Lue keskustelun säännöt.
Te jotka olette laittaneet välit poikki ystävän kanssa, tahtoisin rehellisen vastauksen. ov
01.03.2007 |
Onko koskaan käynyt " kaduttamaan" , kaipaatteko tätä ystävää koskaan? Tekisikö koskaan mieli sittenkin soittaa ja kysäistä mitä kuuluu?
Minä sanoin ystävälleni kohta 2v sitten etten enää jaksa häntä, syy ei ollut ystävässä vaan monissa muissa asioissa jotka vaan kiteytyivät ja kun niin paljon ahdisti niin annoin mennä. Ystävä yritti pari kertaa soitella mutta olin todella tyly. Mieheni kun ei tästä ystävästäni pitänyt koska hän vei aikaani liikaani enkä jaksanut enää alkaa miehen kanssa tappelemaan.
Nyt alkaa olemaan tosi ikävä tätä ihmistä, hän on ollut ystäväni lapsuudesta asti enkä voinut kuvitellakaan kuinka rankkaa on elää ilman häntä.
Ylpeyteni ei vaan anna periksi että soittaisin, laittaisin viestin, kirjeen tms.
Olen yrittänyt mielessäni keksiä kaikkia asioita joista vihata häntä ja jolla puolustelisin itselleni sitä että " lemppasin" hänet. Mikään vaan ei tunnu siltä että oikeasti olisi syytä. Silloin kun sanoin että en halua olla enää tekemisissä luulin että hän kuitenkin tulisi käymään ja soittaisi ja kun tämän teki niin jotenkin sain oikein virtaa alistaa häntä lisää enkä tosissani ajatellutkaan mitä teen. En voinut kuvitellakaan että sanani saisivat pysyvää vahinkoa aikaan, vaikka tiedän että jos joku sanoisi tai tekisi mulle samoin, en haluaisi koskaan kuullakaan ko. ihmisestä.
Mitä teen? Mitä te muut olette tehneet? Kärsinkö itse aiheuttamistani seurauksista vai nielenkö ylpeyteni ja soitan? Tosin luulen että ennemmin tai myöhemmin tämä ystävänikin ottaa yhteyttä. Viime soitosta on nyt 1.5v, odottelenko vielä? Jos odottelisin niin mun ei tarvisi menettää kasvojani eikä kukaan pääsisi sanomaan eikä ajattelemaan että " matelin" takaisin.
Kommentit (30)
sulla taitaa olla jokin ongelma. taidat olla se sama joka tuolla vittuili muissakin ketjuissa. ilmoitampas viestisi häirikkölistaan niin pistetään pois koko tyyppi täältä rähisemästä
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mietin, että olisiko sittenkin pitänyt poikkaista lopullisesti välit lapseni kummiin, kun meille tuli eka iso riita muutama vuosi sitten.
Ystävyys ei koskaan palaa ennalleen. Ja loukkaannun uudelleen ja uudelleen hänen alentuvasta tavastaan viestiä kanssani. Luultavasti molemmat pidämme toisiamme vaikeina tapauksina.
Ei ollut mikään lapsuuden ystävä eikä edes varsinainen ystävä, kaveri pikemminkin. Huomasin, ettei meillä ollut mitään yhteistä. Nyt en ole kuullut hänestä mitään varmaan 5 vuoteen.
varmaankaan en ole vielä tarpeeksi yksinäinen...
Jos ystäväni soittaisi, olisin enemmän kuin onnellinen ja pyytäisin anteeksi mutta itse en ota yhteyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ensimmäisessä tapauksessa voin ymmärtää syitä ja näen vikaa itsessänikin, toinen on jäänyt täydelliseksi mysteeriksi. Jos kumpi tahansa näistä tyypeistä nyt ottaisi yhteyttä ja haluaisi selvittää asiat tai jatkaa siitä mihin jäätiin, niin epäilenpä, että ei onnistuisi. Minusta on suorastaan halpamaista katkaista välit, ainakin täysin selittämättä, kuten jälkimmäisessä tapauksessa minulla. En halua olla enää tekemisissä sellaisten ihmisten kanssa. Itse tykkään, että ongelmista pitää puhua, vaikka riidellä, mitä tahansa, ja jos ei muu auta niin sopia että nyt pidetään vähän välimatkaa.
Mutta kirjoita ihmeessä kirje. Sillä keinoin saat ainakin kakaistua ulos kaiken mitä haluat, ilman että toinen paiskaa luurin kiinni tms. Ehkäpä tämä ihminen on anteeksiantavaisempaa sorttia kuin minä.
Olimme todella hyvät ystävät, olleet vuosia. Hän oli kuitenkin hankala luonteeltaan (kaikki mulle heti jne.) ja aikuistuttuamme en enää jaksanut olla aina se joustaja. Yritin jossain vaiheessa ottaa häneen uudelleen kontaktia, mutta hän koki sen vain hyväksikäyttönä puoleltani. Nyt en ole nähnyt häntä useaan vuoteen. Välillä ajattelen häntä ja mitä hänelle mahtaa kuulua. En kuitenkaan aio ottaa yhteyttä. Toivon hänelle kuitenkin kaikkea hyvää!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikös tämä tilanne ole nyt se, että SINÄ olet loukannut häntä, laittanut välit poikki, joten SINÄ olet anteeksipyynnän velkaa? Minkä ihmeen takia sun pitäisi odotella ex-ystäväsi yhteydenottoa kasvojen menettämisen pelossa? Onko omien virheiden myöntäminen ja anteeksipyytäminen kasvojen menetys? Ei ole, vaan ensimäinen edellytys sille että ystävyydellä on edes mahdollisuuksia palata ennalleen. Tuo, että mieluummin odottelisit ystäväsi aloitetta, kertoo siitäettä haluaisit edelleen jotenkin alistaa häntä, pysyä niskanpäällä.
Minä jätin yhteydenpidon kokonaan n. 4 vuotta sitten ihmiseen, joka oli minulle nuoruudessa ajoittain todella läheinen - ja kyllä myös voisi sanoa, että rakas ystävä.
Ajoittain olen katunut, mutta silloin minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa, kuin katkaista välit - en olisi (henkisesti) jaksanut ottaa vastaan enempää =o(. Tämä ystäväni oli monien mielestä leuhka, minua se ei häirinnyt niinkään, ennenkuin todella ymmärsin, että meidän ystävyytemme perustui sille, että hän puhuu ja minä kuuntelen. Olin aina tapaamisemme jälkeen aivan loppu, se ystävyys ei antanut enää mitään minulle, ikäänkuin kadotin itseni aina hänen seurassaan - hänen seurassaan olin olemassa vain häntä varten.
Minun oli ihan pakko katkaista se ystävyys, juuri siten, etten enää vain vastannut viesteihin / puheluihin =o/. Päätös ei ollut helppo, sillä tietyllä tavalla kuitenkin tykkäsin (ja vieläkin tykkään) tuosta ex-ystävästäni todella paljon, hänessä (niinkuin jokaisessa) oli myös paljon hyvääkin. Sitä hyvää, ja niitä ystävyytemme hienoja asioita, minulla on kyllä ikävä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
mutta muuten vaan: miksi et selittänyt ystävällesi mitään? Tai miksi et puhunut hänelle jo aikoja sitten, että ystävyytenne ahdistaa? Oletko sellainen ihminen, joka ei osaa käsitellä ystävyyssuhteissaan mitään negatiivista, kestä riitelyä? Tällainen nimittäin oli se minut lempannut ystävä. Kasasi kasaamalla sisälleen vuosien saatossa kaiken, mikä minussa ja elämäntavoissani ahdisti, ei koskaan pihahtanutkaan mulle, ja sitten lopulta, sinänsä mitättömän pikku konfliktin yhteydessä - POKS koko kupla rikki. Hetkessä ymmärsin, että tämä ihminen ei koskaan ollutkaan hyväksynyt mua ja elämääni. Aika ankea tunne. Ja jälkeenpäin kyllä tajuan myös omia virheitäni.
10
Mutta hyvässä ystävyyssuhteessa ei saa olla manipulointia eikä hyväksikäyttöä. Se on kuin rakkaussuhde, rakkaus hyvään ystävään on ehdotonta ja pyyteetöntä.
Hyvässä ystävyyssuhteessa on oltava molemminpuolinen yhteydenpito ja muutoinkin kuin vain silloin kun ollaan jotakin vailla (apua tms.).
Eli ap, jos sinun ystäväsi täytti hyvän ystävän kriteerit, niin ihmettelen suuresti miten olet moisen aarteen karkuun päästänyt? Miehesi taisi olla vain kateellinen, koska itse ei omaa yhtä hyvää ystävää.
Itsekin naimisissa olevana olen edelleen sitä mieltä, että -miehet menevät ja tulevat, mutta tosi-ystävä pysyy!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pyydä anteeksi ja selitä, ettei vika ollut hänessä. Ja koeta olla hyvä ystävä jatkossa.
Paras ystäväni katkaisi välit yllättäen 16 vuotta sitten, ilman mitään selvää syytä. Nykyisin kyllä pidetään jonkin verran yhteyttä, mutta aloite tulee aina minun puoleltani. Kaipaan ystävääni suunnattomasti, vaikka muitakin ystäviä on. Hänen kanssaan on aina niin ihanaa keskustella. Koskaan eivät välimme tule kuitenkaan olemaan kuin ennen, koska hän ei niin halua.
Mulle kävi kerran niin, että yksi ystävä laittoi välit poikki ihan yllättäen. Meni ehkä puolisen vuotta ja kerran soitti yllättäen. Oli luullut, että minä olin kertonut hänen ex-puolisolleen jonkun salaisuuden, kun puoliso oli paljastanut tietävänsä asian. Hän ei ollut kertonut salaisuuttaan muille, kuin minulle.
Sitten oli selvinnyt, että ex oli lapsia ystäväni luona hoitaessaan/ vieraillessaan lukenut ystäväni päiväkirjaa!!
Ystäväni soitti siis ja pyysi tuhannesti anteeksi! Nyt on asia jo unohtunut.
Kannattaa siis aina miettiä/varmistaa asiat, ennenkuin pistää välit poikki ystävän kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En nyt sanoisi niinkään etten kestä mitään negatiivista - tai riitelyä, ystävyyssuhteessa, mutta sanotaan nyt näin, etten pidä riitelystä - tai edes siitä, että minun pitää ääneen joku asia sanoa. Arvostan ihmisessä sitä, että hän osaa olla itsekriittinen ja huomata itse itsessään tälläisiä asioita - tasapaino pysyy yllä, ilman että kenenkään tarvitsee siitä huomauttaa.
Mietin paljon sitä, että sanoisinko suoraan, vai jättäisinkö vain yhteydenpidon - valitsin siksi jälkimmäisen vaihtoehdon, koska syyni olivat niin hankalia selittää. Oikeasti, miten olisin voinut sanoa hänelle, että " sinä viet liiaksi energiaani" tai, että " tavatessamme keskitymme aina vain sinun kuulumisiisi" ; olisiko mikään (todella) koskaan muuttunut? Vaikka hän olisi alkanut kuuntelemaan minua enemmän, olisiko se ollut aitoa kiinnostusta? Aitoa ystävyyttä?
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että itseään pitää osata myös suojella - on tärkeää tietää milloin se oma raja on tullut vastaan, ja sitten uskaltaa toimia sen mukaisesti. Koin silloin sen niin, ettei minulla todellisuudessa ollut muitakaan vaihtoehtoja - elämäni on onnellisempaa ilman häntä, mutta silti kaipaan sitä hyvää mitä meillä oli.
Ristiriitaista tämä on, mutta ehkä sillä oli silti jokin tarkoitus?
Lisäksi olisiko siitä keskustelustamme (riidasta), missä olisin suoraan nämä em. asiat hänelle maininnut, tullut sellainen eipäs-juupas / sinä teit- eikun sinä tyylinen keskustelu, jolla ei voiteta mitään?
t. 14
Vierailija:
En nyt sanoisi niinkään etten kestä mitään negatiivista - tai riitelyä, ystävyyssuhteessa, mutta sanotaan nyt näin, etten pidä riitelystä - tai edes siitä, että minun pitää ääneen joku asia sanoa. Arvostan ihmisessä sitä, että hän osaa olla itsekriittinen ja huomata itse itsessään tälläisiä asioita - tasapaino pysyy yllä, ilman että kenenkään tarvitsee siitä huomauttaa.t. 14
Jos miehessä ärsyttää tai ahdistaa jokin, odotat, että hän itsekriittisesti tajuaa itse, missä mättää - ja jos ei tajua, jätät sen?
Minulla oli ystäväpariskunta, jonka kanssa vietin paljon aikaa ex-mieheni kanssa. Me erosimme, he hankkivat lapsia, omakotitalon, koiran ja farmariauton. Minun elämäni oli eron jälkeisinä vuosina vivahteikasta: sain luottamustehtäviä, etenin uralla, koin myös vastoinkäymisiä, johin etsin apua myös vähemmän perinteisillä keinoilla. Ystäväni olivat täysin jämähtäneitä perhe-elämäänsä eikä heitä voinut enää tavata ilman lapsia. He kohtelivat minua kuin olisin ollut apina häkissä: suunnilleen osoittelivat sormella ja naureskelivat kaikelle, mitä elämässäni tapahtui. Tapaamisista tuli pelkästään paha mieli.
Vaikka olin saanut heiltä paljon, panin välit poikki kohteliaalla kirjeellä. Ei ole kaduttanut yhtään. En tiedä, missä päin maailmaa he tätä nykyä vaikuttavat - nimet ovat niin tavalliset, että google ei löydä. Yrittänyt siis olen. Olisi kiva tietää, mihin asti he ovat elämässään päässet. Itse olen toteuttanut kaikki silloiset unelmani ja enemmänkin - minullakin on nyt perhe, mitä en silloin edes halunnut. En kuitenkaan usko, että heistä olisi enää minulle ystäviksi.
En mielellään riitele ystävieni kanssa. Jos joku asia häiritsee, niin sanon siitä kyllä, jos se on sen arvoista. Mutta en riitele.
Mulla ystävyyden ja perheen raja menee riitelyssä. Eli osaan kyllä miehelleni kiukutella ja kenkutella, mutta ystävyyssuhteeseen semmonen ei mun mielestä kuulu. Tai kuuluu, joskus ylä-asteikäisenä.
P.S. Etkö sä koskaan opi, täälä ei kannata sanoa mitään mitä et sanoisi silmikkäin -sitä kun ei koskaan tiedä kuka missäkin vaikuttaa...
Vierailija:
Minulla oli ystäväpariskunta, jonka kanssa vietin paljon aikaa ex-mieheni kanssa. Me erosimme, he hankkivat lapsia, omakotitalon, koiran ja farmariauton. Minun elämäni oli eron jälkeisinä vuosina vivahteikasta: sain luottamustehtäviä, etenin uralla, koin myös vastoinkäymisiä, johin etsin apua myös vähemmän perinteisillä keinoilla. Ystäväni olivat täysin jämähtäneitä perhe-elämäänsä eikä heitä voinut enää tavata ilman lapsia. He kohtelivat minua kuin olisin ollut apina häkissä: suunnilleen osoittelivat sormella ja naureskelivat kaikelle, mitä elämässäni tapahtui. Tapaamisista tuli pelkästään paha mieli.Vaikka olin saanut heiltä paljon, panin välit poikki kohteliaalla kirjeellä. Ei ole kaduttanut yhtään. En tiedä, missä päin maailmaa he tätä nykyä vaikuttavat - nimet ovat niin tavalliset, että google ei löydä. Yrittänyt siis olen. Olisi kiva tietää, mihin asti he ovat elämässään päässet. Itse olen toteuttanut kaikki silloiset unelmani ja enemmänkin - minullakin on nyt perhe, mitä en silloin edes halunnut. En kuitenkaan usko, että heistä olisi enää minulle ystäviksi.
olen ollut samassa tilanteessa, tosin minä kaverisi paikalla. Sain 2 vuoden päästä häneltä kirjeen jossa pyysi anteeksi ja selitti käytöstään. olemme olleet kavereita siitä lähtien-