IL: Pörssisähkön hinta nousee Syy mysteeri
Ketju aiheesta poistettiin aiheetta. Avataanpa uusi:
"Kantaverkkoyhtiö Fingridin markkinaratkaisujen yksikön päällikkö Maarit Uusitalo on huomioinut, että Suomi ei ole ainut, jolla pörssisähkön hinta on maanantaina korkealla.
Tämä korkea hinta on nyt isommalla alueella. Näillä samoilla tunneilla Etelä-Ruotsissa, Saksassa, Etelä-Norjassa ja Baltian maissa on hintapiikkiä, Uusitalo kertoo.
Tällaiset hinnat eivät ole hirveän tyypillisiä, mutta hintavaihtelu on tällaisessa nykyjärjestelmässä tavanomaista.
Hän ei osaa sanoa yksittäistä syytä sille, mistä poikkeuksellisen korkeat hinnat johtuvat.
Ilmeisesti tuotannon ja kulutuksen tasapaino on nyt sellainen, että aamuna on luultavasti tuuli laantunut vähän muuallakin, ja sitten kulutus on noussut."
Eli ASIANTUNTIJA ja markkinayksikön päällikkö ei tiedä miksi hinta pomsahti?
Ei tuolla Fingridin kartalla näyttäisi olevan mitään ongelmaa tai pulaa sähköstä.
Miksi tämä aihe sensuroidaan?
Kommentit (29)
Muistakaa maksaa myös siirtomaksut. 90-luvulla sähkö siirtyi ilman masua, nyt se on vaatii maksun muuten se ei viitti siirtyä.
Tänään ei tuule. Eilen ennustettiin että ei tuule---> Tänään on kallista sähköä. T: Klikin säästäjä.
Kun tuulee normaalisti, sähkö on ollut lähes ilmaista. Ei tämä ihan normisukankuluttajan mielestä järkevää liiketoimintaa ole, mutta pörssisähköasiakkaana olen siitä hyötynyt jo vuoden verran. Sisältää riskin isosta menoerästä, mutta näillä mennään.
Vierailija kirjoitti:
Tänään ei tuule. Eilen ennustettiin että ei tuule---> Tänään on kallista sähköä. T: Klikin säästäjä.
Kun tuulee normaalisti, sähkö on ollut lähes ilmaista. Ei tämä ihan normisukankuluttajan mielestä järkevää liiketoimintaa ole, mutta pörssisähköasiakkaana olen siitä hyötynyt jo vuoden verran. Sisältää riskin isosta menoerästä, mutta näillä mennään.
Oletko laskenut millaista keskihintaa olet maksanut pörssisähköstä? Oma tulokseni vuodelta 2024 on jo ylempänä kirjoittamani 3.04€/kk + 5.80snt/kWh (yht. 304€ / 4623 kWh), ilman että sähköä on säästetty millään muilla tavoin paitsi että aivan pahimpina piikkipäivinä (noin 4-5 kertaa viime vuonna) sauna vaihtui suihkuun.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Ei tuolla Fingridin kartalla näyttäisi olevan mitään ongelmaa tai pulaa sähköstä."
Ei näy ei. Paitsi että tänään on kylmempää kuin eilen, ja eilisen 6:sta tuuligigawatista on nyt poistunut 4.8 GW, eli rohkee kolmasosa koko sähköntuotannosta. Tilalle on jouduttu käynnistämän mm. 1.4 GW "yhteistuotantoa", joka arvatenkin on paljon kalliimpaa kuin tuulivoima.
On tämänyt taas, että näin helposti tarkistettavia asioita pitää isoille ihmisille selittää. Mutta onhan mouhottaminen joillekuille mukavampaa kuin silmien avaaminen.
https://www.fingrid.fi/sahkomarkkinat/sahkojarjestelman-tila/
Ehkä voisit käydä pitämässä kurssin tuolle Fingridin markkinapomolle?
Lähden heti. Eihän tuo tiedä mitään!
No vastaus tuli alussa, kun ei tuule. Sellaista se tuulisähkö tuppaa olemaan. Sen lisäksi tuulisähkö on markkinahäirikkö, eli se on halpaa, kun tuulee ja tekee muista energiamuodoista kannattamatonta. Yksipuolinen sähköntuotantoprofiili altistaa heilahteluille.
aurinkovoimaa tänään max 111 MW
teslan teho 0,75 MW
111/0,75=148 huikeat teslaa
Vierailija kirjoitti:
aurinkovoimaa tänään max 111 MW
teslan teho 0,75 MW
111/0,75=148 huikeat teslaa
Tätä aurinkoenergian rakentamista lähelle napapiiriä en ymmärrä laisinkaan. Johtuuko "aurinkosähköbuumi" siitä, että valtio subventoi tuotantoa? Paljonko se oikeasti tuottaa ja kattaako edes tuotantokustannuksia?
Ei ole tarvetta. Nuo näkee omilla silmilläänkin. Tietenkin jos mieluummin uskot, että sähkön hintaa nostaa pilluminati kaavut päällä salaisessa kokouksessaan lapsiuhien verta juoden, niin käyhän sekin.