Pissatulehdus - hetikö lääkäriin?
8 vee lapsellani oli kirvelyä virtsatessa. Vaiva meni kuitenkin tyystin ohi päivän parin aikana. Nyt eräs naisihminen paasasi, että pitää mennä lääkäriin ja ottaa pissanäyte, ettei tulehdus mene munuaisiin. En ole lääkäri, mutta mielestäni tuohon ei ole tarvetta, koska mitään oireita ei enää ole.
Kommentit (7)
että tyttö on raapaissut alapäätään ja siksi virtsaaminen kirveli. MUTTA! Yhdellä tuttavallani oli käynyt niin, ettei huomioinut oireita alkujaan ja sitten menivät ohi, ja jonkin ajan päästä kohosi sitten kova kuume ja joutui sairaalaan tiputukseen.
Kävimme heti kyllä lääkärissä, mutta pissatulehdusta ei silloin ollut, vaan tyttärellä taisi olla vain haava joka kirveli. Meni parissa päivässä ohi.
Itselläni löydettiin ensimmäisen neuvolakäynnin yhteydessä vahva pissatulehdus (olen raskaana), joka oli ollut lähes oireeton. Pissa oli kyllä vahvan väristä ja pahanhajuista, mutta ajattelin että hajukin johtuu vain raskaudesta ja tavallista herkemmästä hajuaistista.
En edes tiedä kuinka kauan tulehdus oli ollut, useamman viikon varmaankin?
Alkoi lauantaina ja olo oli parempi kuin join paljon. Jatkui taas sunnuntaina ja hommasin antibiootit. Vaikka olen kuurin jo melkein syönyt niin oireet jatkuvat eism aamulla/illalla pahempi ja muuten ei mitään. Jos tulehdus on kuitenkin päällä ja sitä ei hoideta nousee se munaisiin ja aiheuttaa lopulta tosi korkean kuumeen ja munuaistulheduksen. Eli kannattaa mennä tai mene ainakin apteekkiin ja osta testit. On olemassa pissa pikatesti jonka voi tehdä kotona. Jos leukosyytit ja proteiinit on koholla kannattaa hakea antibiootit
voi olla tosiaan muutakin kuin virtsatieinfektio. Mielenrauhan saat kuitenkin, kun toimitat virtsanäytteen (soita ensin, mikä on paikkakunnan tapa). Huominen riittää vallan hyvin. Varsinaista lääkärikäyntiä ei tarvita, jos oireet ovat ohitse (ja näyte on puhdas). Jos virtsanäyte on puhdas, virtsatietulehdusta ei ole.
Ja lapsilla oireetkin voivat olla moninaisia: alavatsan kipua, vatsakipua, selkäkipua, pahaa oloa, oksentelua, flunssan oireita jne.
Meillä vt-infektiokierteessä olleella lapsella suurin osa infektioista oli oireettomia :-(, mikä hankaloitti asioita melko paljon. Tosin minä sittemmin opin haistamaan pissasta, koska oli (riittävän iso) infektio. Toki tietty otettiin näytteitäkin säännöllisesti (kerran kuussa) ja esim. joka flunssasta otettiin varmuudeksi näyte (juuri edellä mainittujen oireiden moninaisuuden vuoksi).
Näyte on kuitenkin helppo ottaa ja helppo tutkia, jos yhtään epäilyttää.
Eräs joka on munaissiirto jonossa.