Voiko pettämisen jälkeen elo jatkua?!
Itse olen se suuri paska ja kolmenvuoden kotonaolon jälkeen töihin mennessäni minut valtasi joku " olen niin ihana, että saan kenet haluan ja kaikki haluavat minua" miesvaltaisessa työpaikassani menivät jyvät ja akanat sekaisin ja löysin itseni tilanteesta josta en olisi ikinä kuvitellut löytäväni = ( Rakastuin työkaveriini ja se oli sellainen klassinen pikkujoulu-sutina(ei sänkyyn menoa), joka olisi jäänyt omaan arvoonsa, mutta minä kuvittelin jonkin aikaa häntä elämäni muutoskohdaksi (30 kypän kriisikin päällä). No, sitä hän ei todellakaan ollut vaan 3 lapsen ja vaimon omistaja ja minäkin tulin tajuihini sitten lopulta. Itseni siinä lähinnä nolasin, kun tarjosin itseäni miehelle joka ei olisi vähempää voinut olla kiinnostunut.
Ehdin jäädä ikäväkseni/rehellisyyden nimissä kiinni, tekstiviestissä kommentoin asiaa ystävälleni ja mieheni luki viestin = ( Hän sai kauhean kohtauksen ja minä tunsin itseni täysin arvottomaksi ihmiseksi. Asiasta juteltiin ja sovittiin, että yritetään vielä. Nyt ovat lähi viikot ja kuukaudetkin olleet yhtä helvettiä! Minä olisin valmis jatkamaan ja unohtamaan menneet, olen pääni selvittänyt, haluan jatkaa ja uskoa tulevaisuuteen mieheni kumppanina. Hän märehtii asiaa, tiuskii ja on muutenkin oudolla tuulella kokoajan. Kiroilee, ei viitsi tehdä muutakuin maata sohvalla ja heittelee ajatuksia tyyliin, pitäis varmaan minunkin hommata uusi vaimo ym. ne ovat muka vitsejä, mutta nyt tässä tilanteessa ei paljoa naurata = ( Vuoronperään hän rakastaa minua kovasti ja sitten taas ei. Vuoronperään puhutaan erosta ja sitten taas yhteisestä yrityksestä. Kauanko tätä kannattaa jatkaa? Mitä apuja voisimme antaa itsellemme? Onko ketään teistä selvinnyt tällaisesta tai edes joku tuttunne? Minä näin todellakin edessäni meille ne talot ja lisää lapsia ja vanhuuteen saakka elämämme yhdessä, itsehän ne pilasin, mutta eikö minulle jää koskaan enää mahdollisuutta korjata asioita?! Miten voin ne korjata? Meillä oli hyvä elämä, voiko se näin yhtäkkiä olla piloilla?
Minusta tuntuu, että hänen miehinen egonsa tässä lähinnä kärsi eniten. hän on tyypillinen alfa-uros, joka johtaa perhettä ja minuakin kai. Hän vaan pyörittelee mielessään, että mitä kaikki ajattelevat hänestä jos hän antaa minulle anteeksi, esim. työkaverisi varmasti nauravat hänelle hänen selkänsä takana, että sekin munaton antaa vaimolleen anteeksi mitä vaan...?! Hän sanoo myös ettei voi arvostaa enää itseään jos jatketaan. Kuitenkaan hän ei ole asuntoakaan hommannut ja häipynyt. Mihin tämä johtaa?!
Olemme olleet sata vuotta yhdessä, koko aikuis-ikämme, nyt hän on varmasti hukassa kun minusta ilmeni tällaisia piirteitä.
Olen niin surullinen, että mokasin, mutta ihmisiä tässä vaan ollaan ja nyt suren tätä tilannettamme = ( Auttakaa, miten tästä eteenpäin????
Kommentit (11)
Oma mieheni jäi kiinni joulukuussa tekstareista työntekijänsä kanssa(mies yrittäjä).. viestit oli jotain amorinnuoli paskaa ja kyllä vedin sellaiset skitsot, että ei tosikaan! Mies oli vastannut naisen kuvaviestiin myös - ei toivotulla tavalla. Koskaan aikaisemmin en ole kajonnut mieheni puhelimeen, mutta onneksi vaistot pelaa(sen vaan vaistoaa, kun toisen tuntee). Ja onneksi.. sainpahan tehtyä lopun siitäkin pelleilystä, olivat kuulema vaan läheisiä ystäviä.. ei seksiä, ei ihastumista edes.miehen kanssa käyty vakavat keskustelut ja hän kirkkain silmin väittää, ettei tapahtunut mitään.Tulipa sitten kallis tekstari, samantien ilmoitin miehelle, että huomenna ei se nainen ole enää duunissa hänellä,tai saa kerätä kamansa.. mun kanssa ei pelleillä suhde asioissa!!
Turha ruikuttaa -ap miehesi käytöstä, kun itse teet väärin, tai teit väärin!Todennäköisesti tulet itsekin petetyksi viellä ja olet sen ansainnut..
Ymmärrän täysin kannanottosi, varmasti asemassasi tuntisin samoin. On valitettavaa ja elämää, että kaltaisiamme paskoja on maailma pullollaan. Ja joskus elämä vielä kohtelee meitä niiiiiiin epäreilusti. Se ei kuulu minulle ei tipan tippaa, mutta mitä ajattelet pelastavasi sillä, että puutuit tähän henkilön irtisanomiseen? Minusta kiusaukset pitää pystyä voittamaan itse ja lopettamaan jos kerran on päättänyt niin. Jos alat vahtimaan, saat aina vahtia. Tulee uusia kiusauksia, tuskin jää ainoaksi. Minä en olisi ikinä suostunut siihen että minua aletaan kontrolloimaan, vaikkakin olen " hairahtanut" . Sellaisesta parisuhteesta ei minun mielestäni tule mitään, jossa jatkuvasti vahditaan ja kontrolloidaan. Ja itsensä siinä tekee jo puolison työpaikallakin naurunalaiseksi jos alkaa miestään vahtimaan. Minusta ainakin tällaiset ns varmistelijat jotka kulkevat puolisojaan vahtimassa herättävät kysymyksen, miten hyvä parisuhde niillä oikein voi olla, kun tuollaista täytyy harjoittaa. Sivistyneempää on mielestäni hoitaa kahdenkesken kahdenkeskiset asiat ja nostaa päätään ulkomaailmalle.
Kaikki parisuhde-ongelmat ovat kahden ihmisen välissä, ei ulkopuolisissa tekijöissä, ei koskaan. Kotioloja vaan tutkailemaan ja vastaukset löytyvät sieltä.
kun kiireellä sen kehiin heitin! Ensinnäkään en ole koskaan kytännyt miestäni, luottamus oli sataprosenttinen vuosia, olemme asioista aina puhuneet siihen sävyyn ja luottamus on ollut vahva ja olen aina uskonut siihen, ilmeisesti niin täydellisesti, että jouduin helvetilliseen kriisiin tämän asian tiimoilta.. ja koin sen helvetin loukkaavana. Avioliittomme on hyvä ja rakkauden täyteinen, se näkyy sanoin ja teoin.Mieheni mukaan hänen ja naisen välille kehittyi läheinen ystävyys suhde, ilman mitään muita tunteita..ainakaan mieheni puolelta.Luottamusta on tässä mielentilassa vaikeaa hakea ja ei tiedä mihin uskoa.Olen myös jutellut naisen kanssa.. ja hän puhuu samaa kuin mieheni. Työpaikalle hän ei olisi enää edes halunnut .. enkä ihmettele tälläisen shown jälkeen.Minun mielestäni on helvetin oikein vaihtaa maisemaa.Vai pitäisikö ruveta kaveeraamaan tämän naisen kanssa?Tule sitten kirjoittamaan reagtioistasi, kun olet itse samassa tilanteessa. Pettäminen on henkisesti hirveä loukkaus toista kohtaan, varsinkin, kun on luottanut satalasissa..tämän verranko minua arvostettiin??Herättää kysymyksiä..vielä kun saisi jostain vastauksia.
Ihastuit siis työkaveriin, tai omien sanojesi mukaan rakastuit. Hmmm... Onko sinulla vielä tunteita häntä kohtaan? Jos ei, niin kyse on varmaan enemmän ihastumisesta. Ehkä voisit selittää tämän asian miehellesi? Kyllähän nyt ihmiset avioliiton ulkopuolisiin kohteisiin ihastuu avioitumisen jälkeenkin. Yleensä vaan märehditään asia itsekseen, eikä olla yhtä toimeliaita, kuten sinä. :) Aika helpottaa ja monesti huomaa, ettei se ihastumisen kohde mikään ihmeellinen tapaus ollutkaan, vaan oma mies voittaa. Onneksi ihastumisen kohteesi tajusi vetää hihnat kiinni, ettei käynyt pahemmin. Toisaalta, oletko tyytyväinen nykyisessä suhteessasi, vai kaipaatko ehkä jotain enemmän? Jatkuvilla loukkauksillaan miehesi ei ainakaan suhdettanne paranna. Itse suuntaisin varmaan ammattiapua hakemaan, jos halua suhteen jatkumiseen löytyy molemmilta.
Olen miettinyt paljon mikä tekooni johti. Olen ollut aina työelämässä ja ennen raskaaksi tuloa olin hyvin naisvoittoisessa paikassa pari vuotta. Sitten taksisin työelämään ja miesten pariin, miten se hivelikään itsetuntoani. Kehuja ja flirttiä, jokapuolelta ja kokoajan. Minä sokaistuin uskomaan sellaista elämää todeksi. Olin myös turvallisesti kotona kolme vuotta ja elämääni kuului ainoastaan lapseni ja koti. Mieheni kulki paljon omia menojaan ja harrastuksiaan. Se oli silti elämäni onnellisinta aikaa. Kumpa vielä jonain päivänä saisin takaisin saman tunteen ja tilanteen. Lisäksi meillä oli todella paljon yhteisiä vuosia takana. Ollaan tavattu, kun olin kuusitoista ja hän samoin. Ehkä oli kyse jostakin kyllästymiseen verrattavasta tilastakin. Näiden kahden edellämainitun lisäksi oli vielä raha-ongelmia, miehen masennusta työpaikoistaan ja hänen työttömyytensä vielä sitten päälle kaiken sen. Kuvailin hänelle itselleenkin, että koin elämäni sellaiseen umpikujaan josta oli vain päästävä pois. Kuvittelin kriisisessä mielessäni, että tämä " tilanne" pelastaa minut kaikelta paskalta jota ympärilläni oli ja " hän" pelastaisi minut uuteen parempaan elämään. Kunnes heräsin! Apua mitä olenkaan tehnyt ja mitä kuvitellut?!!!
Ja sitten koko pommi räjähtikin jo käsiini, enkä pystynyt enää peruuttamaan. Se mitä tässä keskustelussa joku kaltoinkohdeltu totesi, sitä saa mitä tilaa. Näin siinä taisi käydä.
Se, että joku tuomitsee täysin kaltaiseni ja kehtaa vielä väittää, että kaikki kotona hyvin ja parisuhteessa ja elämässä muutenkin ja että yhtäkkiä tulin petetyksi tai jätetyksi, ei kyllä ihan varmastikaan pidä paikkaansa. Olen niin paljon kulkenut ilman miestäni ja nähnyt vaikka mitä uroita, koskaan mielessäkään käymättä petos, silloin kuin kaikki oli hyvin ja me kaksi vahvoina onnestamme. Elohan ei toki aina ole onnea, eikä se oikeuta silti sikailuun, mutta edesauttaa kyllä.
Monta asiaa olen tässä kamalassa tilanteessa oppinut, mutta yksi niistä on se itseäni armahtava tieto, me olemme vain ihmisiä. Ja toinen mikä on mielessäni, on se, että kakkua ei voi sekä säästää, että syödä.
Sitä vaan en pysty käsittämään/hyväksymään jos en koskaan saa mahdollisuutta uusintaan ja elämän jatkumiseen mieheni kanssa = (
mutta siihen vastaisin kun kyselit että milloin mies oikein on valmis jatkamaan vastaisin.
se riippuu ihan miehestäsi. eihän tuosta ole aikaa kuin max kolme kuukautta! se on todella lyhyt aika käydä läpi prosessi jossa romuttuu ihannekuva puolisosta, pitää järjestellä oma päänsä uudestaan ja tehdä se päätös että ei enää näkyvästi kipuile. luottamuspula tulee varmasti miehesi suunnalta jatkumaan vielä kauan ja joudut sen ansaitsemaan takaisin. näkisin asian niin että se joka pettää niin saa kyllä nöyränä vaan hyväksyä sen toisen kipuilun ja pahan olon ja puhua puhua puhua vaan niin kauan kun toinen haluaa. se taitaa olla ainoa tapa selvitä. ja onhan paljon niitäkin pareja jotka eivät pettämisen yli pääse.
mutta juu. sinuna alkaisin miettiä että millon tää loppuu kun aletaan puhua asian jauhamisesta vuosissa. koita roikkua mukana vaan ja tee kaikkeasi että mies vakuuttuu siitä että hän on rakkain. et oikein ole siinä asemassa että voisit alkaa vaatia mieheltäsi oikein mitään.
sinä, et kai oikeesti usko että miehesi joo vain tunsi syvää ystävyyttä tän naisen kanssa??
tottakai on tapahtunut muutakin, ei nainenkaan muuten olisi halunnut ja äkkiä pois kuvioista.
voimia sinulle....
ja ap, toivon että saatte asianne kuntoon, mut itse en usko pettämisen jälkeiseen parisuhteeseen. sori.
asiat on käyty juurta jaksain.Tottakai se on vaikeaa koittaa uskoa, mutta kaikki mitä nyt on käyty läpi, niin alan uskomaan.Uskon, että mieheni olisi tunnustanut... nainen oli ihastunut, siitä ei ole epäilystäkään.Sitä en tiedä miten syvästi, mutta kuitenkin!Nainen sen verran herkänpuoleinen,ettei olisi pystynyt firmassa työskentelemään, koska olisi joutunut näkemään siellä myös satunnaisesti minua.. kaikki tälläiset parisuhde häslingit ei aina mene pettämiseksi automaattisesti!!! Minä vaadin miestäni pistämään naisen pois samantien, ei olisi sitä tehnyt muuten..en antanut vaihtoehtoja!
Sanoit että sinä olisit jo valmis yrittämään uudelleen ja haluat uskoa yhteiseen tulevaisuuteenne. Mies sen sijaan ei, kiukuttelee ja äyskii jne...
Käsitin että tämä " pettäminen" on tapahtunut viime vuoden jouluna, eihän siitä siis ole kuin muutama hullu kuukausi. Mikä on saanut sinut päättämään että menneet ovat menneitä, myös miehesi puolesta? Sanonpa suoraan että ei kannata " pettyä" jos miehesi vielä kymmenen vuoden päästäkin kaivaa asian esille, erityisesti riidan yhteydessä. Asiaa vielä pahentaa se että tämä tapahtui silloin kun hän olisi tarvinnut sinun tukeasi eniten. Se ihminen joka oli hänen elämänsä peruskallioita, potki häntä päähän kun hän makasi murtuneena maassa. Sitä luottamusta et taatusti saa takaisin samanveroisena mitä se ennen oli!
Sinun miehesi tarvitsee aikaa, aikaa, aikaa ja vielä kerran aikaa. Joillakin asian yli pääseminen voi kestää vuoden, jotkut eivät ikinä. Ymmärrän täysin että hän purkaa suruaan ja vihaansa sinuun, sinähän tämän tilanteen olet aiheuttanut. Sinun ei kuitenkaan voida vaatia alkavan " kotiorjaksi" ts. olevan joo, tottakai KAIKKEEN mitä mies saa päähänsä sinulta ehkä vaatia. Nämä asiat pitää myös selvittää ihan muualla kuin lasten kuullen. Lapset kyllä vaistoavat tilanteen, mutta heille ei ole hyväksi kuulla varmasti asiaan liittyvää voimakasta ja rumaa kieltä. Alkuun hän myös kontrolloi ja kyttää menemisiäsi hyvinkin tarkkaan. Samoin käy puheluille ja tekstiviesteille.
Kuinka kauan sinä tätä kestät, no se on ihan sinun oma asiasi. Loputtomiin sitä ei kuitenkaan kannata sietää.
Minä olen kyllä ap:n kanssa erittäin samaa mieltä siitä, että parisuhteen retuperällä oleminen ja muut perheen ongelmat edesauttavat koheltamista sen ulkopuolella, etenkin jos olosuhteet olivat noinkin otolliset. Mutta ihmiset ovat erehtyväisiä ja on tosi hieno juttu, että olet armollinen itsellesi, anteeksi pitää osata antaa myös itselleen. En silti vähättele tapahtunutta, sillä minua ainakin loukkaisi miehesi sijassa eniten se, että olit valmis suunnittelemaan uutta elämää uuden ihastuksen kanssa.
Olisiko tauko paikallaan? Lapset siinä tietysti joutuvat myös pyöritykseen, mutta niin kuin joku jo kommentoi, he aistivat tilanteen muutenkin. Tauko voisi taas avata miehesi silmät näkemään suhteenne hyvät puolet. Mitä miehesi siitä tuumaa, jos ehdottaisit hänelle omaa aikaa? Ei tämä tauko tietenkään ainut hyvä ratkaisu ole, mutta tilanteen läpikäyminen perusteellisesti on varmasti paikallaan. Kysy mikä ratkaisu olisi miehesi mielestä nyt paras ja auttaisi häntä tapahtuneen jälkeen?
toiset selvinneet, toiset ei. Mutta mielestäni sinulla on niin vahva asenne mukana ja niin tyhmä, tavallaan pikkuinen syrjähyppy takana, että kyllä luulisi kaiken vielä kääntyvän hyväksi. Mitä jos kirjoittaisit kaikki tunteesi paperille, kertoisit miehellesi, kuinka tärkeä hän sinulle on ja miten paljon kadut typerää käytöstäsi. Itse olen vähän samanlainen kuin miehesi ja minuakin aina ensimmäisenä alkaa arveluttamaan kavereiden ja muiden ihmisten ajattelu, typerää, tiedän, mutta sille ei vaan voi mitään ja se taitaa todella olla miehelläsikin mikä vie eniten aikaa tässä asiassa, mutta jos sitä vaan pystyisi miettimään, että senkö takia heittää koko yhteinen tulevaisuus hukkaan.
Miehesi syyttelyt ja tietyllä tavalla masentuneisuuskin kuuluvat asiaan, lisäksi taitaa olla viisainta puhua asiasta monen monta kertaa, kyllästymiseen asti. Sinulle tilanne on harvinaisen selvä, olet saanut omat ajatuksesi kuntoon, mutta miehellesi ne ovat vielä epäselviä ja avoimia kysymyksiä riittää, vielä vuosienkin jälkeen. Luottamuksen takaisin saaminen on hidasta hommaa, mutta uskoisin sen kannattavan. Kärsivällisyyttä ja kärsivällisyyttä, sitä jos mitä tarvitset. Näytä miehellesi kuinka tärkeä hän on ja koittakaa aloittaa kaikki alusta puhtaalta pöydältä, kenties jonkun romanttisen lomamatkan, tai vaikka kylpyläviikonlopun puitteissa.
Toivottavasti saatte asiat kuntoon ja jaksatte uskoa huomiseen!
Voimia!