Kyllä ärsyttää. Miksi kaikki haluavat että kolmas lapsemme olisi
tyttö ?!! Itse en todellakaan ole kolmatta kertaa raskaana sen takia, että mahdollisesti saisimme tytyön, kahden pojan jälkeen. Pääasia on että ylipäätään olen raskaana. Ja itselläni on ollut koko raskausajan "poikaolo". Muutaman viikon päästä se kyllä selviää kumpi sieltä tulee.
Kommentit (32)
Meille esikoinen tyttö ja vauvaa odottaessani eräät äänekkäästi odottivat poikaa. Minulle sukupuolella ei ollut väliä. saimme tietää odottvamme poikaa ja kerroimme läheisille, että saavat innoisaan odotella. Aika lähellä laskettua aikaa, mies oli työreissulla. Eräs sukulainen sanoi, että kyllä miestä varmaan harmittaisi, jos synnytät hänen ollessa reissussa, nyt kun poikakin on tulossa. Tytön olisin voinut hänen mielestä käydä synnyttämässä miehen ollessa työreissulla.
Voit lohduttautua ajatuksella, että noin ajattelevat ihmiset ovat yksinkertaisia - eivätkä omassa vajavaisuudessaan näe omaa yksinkertaisuuttaan. Kuinka voisivatkaan nähdä? Jos on lusikalla annettu, ei voi nähdä, mitä isossa kauhassa on.
"Anna heille siis anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä ajattelevat".
voi olla vain jutustelua. Ihmisistä on kiva arvuutella kumpi on tulossa, eikä siinä ole mielestäni mitään pahaa.
Saahan muitakin asioita elämässä toivoa, muttei asiat aina mene toivomusten mukaan. Miksei siis sukupuoltakin saisi toivoa. En usko, että tyttöä toivova ja pojan saava, rakastaisi lastaan yhtään vähempää ja usein nämä toiveet unihtuvat, kun lapsi kasvaa ja hön on ihana ja valloittava omana itsenään.
Älkää raskaana olevatkaan olko niin tiukkapipoisia, ettei sukupuolesta voisi ollenkaan keskustella tai sitä arvailla. Olisiko se kivaa, ettei teidän raskauteen kommentoitaisi mitenkään???
Ei mua häirinnyt ollenkaan se että toista odottaessani, mulle sanottiin että, "oispa se poika", esikoinen oli siis tyttö.
Poika me saatiin ja sitten kuultiin että, "no, nyt ei tartte tehdä lapsia enää kun on tyttö ja poika". Ei sekään mua häirinnyt. Jokainen tuumaa tavallaan. Mä odotan nyt kolmatta.
Voit lohduttautua ajatuksella, että noin ajattelevat ihmiset ovat yksinkertaisia - eivätkä omassa vajavaisuudessaan näe omaa yksinkertaisuuttaan. Kuinka voisivatkaan nähdä? Jos on lusikalla annettu, ei voi nähdä, mitä isossa kauhassa on."Anna heille siis anteeksi, sillä he eivät tiedä, mitä ajattelevat".
toki sä voit lohduttautua millä haluat, mutta älä nyt rupea marttyyriksi, iso ihminen!
Kun jotkut kommentoivat heti vauvan synnyttyä, että nyt sitten sitä xxxx tekemään!
Juuri syntynyt ihana vauva ei kelpaa, heti pitäisi alkaa tekemään uutta, jos vaikka tulisikin sitten sitä oikeaa sukupuolta.
Pakko vielä kirjoittaa, että meille on siis jotkut ihan suoraan sanoneet, että senkö takia oot vielä raskaana, että saisit tytön. Minusta se on kyllä loukkaavasti sanottu, kun ei ole ollut edes helppoa tulla raskaaksi. Näille ihmisille ei aina tiedä mitä sanoisi kun itse niin hämmästyy.
Just tänään naapuin mummo tuli sanomaan, kun oli kuullut että olen raskaana, että: "Jaa, poijan tekoon sitten rupesitte". Meillä siis kaksi tyttöä. Sanoin suoraan, että eikun tytön. Minä EN halua poikaa, mutta siihenhän ei tietty voi vaikuttaa.
Kauhee haloo nousee siitä jos TOIVOO jompaa kumpaa. Kaksi kaveria, joilla on pelkästtän poikia, alkavat heti toitottamaan, kun sanon toivovani tyttö, että: "pääasia, että on terve:.Jotku ei saa kumpiakaan, ja blaa,blaa" Joo, joo. Kyllä minä sen pojankin laitokselta sitten mukaan otan, ei huolta= )
et kai 27 ole numero 11?
huh huh
miksi olisin? enkä mä myöskään marttyriksi ole rupeamassa niin kun 27 kai kehotti - olen iso ihminen :-) ja onnellinen kaikista lapsistani... mutta tää av nyt on ainoa paikka missä voin näitä asioita ylipäänsä sanoa.
11
[i
Ei mua häirinnyt ollenkaan se että toista odottaessani, mulle sanottiin että, "oispa se poika", esikoinen oli siis tyttö.
Poika me saatiin ja sitten kuultiin että, "no, nyt ei tartte tehdä lapsia enää kun on tyttö ja poika". Ei sekään mua häirinnyt. Jokainen tuumaa tavallaan. Mä odotan nyt kolmatta.
Ei muakaan haitannut niinkään vielä tokan kohdalla utelut - silloin jopa selvitin vähän etukäteen kumpi tulee. (nyt en halua tietää etukäteen, koska haluan nauttia täysillä raskaudesta - ja sitten kun lapsi syntyy se onkin tietty rakas oli mikä vaan).
Mutta kolmannen, ja nyt NELJÄNNEN kohdalla kyllä ärsyttää jo...
Ne paineet vaan kasvaa, etenkin jos vielä itsekin jostain haaveilee - niin siksi ne utelut sattuu.
Onhan sekin vaan "mukavaa harmitonta jutustelua" kun nuorilta pareilta kysellään lapsen tekoaikeita - jotkut kertoo lapsettomuudestaan suoraan, toiset taas ei halua kertoa, ja varmaan tuntuu ikävältä aina kun joku asiaa "harmittomasti tiedustelee".
11
Halusimme kolme lasta. Rikastuttavaahan tämä kieltämättä on, kun on molempia sukupuolia.