mahdollisuus saada suomalainen nainen
Mitkä mahdollisuudet on minulla saada suomalainen valkoihoinen nainen.
Ulkoontapäin näkee selvästi että suonissa on ulkomaalaisverta. Äiti on thaikku ja isä selvästi vanhempi suomalainen mies, 78. Avioliiton syyn (raha ja nuori heila) näkee perssilmälläkin.
Äitini ei koskaan huolehtinut minusta nuorena. Rooli jäi isälle ja ennenkaikkeaan nyt 84-v siskollensa eli tädillein. Tätini oma poika oli kuollut ja minun syntymä oli hänelle kuulemma ilouutinen. Hänhän minut on kasvattanut suurilta osin. Se myös mietityttää, että miksi täti hyväksyy minut yks kaks, mutta miltein joka kerta kun käyn visiitilöä hän laulaa saman virren siitä kuinka maahantulijat ovat Suomen tarun loppu.
Nyt vielä paukutellekseni henkseleitäni koko suomen puolinen sukuni, 4 sisarusta; isä, täti ja kaksi setää väittää kiven kovaa, että isoisäni Enska olisi ansainnut tittelin "Suomen nuorin sotakapteeni". Mutta olisi riistetty häneltä jonkin muotoisen sisäpiirin korruption takia.
Suomi on äidinkieli eikä taitoa thaissa ole lainkaan. Joka ikinen ystäväni on suomalainen ja olen heidän kanssa ihan yhtä hyvissä väleissä kun he toistensa kanssa. Moraalit ovat kunnossa enkä ole mikään vapaakasvatuksen tuote.
Joten huolisiko mielestänne kukaan suomalaisnainen tummahkoa poikaa. Vai olenko vaan toinen mutiainen kirottu naimaan joitain sekäsikiö tauti pesäkkeitä.
Kommentit (13)
Ihan samat mahdollisuudet kuin muillakin. Sinä itse määritä itsesi, eikä puolisosi avioidu sukusi kanssa vaan sinun.
Oot oksettava rasisti. Ansaitset kalpean natsimuijan, joka hakkaa sua.
Hyvät mahdollisuudet. Onnea vaimonhakuun!
Onnea. Ainakin olet omaksunut hyvin muita arvostelevan Suomi-kulttuurin.
Miten sun itseluottamus puuttuu kokonaan? Yritä ny ihmeessä oppia hyväksymään itsesi, vaikka vanhempasi eivät kummoisia älyn jättiläisiä olekaan.
Suomessa rasisteja ovat vanhukset, kouluttamattomat (tyhmyyttään kuten tätisi) ja nuoret miehet, ei naiset.
Kai sä jotain opiskelet? Siellä menet oppilaskunnan touhuihin mukaan ja tutustut.
Vaikutat vastenmieliseltä tyypiltä ja olet toivon mukaan vain typerä trolli.
Rasistisuus kulkee käsikkäin typeryyden ja pelkuruuden kanssa, eikä suomalaisnaiset ole kumpaakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vaikutat vastenmieliseltä tyypiltä ja olet toivon mukaan vain typerä trolli.
Äläpä Pasi projisoi omia piirteitäsi, vaikka teillä onkin paljon yhteistä.
Ap on hyvä esimerkki niistä ongelmista, joita liian vanhat isät aiheuttaa pojilleen. Kukaan ei pojasta piitannut paitsi dementoitunut (?) täti.
Nyt poika on vailla itsetuntoa ja juuria.
Neuvon tytärtäni katsomaan ensimmäisenä sulhaskandidaatin vanhempien parisuhteen.
Sellainen on jälkeläinenkin parisuhteessaan.
Itse en älynnyt tätä asiaa ajoissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikutat vastenmieliseltä tyypiltä ja olet toivon mukaan vain typerä trolli.
Äläpä Pasi projisoi omia piirteitäsi, vaikka teillä onkin paljon yhteistä.
Ap on hyvä esimerkki niistä ongelmista, joita liian vanhat isät aiheuttaa pojilleen. Kukaan ei pojasta piitannut paitsi dementoitunut (?) täti.
Nyt poika on vailla itsetuntoa ja juuria.
Mikä ihmeen Pasi? Mä olen 45v nainen. Ap nyt vain vaikuttaa mun silmissä vastenmieliseltä ja tympeältä. Sä et tunne mua joten en voi verrata mua yhtään mihinkään.
Vierailija kirjoitti:
Onnea. Ainakin olet omaksunut hyvin muita arvostelevan Suomi-kulttuurin.
Sait kyllä jalat suustani. Toivottavasti nain vielä ruotsinsuomalaisen.
Miksi ylipäänsä haluta kumppaniksi hevoskokoa tarvitseva miesvihaaja? (useiden ketjujen perusteella)
Minusta kuulostat ihanalta.