Voiko raskaana oleva olla SEKSIKÄS alusvaatteissa? Miehet?
Kommentit (5)
olen pitkä, hoikahko ja muodokas nainen ja en ainakaan minä ollut raskauden aikana miehestäni erityisen seksikäs. Ihan sama millaiset seksihepeneet sitä päällä olisi ollut. Mieheni mielestä nainen on raskaana iso hautomo, eikä hänellä ainakaan ole kahden odotuksen aikana mitenkään hormonit hyrränneet:) Suurin osa tuttavieni miehistä on sanonut samaa vaimoistaan, kun ovat odottaneet.
pääasia, että tuosta pystyy avoimesti kumppanin kanssa puhumaan. Ei minun itsetuntoni ainakaan saanut vaisusta seksielämästä kolausta raskauksien aikana, vaan aikansa kutakin:)
Keskimäärin miesten mielestä lihava nainen ei ole kovin silmiähivelevä näky, ei raskausaikanakaan. Sen sijaan hoikka nainen näteissä alusvaatteissa (ei niitä mahan yli vedettäviä karseita mummokalsareita!!!) ei juurikaan muutu vähemmän seksikkääksi siitä, että edessä on potkupallo.
Tällaisen vastauksen sain, kun tein pienen kyselykierroksen tässä ympärillä istuvien 3 miehen keskuudessa. : )
jos koet olevasi seksikäs niin se heijastuu sinuun. olit sitten lihava tai laiha raskaana tai et.
Kyllä voi.