Siskon lapsella on downin oireyhtymä ja vanhemmista on hauskaa kun lapsi on suorapuheinen.
Jotenkin heidän mielestään on muka suloista ja hauskaa se, että heidän lapsi on vammansa vuoksi suorapuheinen eikä pahemmin ajattele mitä sanoo. Hän on nyt 14v ja sanoo esimerkiksi minua eli tätiään akaksi, äm mäksi, eukoksi, muijaksi tai ties millä nimillä. Totuus on, että häntä ei ilmeisesti mitenkään estetä sanomasta mitä päähän pälkähtää tai opeteta, että jotkut sanat ovat loukkaavia. Mutta entä vaikka koulussa ja muutenkin vaikka aikuisena jos hän käy eri paikoissa yksin? Hän sielläkin sanoo ihmisille ties mitä loukkaavia asioita kun hänelle ei ole opetettu, että mitä saa sanoa ja mitä ei?
Kommentit (6)
Itse en tuollaista nimittelyä montaa kertaa kuuntelisi. Jos lapsen vanhempi ei ymmärrä tai halua lapselleen käytöstapoja opettaa, asettaisin rajat itse. Olkoot vanhempi mitä mieltä tahansa. Erityislapsen vanhempi itsekin.
Sano oikein osaaottavasti miten sääli on kun neiti on niin oppimiskyvytön ettei tule pärjäämään muiden ihmisten kanssa. Miten käy kun vanhemmat eivät enää jaksa
Ehkä se on vain tapa suojautua häpeältä ja koettaa kääntää huono käytös vahvuudeksi.
No kyllä mä sanoisin takaisin. Hänelle on nyt opetettu, että voi sanoa mitä haluaa, koska vammaisuus suojaa reaktioilta ja sehän ei ole totta. Ihan yhtä loukkaavaa on vammaisen tai vaikkapa pienen lapsen ämmittelyt tai esim. painon kommentointi tms. Ja kuten joku tuolla totesi, niin saattaahan sitä tulla vastapuolelta ihan fyysinenkin reaktio joku kerta, kun oikein sohaisee.
Semmoinen on yhteiskunta. Kyllä sitä joku vielä leipoo lättyyn.