Surettaa kun joudun kasvattamaan lapset yksin

Sanottakoon heti alkuun, että meillä on yhteishuoltajuus ja lapset vko-vko. Isän kanssa kommunikoidaan vain välttämättömät, jos aina niitäkään. 

En kaipaa enemmän omaa aikaa tms. Vaan sitä, että olisi se toinen vanhempi mukana arjessa. Joku jolle kertoa päivän tapahtumat, jolta kysyä neuvoa/tukea/mielipidettä, jonka kanssa käydä paikoissa lasten kanssa, jonka kanssa vuorotella päivän aikana, kun itseltä loppuu puhti 

Ollaan eletty eroelämää jo 5 vuotta ja tottakai tähän on myös tottunut. Ja olinhan minä lasten kanssa lähes aina yksin, jo silloin kun oltiin yhdessäTottakai meillä on lasten kanssa paljon myös hauskoja hetkiä ja nyt kun he alkaa olla jo isompia, huomaan että ollaan enemmän jo tiimi lasten kanssa; yhdessä.

Mutta kyllä se taas uutena vuotena suretti kun oltiin katsomassa ilotulituksia ja juhlintaa, niin olla lasten kanssa YKSIN ja nähdä kun muilla on kumppanit. Sama jouluna. Itsenäisyyspäivänä. Äitienpäivänä. Jne. 

En nyt mitään neuvoja kaipaa, lähinnä vaan vertaistukea niiltä jotka ymmärtää miltä tämä tuntuu.