Kuka oikeasti muka oli ennen lasten hankkimista kiinnostunut muiden lapsista ja lapsiperhejutuista?

Ystäväni sai lapsia melkein kymmenen vuotta ennen minua. Taaperoiästä lähtien sain heitä kylään hoitoon. Leikin heidän kanssaan paljon ja mukavaa oli.

Joskus pitää ihan pinnistellä, kun joku innokas mammatuttava jaksaa ja jaksaa selittää lapsestaan :)

Kyllä vaan kiinnostaa. On niitä muitakin suhtautumisia kun sun ap.

Ja tykkäsin niitä kovasti ottaa hoitoon yms. Sitten kun sain oman lapsen kiinnostus muiden lapsia kohtaan lopahti. En jaksa olla muista enää niin kiinnostunut tai kuljettaa mukanani /ottaa luokseni hoitoon.

Ravintolassakin valitsin pöydän, joka oli mahdollisimman kaukana kaikista lapsista. En hoitanut ketään koskaan. En osannut edes jutella lapsille. Vauvoillekin lepertelin kuin kissoille. En vaan osannut.



Ne, jotka tiedän osaavan ja tykänneen lapsista aina, heillä on ollut pienempiä sisaruksia useampia ja sitä kautta ehkä ovat tottuneet?

Nyt kiinnostaa kyllä jutut, mutta en jaksa leikkiä toisten lapsien kanssa enää.

Mutta jotkut lapset jo menettelee, ja heitä voin hoitaa ja ottaa leikkikavereiksi lapsilleni.

Minä olin aina hoitamassa muiden lapsia. Ja kaikki huokailivat, että ovat mulle satoja hoitokertoja velkaa, kun saan itse lapsia.



Nyt on sitten omiakin, eikä enää oo aikaa lähteä mihinkään lapsenlikaksi. Mutta jos joku meille tuo joskus omiaan, niin musta se on kivaa vaihtelua arkeen. Että kyllä mä edelleen olen muista lähipiirin lapsista kiinnostunut.

Ja rakastan heitä tosi paljon eipä vieläkään voisi muiden lapset vähempää kiinnostaa.

Ja kiinnostaa vieläkin, hoidan mielelläni muiden lapsia : )

Sain lapsen 10 vuotta ennen häntä,silloin hän ei ollut tippaakaan kiinnostunut lapsistani. Kävi kahvillakin vasta myöhään illalla kun lapset nukkui. Ja nyt hän sai itse lapsen ja koko ajan minun pitäisi olla kiinnostunut kuulemaan ummetuksista ja psyykisestä kehityksestä.. Ja on niin rankkaa olla yksinhuoltaja kun teki lapsen yhdenillanjutun kanssa. Kyllä minä välitän lapsesta ja äidistä mutta liika on liikaa. Kai minä olin tyhmä nuorena kun päästin kaverit liian helpolla!

Harmitti monesti, kun tuttavapiirissä ei ollut kenelläkään lapsia, ja omakin lapsensaanti viivästyi vain. Lapset ovat mielenkiintoisia olentoja. En ole mikään lässynlää-äiti, mutta joku siinä pienen ihmisen mielessä kiehtoo.

parikymppisenä lapsia (itse olin 35v, kun esikoinen syntyi) ja ehdin jopa parin kummiksikin, samoin veljelläni oli jo iso katras ja olin tosi paljon tekemisissä näiden natiaisten kanssa. Kyllä siis kiinnosti ja kiinnostaa edelleenkin. Mulla on joku kyky siihen, että useat muksut puistoissa (täysin tuntemattomat) ja nykyään päiväkodissa tulee mulle selittämään ummet ja lammet, jotenkin osaan olla avoin ja kiinnostunut, niin uskaltavat ilmeisesti sen takia lähestyä. Itselläni vain yksi lapsi ja siksi on kivaa antaa huomiota myös muille lapsille kuin omalle päivänsäteelle. Sinänsä en ole mikään yltiöpäisen lapsirakas ja joka hetki lapsijuttuja miettimässä, mutta kohdille osuessa olen aidosti kiinnostunut..Mun mielestäni se ei ole äiti/isäroolissa olemista, vaan välittämistä toisista ihmisistä, niin kuin välitän myös muista aikuisista kavereista ja ystävistä jne. Noh, meitä on moneksi ja ymmärrän kyllä toisaalta tuon sun pointin.

mua ei kiinnostanut. harmittaa ihan yhden ystävän puolesta, jonka esikosesta en todellakaan osannut olla kiinnostunut... nyt vasta omien lasten myötä olen tajunnut, kuinka kivaa on jos muutkin ovat omasta lapsesta kiinnostuneita ja ovat " hengessä mukana" ... no, nyt olen parantanut tapani!

Samoin minä,ajattelen lapsia ihmisinä. Kuten myös vanhukset,vammaiset jne. Kaikkien kanssa voin jutella!