia. Nyt lapsia nukuttamaan...
Mimmiu rv 16+0
Mä olin tuolla huhtikuisissa mutta tänään oli nt ultra ja LA muuttu niinkin paljon kuin kuukaudella, eli uus LA on siis 5.3.2009 :)
Arvasinkin että aikaistuu mutta en kyllä noin paljoo... Syy tohon on se et mul ei ehtiny olla ku yhet menkat meidän vaavin (synt 12/07) jälkeen tai menkoiksi mä niitä luulin. Ei ne sit kait oikeet menkat ollukaan vaan olin sillon jo raskaana :)
Nyt siis liittyisin teihin jos mukaan mahtuu?
Meille ootellaan siis seiskaa ja muut lapset t93, p95, t02, t04, t06 ja t07.
Mä ite olen 33v ja mies 37v. Asustellaan Vantaalla.
Ollaan kerrottu jo melkeenpä kaikille et meille tulee vaavi ja tänään sit ilmotettu et kuukaus katos kummasti mun raskaudesta :D
Tämä nyt aluksi. Ihanaa odotusta kaikille muillekin ja hyvää syksyn jatkoa :)
Minni kera kuusikon ja masuvaavin 15+4